Tahdon Asiat

Rooman melskeen ja käsinkosketeltavan historian havinan välillä on vain viikko siihen, että tyttäreni istuu autiomaan laskevan auringon lämmössä kuuntelemassa countrymusiikkikonserttia. Minä tiedän ja hän tietää, että matkaa näiden kahden paikan välillä on enemmän kuin puoli maapalloa, valovuosia ja ikuisuuksia, silti ihmiset ovat ihmisiä ihan kaikkialla. Eihän sen oikeastaan pitäisi edes olla täällä, viisitoistavuotiaan aikuisten konsertissa mutta joku konserttien pyhimys oli tänä iltana suosiollinen, eihän meiltä kysytty pääsylippuja sen enempää kuin lapselta papereitakaan. Meidän oli tarkoitus olla täällä. Tänä iltana me istumme siellä jossakin, mielikuvien amerikkalaisuuden ytimessä missä nurmikon laitamilla pariskunnat tanssivat stetsoneissaan, olut virtaa hanoista edulliseen tuoppihintaan ja varmasti valtaosa yleisöstä äänesti Donald Trumpia – kahdesti. Mutta meidän edessä olevassa retkituolissa istuva nainen jättää käsilaukkunsa roikkumaan tuolin selkänojaan lähtiessään täyttämä...

  Tässä pieni siivu viimeisten päivien otsikoinnista Ilta-Sanomissa ja Helsingin Sanomissa Kun katson kansainvälisten uutisotsikoitten luomaa kuvaa maastani en voi olla miettimättä, että en itsekään haluaisi asua tuossa maassa, maassa joka on koronaviruksen runtelema, jota johtaa seinähullu presidentti ja jonka arkea värittää levottomuus, maastopalot ja mellakointi. En ihmettele että niin moni toteaa ettei koskaan voisi kuvitellakaan matkustavansa tänne, saati sitten ihan asuvansa. Kuka nyt jenkeissä haluaa olla – sairas maa.   Yhdysvallat on maa joka jakaa ihmisiä ja kirvoittaa mielipiteitä. Monen mielipide muodostuu tv-sarjojen ja uutisotsikoitten todellisuudesta, onhan niitä otsikoita luettu ja telkkaria katsottu vuosia vuoden perään. Muodostuu vahva kuva amerikkalaisista ja amerikkalaisesta kulttuurista, siitä sairaasta maasta jota johtaa kansan valitsema kreisi mediamoguli jota vastassa on marraskuun vaaleissa seniili, lapsia nuuskiva ”Creepy Joe” joka ei edes erota v...

  HERÄSIN kuuden aikaan innostuneena siitä että sain viimeinkin kokeilla kulkemista vain yhdellä kyynärsauvalla. Päästin koiran pihalle ja ruokin sen ja kissan kahvin tippuessa. Ennen aamiaista juon jokaisena aamuna yksitoista kupillista laihaa pannukahvia samalla kun vastailen sähköposteihin ja katson mitä päivä tuo tullessaan. Tänään sataa ja tuntuu syksyiseltä vaikkei vielä edes ole syksy. Aamiaiseksi on tuoretta hapanjuurileipää, marjoja ja keitettyjä munia. Hapanjuurileivonnasta on tänä vuonna tullut trendikästä, se vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, mutta kotonahan me kaikki ollaan ja mitä muuta meillä on kuin aikaa.   KAHDEKSALTA seisoin unisen Tättiksen kanssa vesisateessa koulun jumppasalin ulkopuolella jonottamassa koulukuvaan pääsyä. Mietin että pitikin sataa juuri tänään. Ovella ne sanoi ettei vanhemmat pääse sisään, vastasin että ajattelin nyt kuitenkin mennä ja menin. Ei tällä kertaa tarvinnut edes muistuttaa lapsen erityisopetussuunnitelmasta. Joskus tarvitse...

tikanpojat Katson naamiksen fiidiä vuoden takaa. Tiedäthän, ne muistelot joita sivusto tarjoaa aina päivittäin ja vuosi sitten oli yleinen toive että meillä olis edes yksi ehdokas, joka ei olis totaalisen tärähtänyt. Ei ollut, ja vastoin kaikkia oletuksia maa sai presidentiksi sen aikuisen uhmaikäisen, sen joka kiukuttelee ja polkee jalkaa, ja jonka twiitit pitää sisällään ”mun isä on vahvempi kuin sun isä” tyylisiä lausahduksia, paitsi että isän voi korvata ohjuksella, ja vastapuolella on toinen aikuiseksi kasvanut uhmaikäinen, joka on edelleen kolmen vuoden uhman kourissa. Tilanne tuntuu absurdilta ja silti se on ihan totta, ja keskustelun kääntyessä politiikkaan syystä tai toisesta on jokaisen toive se että joku antais herrapresidentille leikkipuhelimen sen nykyisen tilalle, sellaisen jolla se vois ihan rauhassa tviittailla, ilman että kukaan sais tietää mitä se kirjoittelee. Työpaikoilla viljellään mustaa huumoria ydinsodasta, ja hetkittäin tuntuu kuin olisin palannut ...

