Tahdon Asiat

Kiitollisuuspostauksia ei tullut ihan sitä 26:tta, mutta olkoon se merkkinä armollisuudesta itseä kohtaan, siitä että on riittävän hyvä. Mietin kirjoittaisinko loput kiitollisuuden aiheet listana, mutta siihen ei taitaisi paperi - edes tämä virtuaalinen - riittää, joten poimin sekalaisessa järjestyksessä ne mitkä tänään, kiitospäivää edeltävänä iltapäivänä ovat mielessä.   Oma äitisuhteeni on surkea. Se ei ansaitse oikeastaan edes mainintaa, sillä meidän välimme ovat sellaiset muodollisen kohteliaat, toki sekin on parempi kuin ei minkäänlaista suhdetta. Vuosien myötä huomaan kuitenkin olevani äitini kaltainen monessa asiassa ja huomaan kiinnittäväni näihin samankaltaisuuksiin huomiota enemmän kuin ennen. Osa niistä ärsyttää ja osan totean vain olemassa oleviksi, mutta kiitollinen olen siitä asenteesta että pystyn ihan mihin vaan. Suomalaisella puoliperkeleellä korjaan siis melkein mitä vaan - tänään meidän uunin - koska minähän pystyn ihan mihin tahansa. Kiitos äiti tästä!...

On sunnuntaiaamu, viikon paras aamu miltei poikkeuksetta. Talossa on vielä hiljaista, muut nukkuvat ja kahvi höyryää kupissa. Joulukranssi valaisee pimeää ikkunaa aamun hämärässä eikä ole kiire mihinkään. Pieni ruttana on löytänyt lämpimän paikan mun sylistä ja leikkii mun kirjoittaessa hupparin nauhoilla, me vasta tutustutaan tyyppi pysähtyy mun tehdessä liian nopean liikkeen tai kun sähköposti kilahtaa, minä taas yritän olla paikallani ja hiljaa. 13. luukku - poni Tämä on se luukku jossa Fredde ostaa taas auton, tai oikeastaan minä ostan auton Freddelle. Takana on usemman vuoden viivytystaisto ja asemasota. Fredde kun jostakin käsittämättömästä syystä tuntee valtavaa vetoa amerikkalaisia muskeliautoja kohtaan ja mun mielestä ne on älyttömintä mitä maa päällään kantaa, no ei ehkä älyttömintä, mutta turhakkeita kuitenkin. Fredde on kuitenkin halunnut sellaista jo kauan ja joutunut raukka tyytymään sellaisiin tylsiin vaimon hyväksymiin korvikkeisiin kuin Audi S5 ja BMW 3...

Suomessa on syksy on alkanut koulujen myötä. Sosiaalisessa mediassa oli yhtenä aamuna kymmeniä ellei satoja ihania kuvia ensimmäisestä kouluaamusta, reppuselkäisistä tyypeistä jotka oli matkalla takaisin kouluun. Toisaalla hehkutettiin syksyn tuntua ilmassa, sienisatoa ja villasukkia. Me lähdetään huomenna kesälomalle, onhan kesää jäljellä vielä muutama viikko ja ihan oikeasti syksy alkaa tuntua ilmassa vasta syyskuun loppupuolella. Yhdysvalloissa koulujen alkamisajankohta on ensin osavaltiokohtainen ja sitten sitä vielä säädetään vähän kuntien ja koulupiirien välillä. Monessa osavaltiossa koulut ovat jo alkaneet. Meidän lapset aloittaa koulun syyskuun 3. Melkein kuukautta myöhemmin kuin Suomessa. Toisaalta täällä viimeinen koulupäiväkin oli vasta kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla. Tämä viikko meni skeittileirillä. Kuulemma aivan parasta! Näitä viimeisiä viikkoja ennen koulunalkua värittää lähes jokaisessa perheessä samat asiat. Päivät täyttyvät hammaslääkäreistä, silmä...

Tämä kuva meidän nallelapsista on lokakuulta. Viisitoista minuuttia on pitkä aika. Vartissa ehtii pikasuihkuun ja valmiiksi töihin. Vartissa ajaa toimistolle silloin kun ei ole ruuhkaa. Vartissa pakkaa eväät ja laittaa aamiaisen. Vartissa hakee kaupasta unohtuneen maidon. Vartissa tekee paljon ja samaan aikaan siinä ei ehdi oikein mihinkään tai mitään. Vartti ei riitä kahvitteluun ystävän kanssa eikä siinä ehdi töihinkään kuin poikkeustapauksessa. Vartissa ei voi käydä kampaajalla tai katsoa suosikkisarjaa telkkarista. Tullessaan kuivausmiehet kysyivät että ymmärsivätkö he nyt oikein heille annettuja muistiinpanoja, että vahinko on karhun aiheuttama? No, tavallaan... tai siis välillisesti koska ilman karhua meillä ei olisi sitä massiivista vesivahinkoakaan mikä syntyy kun vesi saa vapaasti valua lattioille vartin verran. Vesi ehtii vartissa pitkälle. Se ehtii kylpyhuoneesta eteisen kautta olohuoneeseen. Se ehtii portaiden alle ja komeroon kastelemaan joululahjat. Se eh...

