Tahdon Asiat

Ihan paska päivä töissä – joo, niitäkin on.  Kymmentäyliviis länttäsin kuulokkeet telineeseen ja tokaisin et mä lähden nyt kotiin kaljalle... sain vastaukseksi hyväksyvää mutinaa... Käytännössä ajoin kotiin ja painelin Martan kanssa metsään ilta-auringossa. Mä olen niin odottanut tätä, siis sitä että työpäivän jälkeen ehtii kunnon lenkille tuoksuvaan metsään. ei kipsiä, ei kävelykipsiä Seitsemältä aamulla me oltiin ortopedillä. Hyvin on luutunut. Kuukausi vielä liikuntakieltoa koulussa, tai siis kävellä saa, mutta ei juosta hyppiä tai pelata. Puolisen vuotta saattaa kuulemma hyvinkin ontua... Tänäkään kesänä se ei siis opi ajamaan pyörää. Mahtaako oppia koskaan. Fredden täti ei ole koskaan oppinut kyseistä taitoa. Mennyt viikonloppu sinetöi kuukausia ilmassa olleen keskustelunaiheen. Testata vai eikö testata? Onko se vaan vähän hidas ja vielä aika pieni, vai pitääkö meidän oikeesti alkaa miettimään että onko meillä kolmaskin erityislapsi. Testataan. Töistä so...

Silloin joskus. Silloin joskus, aikana kun vielä asuin Suomessa tapahtui amerikkalaisissa lääkärisarjoissa ja lakisarjoissa kaikkea ihan käsittämätöntä, niin kuin se että lääkärin antaman diagnoosin jälkeen mentiin muualle ja kysyttiin toista mielipidettä. Kai se on Suomessakin nykyään jo arkipäivää. Sitä toista mielipidettä saattaa meillä klinikalla potilaat kysellä jo ihan klinikan sisälläkin, ja joskus haetaan kolmatta ja neljättäkin mielipidettä. Itsekin olen muutaman kerran niin tehnyt, onhan se yhden lääkärin näkemys kuitenkin vain yhden lääkärin näkemys, ja yksi on konservatiivisempi kuin toinen, ja se toinen on saattanut lukea jonkun tutkimuksen joka sillä ensimmäisellä makoilee vielä työpöydällä. Noin periaatteessa olen sitä mieltä että keskimäärin meidän terveydenhoitopalvelut on ihan kärkikastia. Niin ei ole kaikkialla Yhdysvalloissa, niin ei ole kaikissa kaupungeissa, niin ei ole edes kaikkialla tässä osavaltiossa. Me nyt satutaan asumaan metropolialuee...

Istun koulun ruokalassa muutaman kymmenen muun vanhemman kanssa. Kuuntelen luentoa lukemaan oppimisesta ja vanhemman roolista tässä prosessissa. Se on hyvä luento. Puhumassa on lukiopettaja, O:n ope ja toinen Kindereitten opettaja, nainen joka on opettanut 22 vuotta. Ne vertaa lukemaan oppimista puhumaan- tai kävelemään oppimiseen, ja vanhempi opettaja Anna kysyy kuinka moni meistä vanhemmista sanoi lapselle kun se kaatui, että ei noin, kävele paremmin... kävele tasaisemmin tai kävele hitaampaa, kovempaa, suorempaa? Ei kukaan, ja silti lapsen opetellessa lukemaan on kiusaus korjata lapsen suoritusta valtava. Sanoma on selkeä; ”älä korjaa, vaan anna lapsen olla tutkimusmatkailijana lukemisen maailmassa...” Se on hyvä luento. Se erottelee vanhemman ja opettajan tehtävän. Opettaja opettaa, vanhempi kannustaa. Se on hyvä luento. Se etenee lukemista tukeviin peleihin ja eri tasoisiin kirjoihin. Se ruotii kustantajien kirjaluokitukset ja saa meidät vanhemmat nauramaan niille, se ker...

