Tahdon Asiat

ilmanlaatua huonontaa savu joka näkyy utuna ilmassa Aina aamuisin - jokaisena aamuna - jossakin unen rajamailla kuulen koiran tulevan huoneeseen. Kurotan käteni sängyn laidalta tervehtimään tulijaa ennen kuin muistan – meillä ei ole koiraa. Useasti kuulen miten se hyppää sängylle kun olen suihkussa ja kuinka se järjestää olohuoneen sohvaa kun laitan ruokaa. Ei se sais olla sohvassa. Sydämen täyttää rakkaus ja sitten taas muistan – meillä ei ole koiraa. Kuin ohimennessäni, monta kertaa päivässä, käsi ojentuu rapsuttamaan korvantaustaa tai pikaisesti silittämään selkää. Ohimennessä, matkalla yläkertaan tai alakertaan. Tunnen sen lämpimän, yhtäaikaa pehmeän ja karhean turkin, ja muistan – meillä ei ole koiraa. Metsäpolulla kuulen pannan kilahduksen ja välillä voisin vannoa kuulevani sen askeleet. Kaipaan koiraa. En enää mene metsänpoluille. Lapset kysyy monta kertaa päivässä koska meille taas tulee koira. M on valinnut nimen, siitä tulee mandariini. K pistää hyrskyn...

Kello on vähän jälkeen kuuden. Me ollaan oltu jo aamulenkillä ja nyt se torkkuu tossa sohvassa meidän pellavaisten tyynyjen seassa. Aamuruuan jätin antamatta, ettei autossa tule huono olo. Tunteiden kirjo vaeltaa laidasta laitaan ja silti tiedän ihan tuhatvarmasti että tää on ainoa oikea ratkaisu. Olen pettynyt itseeni. Vähän vihainen koirallekin. Enemmän itselleni. Olen surullinen ja helpottunut. Ikävöin ja ajatuksissani lyön itseäni sormille siitä ikävästä. Käyn halaamassa sitä vielä kerran. Haluan pitää sen lähellä vielä hetken. Pyytää anteeksi ja toivoa että sekin jossakin pienessä koiransydämessään ymmärtää ettei meillä ollut vaihtoehtoja. viimeinen aamuhetki yhdessä En luovuta. Luovuttaminen ei kuulu mun sanavarastoon vaikka varmasti pitäiskin. Joskus olis varmaan parempi osata nostaa kädet pystyyn, ottaa askel taakse ja antaa periksi. Olin päättänyt että viiden vuoden päästä mä nauran Fredden kanssa sille miten rankkaa meillä alkuaikoina oli Roiston kanssa. Ett...

kukat on sentään kauniit! Ihmisen tyhmyys on rajatonta. Tai siis varmasti on niitäkin, jotka eivät toista samoja virheitä uudestaan ja uudestaan. Niitä jotka ottaa opikseen ja oppii kuuntelemaan itseään. Mä en opi. Kuulun niihin tyhmiin, jotka vaan vakaasti uskoo että riittävästi tahtomalla voi ohittaa kaiken muun. Uusi koira, joka on osoittautunut kakkiaiseksi. Fredde on sitä mieltä että se on kiertopalkinto. Mäkin olen sitä mieltä että se on huolestuttavan pelokas ja aika ahdistunut – sopii kyllä sikäli tähän aika ahdistuneeseen ja vähän pelokkaaseenkin perheeseen. Niin, se uusi koira. Se siis vie aika paljon aikaa ja energiaa. meillä on taas lapsiportti - koiraa varten Ja oli poikien synttärit. Ne laajennetut kotikutsut, joiden piti olla ihan mukavat ja leppoisat ja helpot. Nekin vei monta päivää aikaa ja energiaa. Ja sit oli ne koulusynttärit kahdessa koulussa ja kummisynttärit. Sit on nää kolme lasta ja niitten systeemit ja koulut ja opettajat ja päätt...

Yllättäin huomaan olevani - ainakin omasta näkökulmastani - mielenkiintoisen aiheen äärellä. Vaikka metodit koirankoulutukseen epäilemättä on aika universaaleja, samoin kuin koiran käyttäytyminen eläimenä, ovat lähtökohdat yllättäin monesti-usein-toisinaan kuitenkin erilaiset. Suomessa ei kai edelleenkään varsinaisesti ole kulkukoiria. Poikkeuksena tähän ulkomailta tuodut katukoirat. Täällä taas ”koiranmarkkina” jakautuu karkeasti kolmeen, on rotukoiria, sekarotuisia ja pelastettuja koiria "rescue". Tähän viimeiseen ryhmään kuuluu myös perheensä syystä tai toista hylkäämät koirat. Sekarotuiset ”mutt” taas luokitellaan omistajan ja useimmiten ihan yleisestikin karkeesti kolmeen ryhmään, on labbiksia "lab-mix"ja on terrierejä "terrier-mix", niin ja sit on sekarotuisia ”mutt”. Kaikki pienet on terrierejä. Ne kuuluu tähän ryhmään, vaikka niitten perimästä vain kymmenesosa olis tosiasiassa terrieriä. Labbiksia on taas kaikki vähän isommat, joilla ulk...

