Tahdon Asiat

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion teh...

Mä olen kirjoittanut tätä perhanan blogia jo aivan järjettömän kauan. Ensimmäinen teksti on julkaistu maaliskuun 19. 2012. Sen jälkeen kirjoituksia on tullut alkuun päivittäin, sitten useamman kerran viikossa ja nykyään harvemmin. Kymmenessä vuodessa nelivuotiaasta on tullut neljätoistavuotias ja niistä kahdesta muusta kaksitoista – ensi perjantaina. Lasten äidistä on kasvanut puolihullu yrittäjä ja elämä pyörii lasten jatkuvien terapioiden sijasta jonkinlaisessa kauhun tasapainossa, kolmiossa johon mahtuu koti, koulu, tanssi, teiniys, työ, parisuhde, johtaminen, kaksi koiraa, kissa ja koti. Mitä ihmettä, mun kolmiossa on kymmenen kärkeä. Joo joo, tiedän ettei se ole kolmio, mutta kun elämässä ”kuuluu” olla kolmio, mutta vitut – anteeksi – tästä mitään kolmiota saa.  Lapsi tulee alakertaan ja kertoo että yläkerran lattia on täynnä kissankakkaa. Koiranpentu tulee portaissa vastaan lipoen huuliaan. Kysyn oliko hyvää. Murisen että kuka ***tana jätti pyykkihuoneen oven auki ja päästi p...

2019 Joulukuusi, tuo rakas, rakas puu. Lapsena kuusi haettiin aatonaattona ja tuotiin sisään sulamaan, koristella sen sai vasta jouluaattona. Puu löytyi joulukuusikauppiaalta Punavuoresta ja muistan senkin vuoden kun kuusiehdokas noudettiin Sipoon metsistä ja se sai lähteä suoraan ulos olohuoneen ikkunasta äidin hylättyä kandidaatin. Sinäkin jouluna kuusi kannettiin sisään Fredrikintorilta. Joulukuusi koristeltiin ennen joulurauhan julistusta ja vasta siitä alkoi joulu. 2011 Kun muutin ensimmäiseen omaan kotiin, oli itsestään selvää että mulla olisi joulukuusi ja että se kuusi tulisi paljon aikaisemmin kuin lapsuudenkodissa. Ehdin asua itsekseni kai reilun kuukauden ja sitten kuvaan astui Fredde. Fredde joka tuli perheestä jossa joulu oli lähinnä väistämätön pakko, juhla joka juhlittiin koska niin kuului tehdä. Mies oli vähän tuskaisena kun sinä ensimmäisenäkin jouluna meidän ensimmäiseen yhteiseen kotiin kannettiin kuusi, Vuorimiehenpuistikon kuusikauppiaalta. Siin...

On joulukuun puoliväli, tai oikestaan on joulukuun kolmastoista päivä, olen edellisenä päivänä täyttänyt kolmetoista. Me ollaan tultu kotiin Lucia-kulkueesta ja ulkona on kipakka pikkupakkanen. Istun ruskeaksi kaakeloidussa vessassa ja tuijotan pikkuhousujani – niissä on verta. Kyllähän minä tiedän mistä on kysymys mutta olen silti aika hämmentynyt. Puhuttiinhan tästä koulussakin. Vähän kuitenkin pelottaa enkä oikeastaan kuitenkaan tiedä mitä pitää tehdä. Huudan äidin apuun, äiti tulee vessaan vähän ärtyneenä ja kun esittelen sille mun pikkareita, se katsoo mua ja tuhahtaa että kyllähän minä, iso tyttö, tiedän mistä on kysymys. Lähtiessään hän lykkää mun käteen paketin siteitä ja sanoo että käytä noita... et sitten jätä niitä verisiä alusvaatteita kenenkään nähtäväksi. Eletään 80-luvun alkupuoliskoa. Jälkikäteen mulle on selvinnyt että moni muu ei uskaltanut äidilleen edes kertoa kuukautisten alkaneen. Siteet ostettiin salaa ja ne piilotettiin omaan huoneeseen, rahat tuli ker...