Presidents Dayn aamuna avaan tutusti netistä uutiset. Siitä on tullut tuttua. Ennen kurkkasin ensin sähköpostin, sitten naamiksen. Nyt siirryn suoraan uutisiin - New York Times, Washington Post, The Guardian. Fredde täydentää samalla uusimmat twiittailut ja taas kerran kysyn ääneen että eikö kukaan saa siltä edes otettua puhelinta pois. En tiedä pitäiskö itkeä vai nauraa... Joku vääräleuka luettelee positiivisia puolia; jokainen amerikkalainen osaa nimetä senaattorinsa ja kongressiedustajansa ilman googlea, suurin osa on lukenut perustuslain ja tietää mitä siellä sanotaan. Jokainen amerikkalainen on oppinut kirjoittamaan uusia sanoja, vaikeita sanoja, sellaisia kuin holocaust, emoluments, narcissist, fascist, misogynist, ja cognitive dissonance. Uutisista on tullut monelle kiinnostavampaa kuin Kardashianin perheestä. Arkikuvahaasteen eka kuva 1/7. Lauantaina hakemassa meidän klubiviinejä. Viinialueella asumisessa on tiettyjä etuja.  Arkikuva 2/7. Kirkossa on kastesun...

Toisen naapurin ikkunassa.  Haluaisin olla kirjoittamatta politiikasta, mutta kun se on kaikkialla. Juuri nyt tämä maa elää ja hengittää politiikkaa meidän jokaisen eläessä keskellä jonkinlaista kornia tositeeveeohjelmaa. Ihan sama se millä puolella olet, vai yritätkö olla olematta, se ulottaa lonkeronsa kyllä sinuunkin – halusit tai et. Samassa korttelissa, sen toisessa päädyssä asuu naapuri, ystävä vai entinen ystävä. En tiedä mikä. Ikkunassa on edelleen ne Trumpin vaalikyltit ja jokainen aamu ja iltapäivä kävellessäni lasten kanssa koulubussille ja sieltä takaisin tuijotan niitä kylttejä. Mietin osataanko me enää istua alas viinilasilliselle. Osataanko me enää puhua jostakin muusta. Osataanko me enää koskaan olla mitään muuta kuin puolesta ja vastaan. Yhtäkkiä välissä on ammottava kuilu – TRUMP. Minä en tunne sinua enää, vai enkä minä koskaan tuntenutkaan sinua. Olenko mä koskaan edes tuntenut tätä ihmistä jonka kanssa olen istunut niin monta mukavaa iltaa. Jonka k...

On kahdeksankymmentäluvun alku. Helsingin Korkeavuorenkadun kasvisravintolassa haisee vähän kummalliselta ja ruoka on varhaisteinin mielestä pahaa. Haju tulee selleristä. En tänä päivänäkään syö selleriä. Korvapuustit on hyviä, niitä saa viereisestä kaupasta. Ne on leivottu voilla täysjyvävehnäjauhoon. Sipulileipäkin on ihan jees. Mutsi käy ravintolassa kursseilla ja keittää kotona ruokaa linsseistä. Kukaan ei syö. Pyydän varovaisesti josko se vois taas tehdä sitä kalakeittoa ilman kalaa, se on sentään syötävää ja jos syö tarpeeksi leipää tillimaitoliemen kanssa tulee vatsakin täyteen. Mutsi on emansipoitunut. Se on kasvissyöjä ja kuuluu naisliikkeeseen ja rauhanliikkeeseen. Kesällä se käy festareilla jossakin Tanskassa. Mua hävettää. Koulussa muissa perheissä kukaan ei ole kasvissyöjä tai kuulu mihinkään liikkeeseen.  Oli kylmänsodan aikakausi. Oli Amerikka ja oli Neuvostoliitto ja maailman yllä leijui uhka ydinsodasta. Maailma seurasi suurvaltojen tapaamisia ja neuvottel...

