Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on huhtikuu, 2013.

hammaslääkärissä ja muita tarinoita

Suomessa nuoriso ryynää änkyräkännissä jossakin puskissa, Manta on saanut lakkinsa ja huomenna raportodaan ensimmäiset kaatuneet. Lopullinen lukema saataneen loppuviikosta... montako pahoinpitelyä, puukotusta, raiskausta, rattijuopumusta, kuolemaa. Mä silloin nuorena pelkäsin niitä nuorisovappuja. En erityisesti viihtynyt Mantan tungoksessa tai Kaivarissa kännäämässä. Menin, kun muutkin meni ja toivoin salaa ettei kukaan raiskaa, pahoinpitele tai tapa pua. Selvisin ja meillä oli monta kivaakin vappua. Tosiasiassa nautin paljon enemmän siitä vaiheesta, kun niitä vappuja alettiin viettämään sivistyneesti sisätiloissa, sumppa juotiin lasista ja syötiin voileipäkakkua ja hienoa salaattia.
Ensimmäiset vuodet sitä piti kiinni suomalaisista juhlista. Vappua juhlittiin ja juhannusta. Ensin unohtui juhannus ja sitten vappu. Vapusta on tullut päivä muiden joukossa, ihan tavallinen tiistai. Illalla syödään eililisen jämiä, ehkä skoolataan. Jos skoolataan, skoolataan enemmänkin siksi et skoolaamin…

saldo

Päivän saldo: Vaipasta vuotaneet pissat sängyssäLoputtomalta tuntuva määrä vinkunaaPissat keittiön lattiallaUseampi riitaJos autossa heittää kengän (K) ja osuu siskon nenään, seuraa nenäverenvuotoYksi – ainakin yksi - valheKaadettu vesimuki 0,5l kauppakeskuksen lattiallaLiian monta raivaria, itse suutuin kai vaan kerran. Olenhan se harmaa peruskallio.Kun siskon tönäisee alas leikkitelineestä (K) sitä sattuu – päähänKaadettu koiran vesikuppi keittiön lattialla 1,0lRikottu junarataSelvitin sen täipyykin ja puolen viikon pyykinKarmea sotkuO änkyttää – ikätasoista – mutta se änkyttää niin ettei tahdo saada sanottua mitään ja selkeästi turhautuu tilanteesta

Muuta ”note worthy”
Klinikan aulassa kuuntelin yhtä isää ja äitiä kun ne täytti poikansa evaluaatiopapereita ja keskusteli niistä kysymyksistä – ajatukset oli häkellyttävän tuttuja ja ne sai mut hymyilemään itsekseniMä luulen et kuolen alkoholistina tai aivoverenvuotoonUlkona sataa rakeita – isoja rakeita.O oli käynyt itsekseen potalla kak…

onneksi on munkki

L vastustaa. Tai ei se vastusta, mutta sen mielestä se ajatus aikuiskasteesta on jotenkin ”häiritsevä”tai ”omituinen” ja omituisia ihmisiä varten. Kai se on osin jotain sellaisia noitatemppuja tai palvontaa tai... ja sit se näkee sen organisoituneen uskonnon keinoksi rahastaa ja sitoa seurakuntalaiset tiiviimmin itseensä. Se ei nää sen symbolista merkitystä vaan yhdistää sen suoraan kirkkoon ja rahankeruuseen. Mä itse en niinkään ajattele liikettä järjestäytyneeseen uskontoon kuuluvaksi tai suuremmaksi sitoutumiseksi tähän kirkkoon missä me nyt satutaan käymään, vaan enneminkin se olis jotakin, minkä tekisin puhtaasti itseäni varten. Sen symbolisen merkityksen takia ja osin myös puhtaasta kokeilunhalusta. Mä haluisin tietää miltä se tuntuu, tuntuuko se yhtä huikeelta siinä kasteella kuin se tuntuu sitä kastetta katsoessa. En mä osaa sitä selittää, enkä halua toisen yli kävellä ja jos tää on L:lle joku kynnyskysymys niin olkoon sit. Tasapainottelen parisuhteen ja oman itseni välillä. N…

