Tahdon Asiat

Mä en jotenkin tunnu enää osaavan kirjoittaa meidän ihan tavallisesta elämästä, ujostelen, arastelen enkä edes tiedä miksi. Tuntuu että olen kirjoittanut sen tuhanteen kertaan omasta vanhemmuudesta, elämästä perheessä, kolmesta lapsesta, autismista, ADHD:stä, ahdistuksesta ja kaikesta. Ehkä asiat on loksahtaneet hetkeksi kohdilleen, elämästä on tullut aika helppoa ja me ollaan saatu hengähdystauko niitä teinivuosia odotellessa. Eihän totuus ole mihinkään muttunut, vaikka olishan se ihan mahtavaa sanoa että meidän elämästä on tullut vaaleanpunaista ja pelkästään kivaa, että lapset nukkuu yönsä omissa sängyissään, että terapiasta ja lääkityksestä on luovuttu, ja kaikki kukoistavat kuin rakkaudella hellityt hortensiat tuossa etupihalla. Mutta elämä ei ole sellaista, elämä maistuu elämältä ja kaikilta sen sävyiltä. Juuri nyt ollaan kuitenkin kohdassa jossa kaikki tuntuu sujuvan aika hyvin. On päiviä kun huokaan jo aamulla ennen kuin päivä on edes lähtenyt liikkeelle. Takana

Ollaanhan me asuttu täällä kauan ja onhan sekin kai totta että ennemin tai myöhemmin ne asiat jotka alkuun sai ehkä kohottelemaan kulmiaan alkaa tuntua ihan tavallisilta, niin tavallisilta että kun eteen tulee poikkeus se puolestaan tuntuu oudolta. Kanadassa huomasin yllättäen olevani aika amerikkalainen, niin amerikkalainen että hetkittäin kanadalaisten tavat ja lait saivat kohottelemaan kulmia. Yritin kaivella mielen kiemuroista muistoja Suomesta, siitä että saiko Suomessa lasten kanssa istahtaa baaritiskin korkeisiin tuoleihin, en osaa sanoa... ei kai? Ehkä? No, täällä ei saa ja Kanadassa saa. Toisaalta me naurettiin loman aikana monet kerrat että kanadalaiset tykkäävät kielto- tai siis varoitustauluista ja jokaisessa puistossa oli lista asioista mitä siellä ei saa tehdä, sellaisissa mittasuhteissa että yllättäen tuntui siltä että nämä amerikkalaiset viranomaiset luottavat enemmän ihmisten maalaisjärkeen kuin kanadalaiset naapurinsa. Yllättävää. Siellä se kuitenkin joen

Tättis ja hoitokoira Lilli relaa sohvassa.  Meillä on kesä. No niin toki on teilläkin, mutta nyt puhutaankin meidän kesästä, niistä pitkin pihoja ja kujia juoksentelevista lapsista, lattialla tai sohvalla peiton alla makoilevista tubettajista ja äidistä ja isästä ja koirasta. Meidän kesästä. Cokis ja Mentos on... Aamulla on harvemmin kiire ja jos jollakin on, on se lasten sijaan jompikumpi meistä aikuisista, silloin jannut jää peiton alle pelaamaan ja Tättis nukkumaan, mä annan viimeiset ohjeet ja kerron koska palaan. Kahdesti ne on nyt olleet kotona keskenään kun olen piipahtanut asiakkaalla viemässä tai tuomassa papereita. Kerran vähän pidempään kun olin aamun kuntotarkastuksessa (asiakkaan talon, en itseni). Jos on enemmän ohjelmaa ne kulkee perästä ja jos ei ole ohjelmaa lainkaan, tavataan iltapäivällä ystäviä puistossa tai mennään uimaan. ...räjähtävä yhdistelmä. Ollipolli on uimakoulssa viimeinkin päässyt eroon pelostaan vettä kohtaan. Tättis on