Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella PNW merkityt tekstit.

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....

maanantai, marraskuun 11. - mennäänkö yhdelle?

Siinä missä puhutaan kahvi- ja kahvilakulttuurista tai viinikulttuurista voidaan puhua myös olutkulttuurista. Olen itse kasvanut 70-luvun Suomessa ja ensimmäinen ajatus mikä mulla on olutkuppilasta on aika erilainen kuin se tämänpäivän todellisuus missä täällä meillä elellään. En tiedä miltä olutkulttuuri näyttää Suomessa, onko sellaista? Onko se kotiinkannettu mäyräkoira tai edelleen se maailmalopun ravintola missä tulevaisuudestaan luopuneet ihmiset kuluttivat päivänsä halpaa keskiolutta siemaillen? Minkälainen on suomalainen olutkulttuuri? En ennen juonut olutta koskaan. Se oli pahaa, ja jos saunakaljat laitetaan sivuun niin ei nyt muutenkaan ”sopivaa”. Maltaistahan joi anopin lisäksi lähinnä ne jotka tyydytti sitä loputonta janoaan. En juonut olutta ennen kuin muutin tänne ja näkemys amerikkalaisesta oluesta oli aika kaukana siitä miltä olut täällä meillä näyttää. Mielikuva amerikkalaisesta kaljasta oli lähinnä Budweiseria ja BudLightia, onhan niilläkin kai paik...

reilut kolmekymmentä tuntia

Vähän reilussa kolmessakymmenessä tunnissa ehtii ajamaan 850 kilometriä – 27 km tunnissa jos ajaisi pysähtymättä. Me pysähdyttiin kuitenkin, monta kertaa. Fredden synttäritoive oli illallinen sen lempiravintolassa. Sinne on jopa näin amerikkalaisella mittaustavalla aika pitkä matka 3 tuntia ja 20 minuuttia tai vaihtoehtoisesti reilut 320 kilometriä. Synttärinä jokainen saa valita ravintolansa ja niinpä me pakattiin lauma autoon perjantaiaamuna ja suunnistettiin vuorten ylitse itäiseen Washingtoniin. Ravintolaan joka tarjoaa ruokaa mallilla tilalta pöytään eli paikallisten viljelijöitten ja karjan kasvattajien ruokaa. Paikallisten panimoitten oluita, ja viinitilojen viinejä. Kun sinne saakka lähtee kannattaa samalla käydä muuallakin, ihan pelkästään ei kannata ajaa osavaltion toiselle laidalle syömään illallista. Niinpä mekin käytiin ensin ne tutut viinitilat, istuttiin puitten alle varjoon katsomaan koirien leikkimistä ja maistelemaan viinejä. Mukaan pakattiin ennak...

säästä, urheilusta ja muusta

Mun suhtautuminen säähän on välinpitämätön. Sää on sitä mihin nyt sattuu heräämään, eikä mun eloa juuri helpota tietää edellisenä iltana sataako vai ei. On helppoa olla välinpitämätön kahdesta syystä... Ensinnäkin meidän sää on keskimäärin sitäsamaa - yllätyksetöntä, talvella talvi, kesällä kesä. Toiseksi mulla on L, L rakastaa säätä, sen ystävät kutsuu sitä meteorologiksi... siitä olis hyvin voinut tulla meteorologi, ja meidän elämä olisn hyvinkin toisennäköistä. Sillä on oma sääasema ja se seuraa kuuluisia sääblogeja, tilastoja ja ilmiöitä. Jos mä halua tietää minkälainen tuleva sää on, mä kysyn L:ltä. Se teki tän jutun yhdessä mun kanssa. L:n sääasema Me asutaan samalla leveysasteella Pariisin kanssa. Talvella meillä on Pariisia lämpimämpää ja kesällä taas viileämpää, kiitos Tyynenvaltameren, jonka lämpötila vaihtelee meidän edustalla 12-15 C:n välillä, vuoden ympäri. Seattle ympäristöineen sijaitsee kahden vuorijonon välissä, avomereltä meitä suojaa Olympicin vuoristo ...