Tahdon Asiat

Pieni käsi ottaa kiinni mun kädestä ja käden omistaja katsoa tapittaa syvälle silmiin esittäen samalla kysymyksen: ”Missä Zahra on?” Vastaan etten tiedä, mutta olen täällä hänen tilallaan. ”En halua sinua! Mene pois. Missä Hana on?” Hymyillen kerron, että Hana on töissä ja viettää kysyjän kanssa välitunnit. Esittelen itseni uudestaan, kerron tekeväni töitä kaikissa kouluissa, kaikenlaisten lasten kanssa ja että minut kutsutaan paikalle, kun joku on poissa. Pieni käsi pitää edelleen kiinni minun kädestäni ja kysyy multa olenko mä keski-ikäinen. Vastaan että näin se taitaa olla. Lapsi nyökkää hyväksyvästi. Koulun kello soi ja me lähdetään yhdessä luokkaan. Päiväni erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kanssa on alkanut. Monesti oppilas jonka kanssa työskentelen käyttää apuvälineenään kommunikaatiolaitetta tai viittomia ja usein päivä luokkahuoneessa sivuaa vain väljästi muiden oppilaiden päivää. Luokkatovereitten opiskellessa maantietoa, me harjoittelemme hienomotoriikkaa. Taukoja tarvita...

  Että sellainen päivä. No, eihän se vaan tänään vaan asiathan kerääntyy ja kertyy ja jossakin kohdassa on tällaisen veltommankin pakko tehdä jotakin. Otsikon tekstin sanoi oma poikani veljensä kaverille, kun tämä kantautui lopulta mutkan kautta minun korviini ole jannulla edessä anteeksipyyntö ja pitkä keskustelu siitä mitä voi ja ei voi sanoa - edes vitsinä. Esiteinin arvostelukyvyssä on petraamisen varaa. Mä jotenkin luulen että monella muullakin vanhemmalla oli jonkilainen illuusio siitä että lapset lähetetään syyskuussa takaisin kouluun ja sitten ne on koulussa, että se maaliskuusta 2020, toukokuulle 2021 kestänyt etäkoulu kuitattaisiin vaan taakse jääneeksi ja jatkettaisiin eteenpäin. Näiden kahden kuukauden aikana on kivuliaasti selvinnyt ettei se ihan niin mene. Alkuun silmät avasi johtamistaidon opettaja puuskahtaessaan ettei hän ole eläissään nähnyt yläkoulussa näin paljon leikkikaluja oppitunnilla, mutta että onhan se tavallaan ymmärrettävää kun opetetaan sosiaalis-emo...

  Olen tullut istuneeksi muutamassa mukautetun opetuksen suunnittelupalaverissa. Lapselle tehtyä suunnitelmaa kun käydään läpi vähintään kerran vuodessa ja kolmen vuoden välein tarkistetaan testein ja lausunnoin onko lapsella edelleen tarve mukautettuun opetukseen. Lisäksi palaveerataan vielä erikseen koulun vaihtuessa tai tarpeen niin vaatiessa. Pikaisella laskutoimituksella olen istunut näissä palavereissa kolmen lapsen osalta vajaan kolmekymmentä kertaa ja kun koulupsykologi aloittaa sen sillä samalla kaavalla jossa se kertoo mun oikeuksista mä keskeytän ja sanon että voidaan siirtyä suoraan asiaan. Pöydän ääressä joku naurahtaa ja toteaa että niinhän se on ”you’re a pro”. Maanantaiaamuna palaveerattiin taas. Allekirjoitin paperit joilla hyväksyin testaamisen ja lausuntojen keräämisen opettajilta ja erityiopetustiimiltä jo joulukuussa. Samalla annoin luvan ottaa yhteyttä lapsen psykologiin ja keskustella hänen kanssaan lapsesta. Olen itkenyt näissä keskusteluissa monen monitui...

Olen aloittanut tämän kirjoituksen ehkä kymmenellä erilaisella lauseella ja pyyhkinyt niistä jokaisen. Ehkä pyyhin myöhemmin vielä tämänkin. Tuntuu että olen kirjoittanut samasta aiheesta satoja kertoja ja silti se ei kai koskaan tule kokonaan kirjoitetuksi. Toisaalta, aihe kiinnostaa etenkin niitä jotka painivat samanlaisten asioitten kanssa ja toisaalta olen monesti saanut palautetta siitä että joku joka on juuri saanut lapsensa diagnoosin on tätä kautta saanut myös vertaistukea. Koulua on käyty nyt neljä kokonaista viikkoa. Kaikki on mennyt suorastaan häkellyttävän hyvin jos puhutaan koulunkäymisestä silleen rakenteellisella tasolla. Nettiyhteys on toiminut, lapset ovat oppineet lukujärjestyksensä ja kaikki kolme hoitavat koulunsa jotakuinkin itsenäisesti lukuunottamatta muutamaa satunnaista kommellusta kuten se tapaus jossa yksi kymmenvuotias päätti vastata tasokokeessa tahallaan väärin jotta sillä olis koulussa helpompaa. Lopputulos oli että testi tehtiin uudelleen ja lap...