Elämän täyttää koirankakka. Kuka olis kuvitellut että aikuisen koiran opettaminen sisäsiistiksi on näin hillittömän haastavaa. Just kun mä hetken kerkiin ajattelemaan et täähän alkaa sujua niin eikö joku hälytä mut yläkertaan tai alakertaan tai... kun siellä on TAAS kakat. Mä revin hiuksia päästä, ostan herkkupalkintoja, kilikelloja ja sitä ja tätä. Oon tullut siihen lopputulokseen, että vastoin odotuksia pennun opettaminen sisäsiistiksi on helpompaa kuin aikuisen koiran. Kuukaudessa on tullut tehtyä seuraavia huomioita Ensimmäinen huomio: Perhanan piski menee ulos leikkimään – ei vessaan. Sen mielestä ulkona on kivaa ja jos nyt sattuu samalla hätä tulemaan, se on tavallaan ekstrabonari. Sitäpaitsi sen ihminenkin ilahtuu kun se käy kakalla ulkona. Se ihminen on vaan tosi tylsä kun se haluaa leikkiä koko aika samassa paikassa. Ihminen itse ajattelee näin opettavansa koiralle että me mennään ulos kakalle ja pissalle ja se ekstrabonari on sit lenkki metsässä tai koira...

Tutustumassa kouluun joka on meille kaikille jo ennestään tuttu Mä tiesin et näistä kahdesta kesäkuun ekasta viikosta tulis kaoottisia ja purin kynsiä jo etukäteen. Mulla on listoja ja muistilappuja oikeella ja vasemmalla ja silti herään keskellä yötä miettimään miten kakku kestää lauantaina puistossa liki kolmenkymmenen asteen helteessä. Millä sen kookoskerman vois korvata, vai tekisinkö kakun vasta juhlissa. Entä jos pakastaisin koko komeuden ja antaisin sen sit sulaa varjoisessa paikassa... voiko kookoskermaa edes pakastaa? Olis sittenkin pitänyt tilata se vegaanikakku. Kun näissä mietteissä viettää yönsä sen sijaan et nukkuis, lienee ymmärrettävää että aamulla sängystä raahautuu viimeisillä voimillaan sen kivan äidin sijasta hirviöäiti, se joka karjahtelee jo ennen aamukahdeksaa.  Se karjahtelee kun poikakaksikko on löytänyt synttärirahansa ja lahjakorttinsa ja vienyt ne jonnekin, jonnekin on yhtäsuuri kuin; ”en mä muista.” - Parempi muistaa, te hukkasitte jossakin a...

aamukahvit auringossa on silti aamukahvit auringossa Kirjoitin seuraavan kymmenen päivän systeemit yhdelle paperille, ja totesin että yhtälö on mahdoton. Kaikkea ei ehdi, ei ehdi vaikka poistais sen kotiäiti-vanhusaikataulun. Ei ehdi vaikka ottais kaikki vuorokauden tunnit käyttöön. Ei ehdi vaikka kuinka tunkis ja haluis ja suunnittelis, ennakois ja järjestäis. Ei vaan ehdi.  siltä lähti toinenkin hammas ...ja se sai silmälasinsa Huomenna olis aamusta rukousryhmän brunssi. Samaan aikaan olen sopinut juttelevani rakkaan ystävän huolista. Huolet menee aamukahvien edelle. Huomenna pitäis myös hankkia lahjat kaksille tulevan viikonlopun synttäreille. Kaikki tää on vielä ihan hallittavissa, mutta viideltä alkaa M:n koulun kevättanssiaiset ja niitten päättyessä kahdeksalta me siirrytään suoraan päivälliselle naapuriin, ja sinne olen luvannut leipoa jälkkärin. Kai mä senkin jossakin vaiheessa haldaan, ja jos en ehdi niin ainahan kaupasta saa valmista. Ennen ku...

koirapuistossa Ystävä soittaa. Se kysyy mitä meille kuuluu silleen puolihuolimattomasti ja hivuttautuu itse asiaan; ”Kuule, mä näin kuvia susta metsälenkillä teidän uuden koiran kanssa. Ihan oikeestiko se kulkee ilman hihnaa?” – Joo, kyllä kulkee, siis ilman hihnaa metsäpoluilla. ”Mut miten sä teet sen?” – Ai minkä? ”No päästät sen vaan irti ja se kulkee ilman hihnaa eikä lähde mihinkään? Mun koirat karkaa aina. Ne karkaa vaikka me käydään aina kaikki koulutuskurssitkin.” – Eh, en mä tiedä. Mun koirat nyt on aina kulkeneet ilman hihnaa. En mä tiedä miten mä sen teen. Sivuhuomautuksena todettakoon että koira saa täällä kulkea hihnatta mikäli se on omistajansa käsiteltävissä ilman hihnaa. Käyn vastaavanlaisen keskustelun usean muunkin kanssa. En mä tiedä. En ole eläessäni ollut yhdelläkään koirankoulutuskursilla. En ole lukenut aiheesta yhtäkään kirjaa. Täällä kaikki tutut menee pennun kanssa koirakouluun. Ne käy kurssit: Puppy Manners 1 ja 2. Lopulta osa päätyy lähettämään ...