Kello on vähän jälkeen kuuden. Me ollaan oltu jo aamulenkillä ja nyt se torkkuu tossa sohvassa meidän pellavaisten tyynyjen seassa. Aamuruuan jätin antamatta, ettei autossa tule huono olo. Tunteiden kirjo vaeltaa laidasta laitaan ja silti tiedän ihan tuhatvarmasti että tää on ainoa oikea ratkaisu. Olen pettynyt itseeni. Vähän vihainen koirallekin. Enemmän itselleni. Olen surullinen ja helpottunut. Ikävöin ja ajatuksissani lyön itseäni sormille siitä ikävästä. Käyn halaamassa sitä vielä kerran. Haluan pitää sen lähellä vielä hetken. Pyytää anteeksi ja toivoa että sekin jossakin pienessä koiransydämessään ymmärtää ettei meillä ollut vaihtoehtoja. viimeinen aamuhetki yhdessä En luovuta. Luovuttaminen ei kuulu mun sanavarastoon vaikka varmasti pitäiskin. Joskus olis varmaan parempi osata nostaa kädet pystyyn, ottaa askel taakse ja antaa periksi. Olin päättänyt että viiden vuoden päästä mä nauran Fredden kanssa sille miten rankkaa meillä alkuaikoina oli Roiston kanssa. Ett...

”Rakas taivaanisä. Jos jompikumpi näistä tarttee silmälasit, pyydän että se on O.” Aamulla O ilmoittaa et se ei halua mennä silmälääkäriin. Kysyn pelottaako sitä ja se sanoo et joo. Se kysyy koskeeko se lääkäri silmiin ja lupaan ettei se koske. Seuraava kysymys on silmätipat, laitetaanko siellä silmätippoja. Vastaan että varmaan laitetaan. Joku on yöllä käynyt vaihtamassa K:n toisen K:hon. Tää uus K näyttää ihan samalta kuin alkuperäinenkin, mutta tällä uudella on miellyttävämpi softa. Se on avulias. Se kuuntelee. Se sovittelee. Se on innoissaan menemään silmälääkäriin ja lupaa mennä ensin jos O:ta pelottaa, K sanoo että se on rohkea. Silmälääkärissäkin K:n paranettu ohjelmistoversio toimii. K tekee mitä silmälääkäri pyytää, kuuntelee ja vastaa kysymyksiin asiallisesti. Silmälääkäri kehuu K:ta ja K loistaa kuin naantalin aurinko. ”Auto, käsi, puhelin, hevonen, ankka, hevonen, käsi, auto, puhelin, käsi, ankka...” Se luettelee näkemäänsä, sujuvasti kummallakin silmällä. ...

Ei mennyt ihan putkeen perjantaiaamukaan. Tai meni, kunnes me istuttiin M:n ja O:n kanssa autossa, mä työnsin virta-avaimen lukkoon ja käänsin, eikä mitään tapahtunut. Ei yhtään mitään. Tää on sähköauton ehdoton miinuspuoli, sen sielu on välillä aika arvaamaton, joku kikkula jossakin jää väärään asentoon ja lataamisen sijasta se tyhjentää patterinsa. Tässä vaiheessa meillä oli viitisen minuuttia aikaa ehtiä M:n bussille, joten mä otin käyttöön sotilaskurin ja karjaisin kaksikon ulos kaarasta ja juoksemaan. Juostessani yritin kuumeisesti miettiä miten me O:n kanssa päästäis akvaarioon ja muistin että meillähän on bussiyhteys meiltä Redmondiin, jos me vaan ehditään siihen bussiin joka menee just ennen kun koulubussit tulee. Ei ehditty. M ehti omaansa kyllä. Kello oli vähän jälkeen puolen yhdeksän ja seuraava bussi tulee kymmeneltä. Onneksi meillä on niin ihanat naapurit. Pysäytin naapurin Iran ja pyysin apua, sain kyydin kaupunkiin. Lupasin palkaksi pullon viiniä. Redmondista lä...