Tättis ilmoitti jo vuodenvaihteen jälkeen että hänen ajatuksensa on siirtyä matematiikasta algebraan syksyllä. En miettinyt asiaa sen enempää, nyökkäsin ja sanoin kai että selvä. Mikä minä olen sanomaan mitä se valitsee, kunhan ei pelkkää joogaa, tanssia ja mietelauseita, niillä kun voi olla vähän haastavaa tähdätä sinne lääkikseen minne se on ollut menossa jo vuosia, eikä sitä porttia kannata sulkea vaikka mieli ehtiikin ehkä vielä muuttumaan.   Algebra ja valinnaisaineet painuivat jonnekin vähemmän tärkeiden asioitten lokeroon kun koulunkäynti muuttui etäkouluksi maaliskuun alussa. Nettisovellusten ja pilvipalveluiden mukana poikien koulunkäynnistä tuli tärkeämpää, olihan niillä enemmän haasteita neidin suorittaessa koulutehtävänsä vartissa ja niittäessä arvostelusivustolle edelleen kymppejä. Kertaalleen laitoin Tättiksen kotitalousopettajalle sähköpostia kun tehtävänanto oli tehdä itse pastaa, siis tehdä eikä vaan keittää. Kieltäydyin kaivamasta pastakonetta kaapin uumenista...

Pieni poika katsoo minua kulmat kurtussa ja kysyy voidaanko pitää vähän taukoa? Katson kelloa, se on pian yksitoista ja me ollaan edelleen sen ensimmäisen matikantunnin kimpussa, vastaan että pidetään vaan. Kuinka pitkään? Vartti? Okei. Jannu palaa takaisin alakertaan ennen kuin lakisääteinen kahvitauko on päättynyt ja moiskauttaa pusun mun poskelle, olet ihana äiti. Pussaan takaisin ja vastaan että niin sinäkin, enää kolme tehtävää, viimeiset viisitoista laskua - murtolukuja. Päättäväisesti poika istuu takaisin tuolille ja me palataan takaisin hommiin. Luen tehtävän ja kirjoitan vastaukset, poika itse laskee mun avustuksella. Kymmenen jaettuna kahdella? Kaksikymmentä tulee topakka vastaus. Ookoo, kymmenen JAETTUNA kahdella on kaksikymmentä? Ei, kun kaksitoista... viisi, se on VIISI. Oletko varma? Olen. Kirjoitan vastauksen tietokonesovelluksen lomakkeeseen. Kun kaikki tehtävät on tehty, me katsotaan kertausvideo, kun alligaattori kertoo että 12/8 voidaan supistaa etsimällä k...

Se huutaa yläkerrassa niin että varmasti kaikki tietää muutaman korttelinkin päässä. En voi mitään, mutta jotenkin mulle tulee mieleen herttakunigatar Liisa Ihmemaassa tarinasta, melkein odotan että se huutaa: Pää poikki!!!! Hetiii pää poikki! Herttakunigattaren valta on raivokasta. Syytetyn alahuuli väpättää kun se kuiskaa mun korvaan että se vaan sanoi että se antaa toisen aasille porkkanoita. Se oli vitsi, eihän mulla edes ole 63:a porkkanaa. Herttakuningatar kuulee yläkerrasta kuiskauksen ja karjuu ettei hänen aasilleen saa antaa porkkanoita, että se kasvaa liian suureksi 63:sta porkkanasta. Lupaan ettei kukaan syötä hänen kuvitteelliselle aasilleen porkkanoita. Syyllistä muistan ettei vitseillä ole tapana toimia kovin hyvin siskon kanssa. Siskon kanssa pitää olla silleen täsmällinen ja selkeä, ainakin jos haluaa pysyä hengissä. Herttakuningatar on aika huumorintajuton. Lauantaina Fredde hakee mut lasten kanssa töistä ja me pysähdytään kotimatkalla viereiseen panimoon. ...