kastesunnuntai

Siitä asti kun ensimmäistä kertaa näin aikuiskasteen oon miettinyt sitä. Siis miettinyt monelta kantilta, koska siinä tilaisuudessa on jotain totaalisen ylimaallista. Meidän kirkossa kaste järjestetään keskimäärin neljästi vuodessa. Se liitetään jumalanpalvelukseen ja koko seurakunta seuraa kastetta. Kaste eroaa luterilaisesta kasteesta monellakin tapaa, eikä vähiten olemalla sellainen altaaseen upotettava kokonaan kastettava kaste. Sellainenmistä moni suomalainen on kuullut, muttei koskaan itse nähnyt, saati kokenut. Itse tilaisuudessa on ihan huikea tunnelma, ilman sen suurempaa euforiaa tai kielilläpuhumista.
Meidän lapset on kastettu. Ne on kastettu perinteisin luterilaisin menoin, vähän syntymän jälkeen. Ne on otettu osaksi tätä meidän paikallista suomalaista luterilaista seurakuntaa. Seurakuntaa, jossa ne ei koskaan ole edes käyneet. Okei, M on käynyt luterilaista koulua sentään ja pojat on siihen samaan kouluun ilmoitettu. Kuitenkin mua itseäni tökkii ihan kamalan moni asia lute…

style by M

Kun mä tulin Suomikoulusta kaikilla oli nälkä. Tää paljastui siinä vaiheessa kun mä väänsin itselleni kiireellä leipää ja L seisoi oven välissä valmiina lähtemään... ”We’re hungry! We want lunch!!!!” Mä katson kysyvästi L:llää et eiks se todellakaan oo tarjoillut niille mitään sen jälkeen kun mä hoidin aamuseiskalta aamiaisen. Oli ne kuulemma syöneet, mut nälkä oli, oli syöneet tai ei. Laitan siinä sit samalla leivät lapsille... majoneesia, kalkkunaa, juustoa, leipää. M huutaa vieressä et kinkku ja juusto pitää olla vieressä, ei saa koskee leipään ja mä teen työtä käskettyä. Kolme juustokalkkuna leipää ja M:lle majoneesileipä, lisukkeet rinnalla. Jossakin vaiheessa se muuttaa mielensä ja haluaa kokeilla sitä kinkkua siellä leivän välissä. Ongelmaksi muodostuu se ettei se kinkku ole samanlainen säännöllinen suorakaide kuin se leipä. Mä mietin miten tavallisia noi pojat on. K:lla on omat juttunsa joo, ja se on monessa kaukana keskimääräisestä, MUTTA se leikkii kotileikkiä ja kantaa vauv…

kokovartaloelämys

Kiitos kaikille täinkarkotusvinkeistä! Niitä on muuten ollut aivan ylettömän mielenkiintoista lukea. Meillä on tänään kammattu lisää, heiluteltu teepuuöljyä ja ostettu teepuuöljyshampoota. Noin muuten oon rauhottunut. Mitään ei oo löytynyt ja kaikki vuodevaatteethan tuli jo eilen pestyä ja vaihdettua ja sitäpaitsi O:n peitto ja lakanat ja tyyny pääsi pesukoneeseen aamulla kun ne oli märät - pissasta. Se oli tyynen rauhallisesti istuskellut aamulla sängyssään ja pissinyt sinne sen sijaan et olis istunut siihen sängyn vieressä olevalle potalle.
Mun oppilaiden vanhemmat pitää mua varmaan maanisena tai muuten vaan hulluna kun hyppyytän ja juoksutan niitä. Välillä ne yrittää vaivihkaa istahtaa lattialle ja sit taas mennään... Musiikkileikkituokiossa ei tosiaankaan istuta ja soiteta ja lauleta. Me tanssitaan ja soitetaan, ja ajellaan autoilla, ja kieritään kuin koirat, laukataan kuin hevoset, hypitään kuin sammakko. Kyllä me lauletaankin, mutta välillä musta tuntuu että tää kokovartaloelämys…

