Tahdon Asiat

Kevyttä kesähömppää väliin! Edelliset kaksi postausta on saanut suorastaan ennätykselliset lukijamäärät, kummallekin oli siis tarvetta. Kiitoksia jokaiselle lukijalle, ja erityiskiitos niille jotka avasivat sanaisen arkkunsa joko Facebookissa tai blogin kommenttilootaan. Mulla on tavoitteena kirjoittaa viisi blogipostausta viikossa; kaksi tänne, kaksi mun englanninkieliseen työblogiin ”The Life of a Real Estate Broker” ja yksi sen suomenkieliseen vastineeseen ”Asuntokauppaa Amerikassa” .  Englanniksi kirjoittaminen on edelleen uutta, mutta johan se oli aikakin kaikkien näitten vuosien jälkeen. Taannoin kannustin yhtä uutta kirjoittajaa sanomalla, että paras tapa kehittyä kirjoittajana on kirjoittaa, ja huomaan taas kerran etten ollut ihan väärässä. Fredde toimii oikolukijana, sillä tulen itse auttamattoman sokeaksi omalle tekstilleni enkä huomaa sen enempää kirjoitusvirheitä kuin ajatuskatkoksiakaan, niitä lauseita joissa ei kertakaikkiaan ole päätä tai häntää. Aikaa ty...

Koulua on jäljellä neljä päivää ja viimeisten viikkojen aakkoskalenteria on seurattu vähintäänkin vaihtelevalla menestyksellä, keskimäärin kuitenkin aika huonosti niitten päivien osalta kun mun olis pitänyt muistaa jotakin. Viimeisellä kouluviikolla on aakkosten lisäksi koko koulun teemaviikko.  Facebook paljastaa etten ole yksin. Yksi äideistä oli kääntynyt koulumatkalla vielä kertaalleen takaisin, koska on uimarantapäivä ja pyyhkeet ja uikkarit oli unohtuneet. Muuten hyvä, mutta uimarantapäivä on huomenna, tänään on urheilupäivä. Mä meinasin vetää omat aamukahvit väärään rööriin kun hetken aikaa ajattelin että ne olis sittenkin pitänyt lähettää uikkareissa kouluun. Kivaa lapsille, mutta monen äidin painajainen. Näitten viimeisten koulupäivien kaaoksessa yrittää vielä muistaa mikä teema on minäkin päivänä. Eilisistä supersankari ja prinsessafestareista ne onneksi kieltäytyi kumpikin, eikä mun onneksi tarvinnut dyykata meidän naamiaisasuvarastoa aamukiireessä. Huomenna ne ...

Maanantaina se pääsi kouluun taas shortseissaan - niin kuin moni muukin.  Eletään keskiviikkoiltapäivää ja olen viimeisten kolmen päivän aikana saanut kouriintuntuvasti taas muistaa miksi irtisanouduinkaan. Miksi kolme lasta, kiireinen työ ja joustamaton uusi pomo keskilännestä oli niin kertakaikkisen stressaava ja mahdoton yhdistelmä. Uutta elämää on nyt eletty tasan viikko. Olen pessyt pyykit ja järjestänyt lasten vaatehuoneet sellaiseen järjestykseen että Tättiksen legginsit ja jannujen verkkarihousut on rullattu konmarin oppien mukaan värijärjestykseen. Olen siivonnut kirjoituspöydän laatikot. Olen laittanut välipalaksi pannaria ja aamiaiseksi puuroa. Omenakellon askelmittari paukauttelee kymppitonnin rikki päivittäin meidän kävellessä Martan kanssa pitkiä lenkkejä. Olohuoneen pöydällä on maljakossa tuoreita kukkia ja huonekalutkin on veivattu uuteen järjestykseen. Yhtäkkiä on aikaa. On kukkia ja järjestystä Keskiviikon ja torstain etsin itseäni. Perjan...