Tänään maaliskuun 21. vietetään kansainvälistä Downin syndrooma -päivää. 213 tai kuten täällä meillä 321, koska Downin oireyhtymän aiheuttaa yleisimmin kolmas 21-kromosomi kaikissa soluissa. Kuten kaikessa, poikkeuksiakin on. Mosaikismista puhutaan silloin kun kolmas 21:n kromosomi löytyy vain osasta soluja. Meillä ei ole downlasta, mutta on ollut olemassa aika kun ei oltu ihan varmoja josko meille on sellainen tulossa. Muistan ajatuksen sen viikonlopun ajalta. Muistan kuinka makasin hämärässä makuuhuoneessa lapsivesipunktion jälkeen odottamassa tuloksia… onko vai eikö? Mitä tehdään jos on? Keskeytetäänkö raskaus vai ei? Voiko tehdä osakeskeytyksen? Riskit on valtavia. Lopulta puhelu tuli, kumpikin pojista oli kromosomeiltaan normaali. Myönnän että olin ihan valtavan helpottunut, ei tarvinnut miettiä enempää. Omista huolistani suurin oli se mitä tapahtuisi sitten kun minua ei enää ole. Mietin myös olisiko minusta erityislapsen vanhemmaksi. Silloin en vielä tiennyt että minulla ol...

Tättis valvoo aamutuimaan pikkukoululaisten turvallista koulutietä.  Viikko on mennyt koulun kanssa säätäessä. Meillä on asiat hyvin, koulu tule vastaan ja on sitoutunut  ratkaisukeskeiseen lähestymistapaan – se on ihan valtavan iso asia, se meidän tiimi. Tättis tulee maanantaina kotiin koulusta. Kiukuttelee aikansa ja saa lopulta kerrottua mikä mättää. Asiat tulee ulos yhtenä valtaisana ryöppynä, kuinka opettaja on takavarikoinut kynän ja kuinka sen mielestä Tättis tekee aina kaiken väärin ja kuinka välitunnillakin tulee vaan koko ajan riitaa kaikkien kanssa. Me mietitään ratkaisuja yhdessä. Miksi opettaja huomauttaa koko ajan kaikesta? Miksi kynä takavarikoitiin? Aikuisen vinkkelistä katsottuna opettajan toimintaa on helpompi ymmärtää, olenhan minä tämän lapsen äiti ja todistan ihan samanlaisia ongelmia myös kotona. Uutta on se että nämä asiat näkyvät näköjään nyt myös koulutyöskentelyssä toisin kuin aiempina vuosina. Laitan sähköpostin opettajalle ja erityi...

Samainen mies tyhjentää tiskarin näin taitavasti. Palaveria siirrettiin sinne ja tänne, ja lopulta takaisin alkuperäiseen, ja vielä kerran iltapäivään. Kaikkia on vaikeeta saada näin kouluvuoden lopussa samaan aikaan pöydän ääreen. Erityisen tärkeää oli että toimintaterapeutti, joka on koululla rajatusti on mukana palaverissa. Erityisopetussuunnitelmapalaveri, tuumaustauko siihen miten jatketaan tästä eteenpäin, ja miten parhaiten tuetaan lapsen oppimista. Lopulta me istutaan siinä erityisopen luokassa; opettaja, erityisopettaja, toimintaterapeutti, reksi ja mä. Kerrataan kulunutta vuotta, katsotaan tuloksia ja pohditaan. Opettaja esittelee testituloksia. Poika aloitti ekan luokan osaamatta oikeastaan lukea, ja oli nyt kevään viimeisimmässä testissä lukenut 130 sanaa minuutissa. Vertailukohdaksi sanottakoon että 6.luokkalaisen tavoite on lukea vähintään 125 sanaa minuutissa, toki tekstikin on jo vaativampaa. Me pidetään pienet juhlat, ja mä huomautan että jannu kulkee si...

Martta saattaa lapset koulubussille aamuisin Sunnuntaina Tättiksen on vaikeaa saada unta. Sitä jännittää ihan kamalasti, eikä siihen auta yhtään vaikka mä kuinka sanon sille ettei mua kyllä huoleta yhtään pätkää. Se kysyy olenko huolissani pojista ja vastaan etten ole huolissani niistäkään, mutta vähiten kyllä Tättiksestä. On välitodistusten aika. On kehityskeskusteluviikko. parkourissa treenataan myös voimaa Jos ihan totta puhutaan olen ollut vähän huolissani Ollipollin koulunkäynnistä. Ei niin että siitä nyt varsinaisesti pitäis tässä vaiheessa vielä huolehtia, huidelkoot menemään, mutta kun kotoa katsottuna fiilis on ollut se ettei jannua ihan kauheesti kiinnosta mitä koulussa tapahtuu. Odotukset ei olleet kovin korkealla maanantai-iltapäivällä kirjekuorta avatessa. Kun muissa perheissä juhlitaan kymppejä, mä olin valmis skoolaamaan jokaiselle kuutoselle. Olin pyllähtää takapuolelleni kun pojan kirjekuoresta paljastui sangen oivallinen välitodistus ja lukuaineid...