pienellä on paljon valtaa

Kammastani löysin pienen pienen täin, joka mulle lausui näin, tsibabaduida, osaat sä uida, pysyt sä pinnalla, napakiven päällä, pum!
Meinasin ajaa ojaan kun sain kotimatkalla tekstarin M:n opelta; ”Ei nyt kannata kauheesti huolestua, mutta rinnakkaisluokilta on löytynyt täitä ja lapset käyttää välitunnilla samoja pyöräilykypäriä, ehkä tarkastaisin kun lapset tulee kotiin” Arvatkaa kenen päänahka kutisi loppumatkan. Aika ei valitettavasti riittänyt pysähtyä kaupassa kun piti olla koulubussia vastassa. Siinä ajellessa rakentelin ostoslistaa... pussillinen limettejä, teepuuöljyä, täikampa, tulitikut (talon polttamiseen).
M itse oli vähintäänkin hämmentynyt – kiukkuinen, äkäinen ja raivostunut – kun ohjasin sen suoraan bussista käsienpesun ja välipalan sijaan yläkertaan kammattavaksi. Siinä itkiessään se valitti että Ms Akilakin oli ollut poissa ja Ms Lisa oli laulanut ihan väärän tervetulolaulun ja nyt vielä tääkin... kerralla rutiinit rikki. Ei löytynyt täitä. Ei löytynyt edes täin munia. Ei …

tissikirurgiaa

Pääsin kauppaan sovittelemaan vaatteita – ei tapahdu kolmen lapsen kanssa ja se on osa ongelmaa – koska meillä oli lastenhoitaja sen mun rintakirra-ajan takia. On aika säälittävää olla innoissaan siitä et pääsee lääkäriin ja toivoa koko ajan siellä lääkärissä pääsevänsä mahdollisimman pian ulos sieltä, jotta sais ihan oikeesti tehdä edes hetken just mitä tykkää.
Anyhow. Se mun lääkäri sen tiiminsä kanssa on ihan kohtuullisen kokenut ja arvostettu ja asiansa osaavakin, ja oli muuten miellyttävä tyyppi. Ensin keskusteltiin ja käytiin läpi menneitä ja olemassaolevia ja sit tutkittiin ja sen jälkeen se kävi mun kanssa läpi jokaisen mammografiakuvan ja ultrakuvan ja selitti että mitä tehtiin ja miksi. Mulla oikeesti oli sellainen tunne et musta huolehdittiin ja välitettiin ja et sille oli tärkeetä et mä tajuun mitä tapahtui ja miksi. Lopputulemana se oli kysta, mutta epätyypillinen kysta koska sen sisältö oli jotain soluhöttöä ja ilmeisesti maitoa. Sen mielestä mulla – hyvänä lehmänä – voi …

pää pinnalla

Mä oon ennenkin kirjoittanut tästä ja kirjoitan taas... Viisi vuotta on vierähtänyt jossakin, pinnan alla. Kuin pitkä sukellus, joka kestää ja kestää ja kestää ja tuntuu että keuhkot repee mutta on vaan pakko jaksaa... Mikä muuttui? En tosiaan tiedä, mutta yhtäkkiä tuntuu että hetkittäin saan pään pinnalle ja nään ympärilleni.
Lapsettomuuden kokeneista sanotaan tai kirjoitetaan usein että meillä on ruusunpunaiset kuvitelmat lapsiperhe-elämästä. Sanotaan että usein pikkulapsivaihe on rankinta juuri meille entisille lapsettomille. Mä tiesin tän, varauduin enkä tosiaankaan odottanut tai kuvitellut mitään auvoa. Ekat vuodet tulis olemaan karmeita eikä vauva nukkuis ikinä ja sillä olis hirvee uhma ja... meillä kesti aika kauan tajuta että meidän elämä oli sitä keskimääräistä huomattavasti haasteellisempaa. Sit syntyi pojat – kaksi kerralla – mikä valtava siunaus ja samalla armoton mankeli. Yhden sijasta niitä oli kaks. Ekaan verrattuna ne oli kaks pientä ja järkyn helppoa nakkia. Silti nii…