Jouluinen maisema. Viikonloppuaamuissa parasta on se kun sänkyyn kerääntyy aamukahdeksalta kahden aikuisen seuraan kolme lasta ja yksi häntä. Ilmassa on paljon naurua ja hälinää. On hännänheilutusta, märkiä lipaisuja, pörröisiä päitä, kiljaisuja ja kutitusta. On perhe. On aikaa. On lauantai. Kaikkia pitää kutittaa samalla tavalla. Jokaisen kämmenellä pitää harakan keittää huttua. Hetken aikaa elämä on kuin elokuvassa. Lauantaina kummitytön pähkinänsärkijässä. Sunnuntaissa on ainekset samaan paitsi että Martalla on ollut yöllä ripuli ja makuuhuoneessa on kokolattiamatto. Kukaan ei tule makuuhuoneeseen. Mulle työnnetään ovenraosta muovipussia, etikkaa, ämpäriä, talouspaperia ja matonpesuainetta. Kumihanskat löytyy kylppäristä. Fredde kysyy miten mä kykenen, vastaan että vanhalla rutiinilla. Tättis haluaa eläinlääkäriksi, pitäis pyytää se siivoamaan tämä sotku. Saattais olla lapsella ammatinvaihto edessä. Me nukutaan ikkuna auki ja ulkona on pakkasta. Ei haise. Mi...

Valitan että on rankkaa. Hetken uskon etten jaksa, ja jaksan taas. Tottakai jaksan sillä rakkaus on ihmeellinen voima, se on ehtymätön. Ne on mun. Ne on mun vaikka elämä on kuinka sekavaa ja täynnä liian paljon ääntä. Usein ne on aamulla heti herättyään – vielä unisina, ennen ensimmäistä ”tilannetta” – parhaimmillaan. Tai ehkä illalla. Silloin kun ne on jo sängyssä ja mä kerron niille iltasatua pienestä koirasta joka on viikon vanha, tai kun M salaa vakoilee mun katsomaa telkkarisarjaa ja luulee etten mä huomaa.  Silloin ne on  parhaimmillaan. Joskus ne on parhaimmillaan kun ne huutamisen sijaan keskustelee keskenään takapenkillä.  Niiden ajatukset on moniuloitteisia ja mahtavia. Silloin ne on parhaimmillaan. Joskus kun me puuhataan jotakin ihan vaan kahdestaan. Kun M auttaa mua järjestämään meidän noin tsiljoonaa paperia, järjestäjä rakastaa järjestämistä ja lykkää paperin toisensa jälkeen just oikeeseen riippukansioon; erityiopetussuunnitelmat, koulupaperit, ...

Herään kuudelta. Ei aavistustakaan miksi, mutta herään. Alakerran täyttää ilmastointilaitteen tasainen humina joka voimistuu aina välillä kompuran käynnistyessä. Tuoli natisee ja seinäkellosta kuuluu tasainen naputus. Etupihalla käyskentelee peura joka aina välillä vilkaisee ikkunaa kuin arvellen onko se nähty. Naapuri oli eilen nähnyt ison ilveksen. Onneksi se naapuri jonka mielestä on makeeta asua täällä luonnonhelmassa. Kirjoittaminen puhdistaa ilmaa. Sen avulla on helpompaa ottaa etäisyyttä asioihin ja jatkaa taas eteenpäin. Korjasin meidän tiskikoneen. En niinkään taidolla vaan enneminkin päättäväisyydellä ja vähän onnenkantamoisellakin. Tiskikone on alle vuodenikäinen ja tää on toka kerta kun se menee rikki. Ekalla kerralla odotin takuukorjaajaa viikon ja kuulin ettei vika oikeastaan edes kuulu takuuseen. Tällä kertaa päättelin että siinä on sama vika, poistoputki tukossa ja päätin ettei se ota jos ei annakaan, siis yrittää korjata se. Tunnin lattialla konttaamisen, al...

