Tahdon Asiat

Tämä teksti piti kirjoittaa ja julkaista jo miltei viikko sitten – äitienpäivänä. Piti kirjoittaa äitiydestä, elämästä meidän perheessä ja siitä miten ihani mun lapset on, mutta kuten usein käy, elämä heitti kapuloita rattaisiin ja teksti jäi kirjoittamatta. Moni muukin asia jäi tekemättä, moneksi päiväksi. Tästä ei kuitenkaan tule kirjoitus koronasta. Särky alkoi jo perjantaina, ajattelin hammassäryksi ja kiroilin. Kiroilin koska hammaslääkärit on kiinni eikä ne nyt muutenkaan ole ihan mun parhaita kavereita. Kiroilin koska hammassärky tarkoittaa juurihoitoa ja tässä maassa juurihoito ja sen päälle laitettava kruunu maksaa helposti tuhansia taaloja, jopa vakuutuksen kanssa. Otin kipulääkkeen ja toivoin että tilanne poistuisi itsestään. Arvannette... ei se poistunut. Siinä vaiheessa kun mukaan tuli päänsärynpoikanen ja tunsin miten mulla on kuvitteellinen otsatukka otsalla, ja takaraivo tuntui siltä että joku olisi tukistanut lujasti, ja silmäkin tuntui kummalliselta kerroin asiast...

Maanantai alkaa samaan tapaan kuin sunnuntai, paitsi että ekaks hoidetaan kaikki kolme lasta kouluun ja vasta sit Fredde ajaa mut lääkäriin. Yritin ensin saada ajan Jamekselle, mut James oli palavereissa aamun ja vasta iltapäivästä olis päässyt. Kello kolmeen on pitkä aika odottaa kun ei saa turvotukselta enää silmää auki, ja joku kuvitteellinen kaivaa puukolla silmäntakana. Fredde toteaa et suutarin lapsilla ei tosiaankaan oo kenkiä, kun terveydenhuoltoalan ihmistä on niin vaikeeta saada lähtemään lääkäriin. Joo, kyllä mä tiedän et vuorokausi antibioottien aloittamisesta tilanteen ei pitäis näyttää ainakaan huonommalta, mut olisin silti jättänyt vaivaamatta ensiavun tyyppejä ja säästänyt niille sydärit ja keuhkoveritulpat ja liikenneonnettomuudet. Fredde suostuu mun kompromissiin ja me mennään ensiavun sijasta sen saman talon tokaan kerrokseen, sinne nuhapäivystykseen. Matkalla Fredde mutisee et ne lähettää meidät kuitenkin alakertaan. Nuhapäivystyksen vastaanotto katsoo mun ...

Torstaina iltapäivästä huomasin nenänvarressa punoittavan näpyn. Tuijottelin sitä peilistä ennen kun hyppäsin jumpan jälkeen suihkuun. Puristelinkin vähän, ja totesin et ei sieltä mitään ulos tuu, täytyy jättää ”kypsymään”. Joo näppyjä ei saa puristella. Kaikkihan sen tietää ja silti niitä tulee puristeltua. Perjantaina se oli vähän kasvanut ja sivelin sitä useampaan kertaan näppyvoiteella – dermatologin aikanaan määräämällä reseptirasvalla – ja yritin uudestaan puristaa. Sain ulos pikkukökkerön, mutta näppy voi paksusti, ja mun puristeluitten jälkeen tietty turposi entisestään Lauantaina se näytti entistä kurjemmalta, sellaiselta ettei sitä mun vaatimattomalla meikkiarsenaalilla ollut enää mitään jakoa saada piiloon, etenkin kun koko nenänvarsi oli jo vähän turvoksissa. Kotiin tultua sivelin nenää vuorotellen sillä näppyrasvalla ja teepuuöljyllä. Taisin sipaista siihen muutaman pisaran varkaitakin.  Illalla sängyssä sitä särki, otin panadolia ja yöllä sorruin siihen kaikk...

Kamppailu ajasta jatkuu... aamu meni M:n psykiatrilla, jutellessa ja pohtiessa ja lääkitystä säätäessä. M.n lisäksi me pohdittiin K:n tilannetta, ja sitä pitäiskö sille aloittaa lääkitys. Psykiatrin mielestä - siis kun puhuin siitä miten koulussa ei koskaan nähdä häiriökäyttäytymistä ja mitään ongelmia, vaan hyvin rauhallinen ja suorastaan pasiivinen lapsi, ja kuinka kotona se on jatkuvasti vaaratilanteissa ja sählää ja puree ja lyö ja saa raivareitaan mitättömistä asioista -  niin siis sen Psykiatrin mielestä, K:lla on koulussa kiltin lapsen syndrooma ja se joutuu keskittämään kaiken energiansa ollakseen ”kiltti” ja miellyttävä, sellainen kuin koulussa kuuluu olla. Autismiklinikan osalta sen kommentti oli että autisminkirjondiagnoosin antaminen selkeästi autistiselle – M – lapselle on helppoa, ja rajatapaukset sit huomattavan paljon hankalampia... se kertoi nähneesä lapsia, joista neljän vuoden hujakoilla kokeneetkin neuropsykologit sanoo ettei ne kuulu kirjolle ja sit kymmenen v...