Joka kolmas nainen on parisuhdeväkivallan uhri ja Suomessa väkivaltaisesti kuollut nainen on useimmiten entisen tai nykyisen kumppaninsa uhri. Kuinka monta kertaa olet lukenut iltapäivälehden lööpistä naisen kuolemasta ja miettinyt että olet turvassa, sehän oli sen mies tai entinen poikaystävä eikä mikään hullu psykopaatti joka vaanii sinua puskassa illalla. Minä olen. Se tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Ajattele että kävelet kadulla ja lähdet laskemaan vastaan käveleviä naisia... Yksi, kaksi, KOLME, yksi, kaksi, KOLME. Voit tehdä saman harjoituksen koulun tai päiväkodin vanhempainillassa, työpaikalla tai illanvietossa. Yksi, kaksi, KOLME. Parisuhdeväkivalta ei katso tuloluokkaa tai koulutusta vaan se on läsnä kaikkialla ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Yksi, kaksi, KOLME. Joka kolmas on elämässään ollut tilanteessa jossa hän ehkä tarkkailee tiettyjä merkkejä kumppanissaa, kuulostelee äänensävyjä tai välttelee tekemästä jotakin, ettei tulis turpaan. Harva rohkenee puhua ko...

Tartun sunnuntaiaamun kunniaksi Katan ihanaan pohdintaan siitä miten kovin erilainen omien lasten lapsuus on verrattuna siihen omaan, aika kaukaiseen kokemukseen. Olen aiemmin kirjoittanut omien lasteni maailmasta verrattuna ekpatriaattilapsiin, meidän kolmikko kun ei ole mitenkään erityisesti maailmankansalaisia vaan ihan yhtä amerikkalaisia kuin itse aikanaan kasvoin suomalaisena. Näiden kolmen kohdalla ei auta pohtia juurettomuutta sen enempää kuin ulkosuomalaisuuden vaikutusta heidän maailmankuvaansa ja kasvuunsa. Nämä lapset ovat siirtolaisperheen lapsia, syntyneet ja kasvaneet samassa paikassa, samoissa maisemissa, leikkineet samojen lasten kanssa siitä saakka kun leikkimään ylipäätään ryhtyivät, mutta miten heidän lapsuutensa eroaa 70-luvun suomalaisesta lapsuudesta, minun lapsuudestani? Alkuun olisi järkevää ja mielenkiintoistakin miettiä minkälaista on kasvaa suomalaisena lapsena tänäpäivänä. Minkälaista on olla 2010-luvun lapsi Helsingissä? Miten se poikkeaa minu...

Ketäpä nyt ei olis joskus ahdisteltu, oli ensimmäinen ajatus kun törmäsin #metoo kampanjaan. Onhan se aika kyseenalaista että se tuntuu niin arkipäiväiseltä, jopa asiaankuuluvalta koska sellainenhan maailma nyt vaan on. Mutta jos se oliskin toisenlainen? Voidaanko maailmaa muuttaa? En jaksa, enkä halua listata jokaista tilannetta tai avautua isommin siitä kerrasta josta olisi pitänyt tehdä rikosilmoitus koska olin alaikäinen ja ahdistelija aikuinen sukulaismies. Siitä olen kertonut lähemmin vain Freddelle ja psykologille. Siitä en taida kyetä kirjoittamaan koskaan. Puistojen runkkarit ja itsensäpaljastajat olivat arkipäivää nuorelle kaupunkilaistytölle, samoin kuin sporassa huutelijat ja ehdottelijat. Ei niistä siis sen enempää. Onhan se ollut suorastaan ikuinen keskustelunaihe miten ahdisteltu tai seksuaalisen väkivallan uhri kerjäsi kohtaloaan juomalla liikaa tai vetämällä päälleen minihameen. Samoja keskusteluja käydään myös täällä. Teinityttöjen rintsikat on haluttua...