rautaisannos rautaa

Yläkerrassa odottaa kasa pyykkiä, alhaalla pyörii tiskikone ja olohuoneessa kaksi nuorta herraa rakentaa riitaa. Sää kutsuis ulkoilemaan, O:n tukka pitäis leikata ja puoliltapäivin tulee lastenhoitaja. Neljä tuntia omaa aikaa, olkoon vaan lääkärissä, mutta neljä tuntia saa kuunnella mitä musiikkia haluaa tai vaan hiljaisuutta, ajaa rauhassa, lukea kirjaa, juoda kupin kahvia... jos mulla on aikaa meen ikkunaostoksille, haaveilemaan niistä vaatteista ja siitä uudesta ihanasta tyylistä.
Poikien kiivetessä syliin mietin kirjailija Jen Hatmakeriä joka kertoo kirjoittaneensa kaikki kirjansa lasten istuessa sylissä ja kahistessa siinä koneen ympärillä. Niinhän se mullakin on, vaikken kirjailija olekaan, useimmiten mulla on ainakin yksi tässä sylissä, just nyt sain O:n häädettyä maalaamaan vesiväreillä tohon viereiseen tuoliin. Kirjoittamisen ohella vähän avustan... autan pesemään sivellintä ja ottamaan siihen seuraavaa väriä. K tulee paikalle ja saa kateuskohtauksen kun se ei just nyt maalaa.…

kiireinen keskiviikko

Tänään on taas menty, aamusta iltaan. Käyty M:n koululla ja saatu vastaus siihen että se puhuu näkö- ja kuulotestistä ja kouluterveydenhoitajasta. Kyllä se oli ollut näkö- ja kuulotestissä, ja se pieni jenkki mussa huutaa aika isoonkin ääneen et miks mulle ei ilmoitettu asiasta. Samalla sovin M:n open kanssa viimeisen palaveriajan ja varasin K:lle testiajan.
Sit me haettiin M terapiasta ja sen ABA terapeutti nauroi mulle et M oli korjannut sitä kun se oli sanonut sille et M:llä on kiva ”sweater”, M oli todennut et se on kyllä ”cardigan” – villatakki – eikä mikään ”sweater”. Toimintaterapeutin kanssa puhuttiin siitä et M on tällä hetkellä vähintäänkin räiskähtelevä ja jonkin asteisia raivareita meillä saadaan tällä hetkellä kymmeniä kertoja päivässä... Kun karkkipaperi ei aukea tai pojat koskee johonkin, tai kun sukat on väärin tai järjestys on M:n mielestä väärä tai ruoka väärää tai... melkein mitä vaan, tikkuja sielussa tai kivi kengässä.
Oli ihanaa tavata Kummitäti T ja taideope louna…

ikkunaostoksilla

Eileen Fisherin pitäis oikeesti maksaa mulle näistä. Ihan selkeetä promoa, mutta kun mä nyt vaan tykkään näistä vaatteista... jos vaan lottovoiton vois saada lottoamatta.
Tässä on se look tai tyyli mitä mä haen...






Ja seuraavaks ne vaatteet jotka ostaisin jos olisin varakkaampi... ton tukan kasvattaminen vie oman aikansa ja noin muuten saatan olla ton mallin mitoissa maattuani haudassa puolisen vuotta... Mitä tykkäätte?





Ostoslistan loppusummaksi tulee ihan vaan vaatimattomasti $990 +tax (9,8%). Meidän viisihenkisen perheen kuukauden vaatebudjetti on jotakin ihan muuta. Siitä on hyvä lähtee...


paperisota

Mä yritän kirjoittaa tai oikeastaan ajatella kirjalliseen muotoon ja samalla mietin et kuka hullu yrittää tehdä tätä keskellä päivää lasten kanssa... ajatus keskeytyy jatkuvasti pissahätään ja janoon ja haliin ja syliin ja ties mihin.
K aloitti tänään terapian ja polleena miehenä se asteli Klinikan ovesta sisään. Se oli niin liikuttavan innoissaan kun sekin vihdoinkin pääsee ihan oikeesti terapiaan. O taas parkkeeras mun syliin ja istui siinä koko sen 50 minuuttia lukien mun kanssa Hesaria iPadiltä ja kyl me vähän tehtiin hienomotoriikkaharkkojakin O:n kanssa. Mä mietin et pitäiskö mun olla huolissaan kun se ei edelleenkään osaa värejä? Ons sillä mitään väliä? Miks se ei osaa niitä? Me kuitenkin harjoitellaan sitäKIN asiaa aina ja kaikkialla.
Tunnin päästä takaisin tuli väsynyt ja työtä tehnyt mies. Se imeskeli kaulakorunsa narua ja oli kuulemma imeskellyt sitä silikonilätkää koko tunnin. Se oli eka asia minkä se tänä aamuna halus, ”my necklace”. Eilen se oli ilman ja sillä oli koko päi…