Jannujenhuoneessa on niin sanotusti luova kaaos... Sunnuntaiaamuna Fredde katsoo formulaa faijansa kanssa. Niillä on Facetimen kautta viritetty kuvayhteys ja mukavaa yhdessäoloa. Pojat pelaa Terrariaa, Tättis makaa peiton alla olkkarin lattialla ja katsoo iPhonelta telkkaria. Mä riitelen naamiksessa naapurin kanssa vaalituloksesta. Järkevämpää olis keskittyä tohon paperiläjään tossa oikeankäden puolella, korjata aamiaiskamat jääkaappiin tai lajitella pyykit yläkerrassa, mutta on sunnuntai ja tilanne nyt vaan liian herkullisen mehukas. puistossa ja kävelyllä lauantaina Yleensä vaalien jälkeen tilanne asettuu päivässä. Ilmassa voi olla hetken pettymys, joka lopulta ohitetaan olankohautuksella, mutta tällä kertaa kohina ja kuhina jatkuu. Kaikkialla puhutaan edelleen politiikkaa. Kerätään adresseja valitsijiamiessysteemin purkamiseen, ja kerätään ääniä siihen että painostettisiin republikaanien valitsijamiehet äänestämään Hillaryä. Kerätään jopa rahaa maksamaan niitten...

Koko klinikka kuuntelee kun meidän puhelintyyppi Tanya tekee uuden potilaan sisäänottohaastattelua. Ei me yleensä kuunnella, tai mä joskus puolella korvalla kun se puhuu mua koskettavista asioista kuvantamisesta, lähetteistä tai lääkityksistä. Tällä kertaa meitä seisoi siinä Tanyan työhuoneen ulkopuolella useampi... Siinä vaiheessa kun me oltiin keräännytty siihen supisemaan oli keskustelu toistunut jo useampaan kertaan, ja se meni jotenkin tähän tyyliin (toki, me kuultiin vain toinen puoli puhelusta, eikä edes tiedetä oliko soittaja mies vai nainen, minkä ikäinen ja mistä): -Dr Agrawal on intialainen. -Dr Copeland on kaukaasialainen. Olisko Dr Copeland hyvä. -Kaukaasialainen on sama kuin valkoihoinen. -Ymmärrän että haluat valkoihoisen lääkärin. Dr Copeland on valkoihoinen. Jos soittaja on amerikkalainen, soittaja epäilemättä kuulee että Tanya ei ole valkoinen. Tanya on musta. En tiedä tietääkö soittaja että langan toisessa päässä ei ole kaukaasialainen henkilö. Dr Cope...

Muistatteko kun kirjoitin siitä että kouluissa on vähän tunkua meidän koulupiirissä, että me saadaan tuhat uutta naapuria viikossa? Että meidän koulupiiri kasvaa joka vuosi tuhannella oppilaalla, siis huolimatta siitä että toisesta päästä syydetään niitä oppilaita ulos ja kolmanne asteen oppilaitoksiin. Päätin siihen että koulujen kohtalosta on menossa vaalit. Ensimmäiset kaksi kertaa koulupiirin ehdotus uusista kouluista, ja niitten vanhojen peruskorjauksista ei mennyt läpi. Täällä kun nämäKIN asiat päätetään suoralla kansanvaalilla, kuten aika moni muukin asia... kuka on osavaltion kuvernööri, tai kaupungin pormestari, tai poliisilaitoksen ylipäällikkö, tai koulupiirin johtaja tai... Eilen oli viimeinen mahdollisuus äänestää. Ja tänään me tiedetään... me saadaan uusi alakoulu ja uusi yläkoulu, ja koulupiirin alueella aika moni muukin saa uuden tai korjatun koulun. Syksyllä 2018 meidän lauma siirtyy upouuteen alakouluun ja koulumatkaa niillä on 548 metriä, vähemmän kuin bu...

Toisin kuin osa lukijoista, en keskity kirjoituksissani tieteelliseen tutkimukseen, tilastoihin ja tutkimusten tuloksiin. Kerron arkipäivästä ja elämästä omassa ympäristössäni. Otanta on pieni. Se on yhden perheen kokemus elämästä yhdessä niistä viidestäkymmenestä osavaltiosta, ja siinä osavaltiossa se rajoittuu elämään suurkaupungin liepeillä lähiössä, joka on asukaspohjaltaan ihan valtavan kirjava ja taas sosioekonomiselta taustaltaan toisinaan jopa pelottavan homogeeninen. Kokemukseni tulevista vaaleista perustuu kahvipöytäkeskusteluihin, naamakirjaan ja yleiseen uutisointiin. En ole poliittisesti erityisen aktiivinen ja sellaisen tavallisen keskivertotallaajaan tavoin oma perhe ja sen toimeentulo on usein lähempänä sydäntä kuin se laajempi kuva. Tämän hetkistä poliittista keskustelua omassa lähipiirissä kuvaa ehkä parhaiten jonkinlainen kauhun sekainen tragikoominen huumori. Yhdysvaltain politiikka on murroksessa ja ääripäät korostuvat aiempaa enemmän. Kaikkea korostaa hal...