Naapuruston lapset.  Hesarissa julkaistiin kirjoitus lapsista jotka kasvavat kiertolaisina maailmalla, teksti perustui Saija Benjaminin väitöskirjaan. Suomalaisissakin lapsissa löytyy näitä kiertolaislapsia, vuosi siellä, kaksi täällä ja kolme jossakin seuraavassa. Kesäksi ja jouluksi palataan ehkä takaisin kotiin – Suomeen. Mitä sellaisesta lapsesta kasvaa? Minkälainen sellaisesta lapsesta kasvaa? Juureton? Tarvitaanko niitä juuria edes yhtään mihinkään, vai voiko juuret muodostua siitä perheyksiköstä jonka kanssa matkataan. Alueelle on viimeisen parin vuoden aikana muuttanut ihan valtavasti suomalaisia. Osa näitä maailmankiertolaisia, osa taas ekakertalaisia, suoraan Suomesta. Seuraan sivusta kaikenlaisia sopeutumistarinoita, seikkailuita uudessa ja ihmeellisessä. Viiniretkellä ties monettako kertaa.  Meidän perhe on ulkosuomalainen ja sitten taas ei kuitenkaan. Siirtolaisia ehkä ennemminkin vaikka suomalaisia ollaankin. Meidän perheessä on kaksi suomal...

Huhtikuussa 2011 - M on juuri täyttänyt kolme ja kello on melkein seitsemän aamulla.  Mä en osaa sanoa mistä se johtuu, ehkä siitä kuuluisasta perhekeskeisyydestä, mutta täällä ameriikassa harvemmin korostetaan sitä kuinka kamalaa elämästä tulee lasten kasvaessa. Yksikään amerikkalainen ei ole kertonut kuinka ongelmat pienten lasten kanssa ovat pieniä ja suurempien kanssa suuria. Kukaan ei myöskään ole sanonut sitä kuuluisaa: ”Odotahan vaan...” Suomalaisista suista olen kuullut kummankin, liiankin usein. Olen kuullut kuinka tulen kaipaamaan pikkulapsivuosia, ja kuinka vielä ikävöin pikkulapsiajan pieniä murheita. Mulle on sanottu että; ”Odotahan vaan kun se alkaa syömään kiinteitä-konttaamaan-seisomaan-istumaan-kävelemään-juoksemaan-puhumaan-kiipeilemään-ajattelemaan-haluamaan...Odotahan vaan!” Elokuussa 2012 Ja minähän odotan. Ja minähän odotin. Minä odotin että ne alkaa syömään kiinteitä, että ne alkaa ryömimään-konttaamaan-seisomaan-istumaan-kävelemään-juoks...

Viimeinen rivi - meillä ei ole osavaltiontuloveroa lainkaan.  Tää on nyt tällainen totaalinen kermaperse valitus. Kumpikin meistä tiedostaa että on etuoikeutettua, kun on varaa valittaa siitä että asiat on niin perhanan hyvin. Liian hyvin. Että liian moni antaisi ainakin vasemman kätensä, jos ei jopa oikeaa saadakseen kasvattaa lapsensa juuri tässä ympäristössä ja silti me kitistään ja rutistaan. Tässä listassa me ollaan viidentenä. Ykkönen, kakkonen ja nelonen on lähinnä miljonäärejä (miljardöörejä) varten. Muun muassa Bill Gates (Microsoft) ja Jeff Bezos (Amazon.com)  asuu nelosessa. Aina säännöllisesti, yleensä näihin aikoihin vuodesta me mietitään että onko tässä mitään järkeä, että mä saisin töitä ihan mistä tahansa ja Fredde nyt voi tehdä omia hommiaan vaikka puhelinkopissa. Että lasten olis parempi kasvaa jossakin muualla, kaukana täältä, kaukana tästä järjettömästä kilpailuttamisesta ja keulimisesta jossa tiikeriäidit riitelee keskenään siitä ...