hyvillä uutisilla on hyvä aloittaa arki

Takaisin normaaliin... juhlat on juhlittu ja loma on takanapäin. M lähti kouluun ja jannut katsoo telkkaria ja haluu maalata vesiväreillä. Postissa odotti K:n toimintaterapian raportti ja edelleen mua häiritsee eniten se katsekontaktin puuttuminen sen evaluaation aikana... kyllä se vaan mua katsoo silmiin... katsoohan... mulla ei oo koskaan käynyt mielessäkään että sillä olis ongelma katsekontaktin ylläpitämisessä, ei ennen kun seurasin sen työskentelyä terapeutin kanssa.
Mä oon päättänyt ryhdistäytyä ja ruveta taas tehokkaaksi... kiitoskortit, poikien synttäreitten varaus, ne typerät keliakiatestit... tällä viikolla hoidetaan kaikki mikä on jäänyt roikkumaan, ei niinkään kiireeltä vaan ennen kaikkea omaa laiskuutta. Kiitoskortit nyt on mun mielestä olleet aina ihan typerä keksintö ja tunnustan heittäväni omani suoraan roskiin. Ei siis kannata tuhlata aikaa ja vaivaa ja rahaa muhun. Poikien bileitten varausta varten pitää taas mennä meidän asuinalueen toimistoon ja se on tän meidän ”ky…

säiden suosimat

Viimeiset kuvat paluumatkan varrelta... takaisin päästii samaan malliin kuin mennessä - kivuitta. Auliisti M tarjoili iPadiaan autossa pojille ja vuorotteli ja oli ylikelpoisosisko. Huikeeta! Upeeta! Vähän - tai aika paljonkin - uskomatonta! Kakskytminsaa saapumisen jälkeen  laukut oli purettu, puhtaat pyykit kaapissa, likapyykkikori tyhjänä, Koiran jalka paketoitu (katkennut kynsi), lapsilla ruoka edessä, mulla viinilasi ja L pihalla pesemässä autoa. Tässä kohdassa arvostan L:n järjettömissäkin mittasuhteissa liikkuvaa tarvetta siisteyteen... L pesi kaikki pyykit lomatalossa, L purki laukut... mä hoidin kauppakassit, Koiran jalan ja lapset. Kiitos L! Kiitos MPKL Koiran loistavasta hoitamisesta!









saa näkyä muttei kuulua tai ehkä ei näkyäkään

Viimeisten muutaman viikon aikana mä oon useammassakin paikassa törmännyt sellaiseen syvään jurtuneeseen ajatteluun että lasten on hyvä näkyä, muttei kuulua. Siihen että lapset riemuitsee hillitysti ja vähintäänkin silloin kun se vanhemmille sopii. Huonosti kasvatetut lapset meluaa ja kiukuttelee julkisesti ja niitten kyvyttömät vanhemmat ei vaienna niitä tai vielä kamalampaa, ne lapset ei tottele vanhempien tehottomia vaiennusyrityksiä. Ne kamalat lapset mättää toisia turpaan leikkipaikalla ja kirkuu ja loikkii miten sattuu. Terve! Mun nimi on Yksis. Mulla on kolme tällaista lasta. Ne näkyy ja kuuluu ja ne ei ole hienostuneen hiljaa ikinä, tein mä mitä tahansa. Synttäreillä joilla kaksi kolmasosaa lapsista oli suomalaisia ja istui kiltisti ja hiljaa, mun lapset juoksi ympäriinsä kiljuen ja riehuen ja mä huomasin yllättäin häpeäväni. Riemu vaihtuu hetkessä kiljunnan kautta itkuun ja raivoon. By the way, niistä kaksi on erityislapsia. Oiskohan sillä jotakin osaa siihen? Paska juttu vaa…

huomenna kotiin

Ilma sen kuin paranee ja loppuviikosta pitäis hellelukemien mennä rikki kotonakin. Meillä on ollut ihanaa. Ollaan syöty ja juotu ja ulkoiltu ja rantailtu... tässä kohdassa tuntuu kaukaiselta ajatella K:n terapian alkamista tiistaina, M:n viisveetarkastusta keskiviikkona, mun torstain rintakirraa ja viikonlopun suomikoulusysteemeitä. Loma tuli tarpeeseen ja on tehnyt tehtävänsä.