terässänky kestää jopa meidän lasten käyttöä Pitkä viikonloppu on tervetullut tauko ihan kaikille. Perjantaina niillä ei ollut koulua opettajain koulutuspäivän takia. O:lla olis ollut, mutta pidin sen mieluummin kotona. Maanantaina on kaatuneitten muistopäivä ja yleinen grillauspäivä. Fredde on kotona tervetullut vieras, viimeisten kuuden viikon aikana se on tehnyt 80 tuntia ylitöitä. Ne on nyt tehty ja jatkossa sille riittänee se normi 45 tuntia viikossa. Viikko sitten meidän naapurinrouva koputti oveen. On ehkä asiallista kertoa että se naapurin rouva on ystävä samalla kuin naapuri, ja se voi kävellä meille ja koputtaa ovelle ihan koska tahansa. Mun ollessa lehtijuttua tekemässä se kävi hakemassa Fredden meiltä naapuriapuun, lopulta kadulla seisoi raapimassa päätään kaikki lähimmät naapurit ja lopulta ongelma saatiin ratkaistua. Mutta viikko takaperin se käveli meille, kolkutti oveen, joi lasin viiniä ja ilmoitti haluavansa ostaa M:n sängyn. Se oli nähnyt siitä kuvan naamiks...

Joulu tulee jo korvistakin. Joulua on nyt vietetty marraskuun loppupuolelta ja on hyvä aika pistää pillit pussiin, kantaa kuusi pihalle ja huokaista helpotuksesta. Fredde surffaa netissä tuolia joulukuusen paikalle, tietänette että joulukuusi jättää paikalleen tyhjyyden, sellaisen mikä pitää "tietysti" täyttää. Kyllähän toi Herman Millerin tuoli mullekin kelpais, mut mä haluan myös tyynyn. Sen tyynyn kippaisin kuitenkin mieluummin sohvaan kuin tohon Eamesiin. Herman Miller Eames Nää Alexandra Fergusonin tyynyt on aivan mahtavia! Kinkku dumpattiin eilen vikalla jouluvierailulla suomalais-bulgarialais-hollantilaiseen perheeseen. Siellä se sai hyvän uuden kodin ja tukun innokkaita syöjiä. Sillä samaisella vierailulla sen vastapuolen isä ja äiti hengästyi ja huokaisi helpotuksesta kun me kärrättiin meidän villieläinlauma lopulta pihalle. Niitten kiltit tyttölapset kun otti ihan kiitettävästi vauhtia meidän apinoista. Kirkossa pappi totes kieliposk...

Joku sanois et me ollaan sisustajia, toisen mielestä pitäis ehkä jo rauhoittua, päättää mitä haluaa ja pitäytyä siinä. Useimmat ihmiset kai sisustaa kerran ja sit ne asuu. Huikein äärimmäisyys mun silmissä on ne jotka maalaakin kotinsa aina vaan uudestaan ja uudestaan samalla värillä – onhan se hyväksi havaittu. Sen äärimmäisyyden silmissä meidän täytyy olla pähkähulluja ja jotenkin levottomia. Meidän koti on jatkuvassa muutoksessa. Lastenhuoneitten seinät on olleet näiden neljän vuoden aikana vihreät, pinkin, vaaleanpunaiset, violetit, yönsiniset, harmaat ja keltaiset. Keittiössä meillä on ollut tomaatinpunaista, mustaa ja nyt turkoosinharmaata – onko se edes väri. Keittiönpöytiä on ollut kahdentoista vuoden aikana kai neljä, sohvakalustoja kolme, ruokapöydän tuoleissa mennään vasta toisten kanssa mutta ne edelliset vaihtoi väriä petsatusta valkoisen kautta harmaaseen, kirjavaan ja taas valkoiseen ja sit taas harmaaseen. Sohvaa ja kirjahyllyä siirretään seinältä toiselle hetken m...