Aika on aika kummallinen asia. Joku viisas oli kuulemma sanonut että päivät on pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Muuten ihan hyvä, mutta kun päivätkin on nykyään niin kamalan lyhkäsiä. Muistan kyllä miten pitkiä iltapäivät oli silloin kun lapset oli pieniä. Muistan miten tuijotin olohuoneen seinäkelloa ja laskin kuinka kauan vielä pitää kestää että saa toisen aikuisen kotiin ja kuinka musertavaa oli silloin kun se toinen ei tullutkaan koska työpäivä venähti tai liikenneruuhka jumitti. Silloin minuutitkin oli pitkiä ja hitaita. Silloin kulutin toisinaan aikaa vaeltelemalla tavaratalossa lasten kanssa koska en kestänyt enää olla kotonakaan. Ostoskärryihin ne sai ainakin sidottua paikalleen ja virikkeitä riitti hyllyrivejä kierrellessä. Ja sitten ne kasvoi ja aika alkoi kulkemaan yhä kiihtyvää tahtia. Nykyään on aina maanantai tai perjantai ja usein sunnuntaina tuntuu ettei viikonloppua ollut ollenkaan. Usein arkisin tiputan lapset bussille tai kouluun ja seuraavaksi huomaan että ...

Tervetuloa hölmölään. Jokainen on törmännyt tarinoihin hölmöläisistä, siihen miten taloon kannetaan valoa ulkoa säkissä tai kuinka peittoa voi jatkaa yhdestä laidasta toiseen. Niin... meilläkin taidetaan elää vähän hölmölässä, vai miltäs tämä kuulostaa? Meillä on kolme lasta. Yksi yhdeksänvuotias ja kaksi seitsemänvuotiasta. Se yhdeksänvuotias aloitti ensimmäisen lääkityksensä – rautalisän – joskus kahdenvuoden tietämissä. Selvä. Lapsi saa rautaaa ennen nukkumaanmenoa. Sitten tuli melatoniini, ahdistuslääkitys syömishäiriöön, nukahtamislääke... Joukkoon lisättiin kaksi poikaa ja pojille samoin melatoniinia, ahdistuslääkitystä, migreeninestolääkettä. Lääkelaatikko näyttää kieltämättä aika pelottavalta. Äitinä muistan mitä niille tarjoillaan ja kuinka paljon. Hiljaa kadehdin sitä äitiä joka sanoi ettei ole koskaan ntarvinnut lapselleen reseptilääkettä. Meidän lääkekaappi näyttää apteekin varastohyllyltä. Minä täydennän varastoja vakuutusyhtiön apteekista ja hurjimmillaan purtilot ei...

Lomille lomps ja takaisin arkeen pomps vai miten se nyt menikään. Vielä ei tosin ole arki, vaan sunnuntai-iltapäivä ja yläkerrassa rumpsuttaa pesukone ja kuivausrumpu. Mutta miten loma meni? Vuosikaudet meillä oli aivan armottoman hyvä tuuri säiden suhteen, ollaanhan me lomalla paikassa jossa vuoden keskimääräinen sademäärä on reilut 1900mm ja jopa heinäkuun päivän korkein lämpötila keskimäärin vain 18C:sta. Vertailuksi, meillä kotona Redmondissa heinäkuussa on keskimäärin 28C:sta ja vuodessa sataa 1000mm. Sateisimmat kuukaudet Seasidessa Oregonissa ovat talvikuukaudet marraskuusta tammikuun loppuun, mutta jopa kesäkuukausina sataa. Meillä on kuitenkin menneiltä vuosilta valokuvia auringosta, kesävaatteista ja jopa siitä kun ollaan uitu tyynessämeressä. Meriveden lämpötila vaihtelee yleensä jossakin 9:n ja 15C:en välimaastossa. Ehkä jotain perspektiiviä Oregonin rannikon ilmastoon antaa se tosiasia että Columbia-joen suisto on yksi maailman vaarallisimmista vesialueista ja s...