Tahdon Asiat

  Meillä on jossakin sateenvarjo, kaksi kai, mutta eihän niitä kukaan käytä. Sitä on joku innokas tutkinutkin, että Tyynenvaltameren rannalla, Yhdysvaltain luoteisnurkassa sateenvarjoa käyttävät vain turistit. Sadetakkeja sen sijaan on meidänkin perheessä vähintään kaksi per pää - siis kymmenen - ja siihen päälle vielä äidin ylimääräiset eli kaksitoista. Kumisaappaita taloudesta löytyy kuusi paria. Syksyisin meillä varustellaan sadetakkeja ja kumisaappaita siinä missä Suomessa kaivetaan esiin toppatakkeja ja kuomia.  Seattlen alueesta useimmat tietävät kaksi asiaa, musiikin ja vesisateen. Harvempi sen sijaan tietää että vesisade loppuu kuin seinään - kirjaimellisesti - Kaskadien vuorijonon huipulla jakaen osavaltion kuivaan ja kosteaan. Itäisessä Washingtonissa sataa vuosittain keskimäärin reilut 200mm ja siitäkin osa tulee lumena. Sitäkään ei moni tiedä, että vaikka täällä ihmisten ajatuksissa ainakin sataa paljon, ei täällä sittenkään sada kovin paljoa, sillä suurimman las...

Lomille lomps ja takaisin arkeen pomps vai miten se nyt menikään. Vielä ei tosin ole arki, vaan sunnuntai-iltapäivä ja yläkerrassa rumpsuttaa pesukone ja kuivausrumpu. Mutta miten loma meni? Vuosikaudet meillä oli aivan armottoman hyvä tuuri säiden suhteen, ollaanhan me lomalla paikassa jossa vuoden keskimääräinen sademäärä on reilut 1900mm ja jopa heinäkuun päivän korkein lämpötila keskimäärin vain 18C:sta. Vertailuksi, meillä kotona Redmondissa heinäkuussa on keskimäärin 28C:sta ja vuodessa sataa 1000mm. Sateisimmat kuukaudet Seasidessa Oregonissa ovat talvikuukaudet marraskuusta tammikuun loppuun, mutta jopa kesäkuukausina sataa. Meillä on kuitenkin menneiltä vuosilta valokuvia auringosta, kesävaatteista ja jopa siitä kun ollaan uitu tyynessämeressä. Meriveden lämpötila vaihtelee yleensä jossakin 9:n ja 15C:en välimaastossa. Ehkä jotain perspektiiviä Oregonin rannikon ilmastoon antaa se tosiasia että Columbia-joen suisto on yksi maailman vaarallisimmista vesialueista ja s...

Loppupeleissä me päädyttiin tekemään historiaa ja rikkomaan ennätyksiä monellakin tasolla. Perjantaina rykäisin aamukahvini väärään kurkkuun avatessani sähköpostin. Tukholmassa oli tapahtunut terrori-isku. Samaan aikaan puutarhatuolit lentelivät pihalla ja paljun kansi piti köyttää kiinni kevätmyrskyn kokeillessa tehoaan Oregonin rannikkoon. Edellisenä iltapäivänä tuulivaroitus oli vaihdettu suoraan myrskyvaroitukseen ja kehoitettu Oregonin rannikolla olijoita pysyttelemään sisätiloissa. Ikkunoista lähtee huikea ääni kun niihin osuu syklonituuli sopivasti. Se ei enää ujella vaan ikkunat paukkuvat tuulen kurittaessa niitä puuskien pyörtäessä talon ympärillä. Turvallisuutta uhmaten kävelimme aamiaiselle ja jossakin kymmenen ensimmäisen metrin kohdalla nappasin Ollipollia kädestä tuulen heittäessä meidän kevytsarjalaisen ilmaan. Tuulen läpi huutaen kehoitin Freddea nappaamaan Kentsun kädestä kiinni. Aamiaisravintolassa nojasin oveen saadakseni sen suljettua takanani. ...

mun lauma Myrskyn jälkeen tuli aurinko. Sitä ennen me tosin käytiin Tättiksen ja Martan kanssa myrskylenkillä ja opittiin muutama asia. Myrskyssä hiekkarannalla sadepisarat sattuu koska niissä on hiekkaa ja että mun uusi tyylikäs sadetakki on muuten tosi hieno, mutta se ei pidä vettä. Toimii siis kaupunkiolosuhteissa lauantaiostoksilla, ei myrskyssä merenrannalla. josko tällä pärjäis vähän aikaa... Ekaa kertaa koskaan me ajettiin autolla aamiaiselle, koska – sade. Pohdittiin mitä tehdään samalla kuntilattiin aamiaista. Lettuja ja mansikkahilloa laumalle. Kolme räiskälettä Tättikselle ja Kentsulle, Yksi Ollipollille. Tarjoilija oli vakuuttunut siitä että Ollipolli oli tyttö, huolimatta lukuisista she-he korjauksista ja jannun kuitenkin keskimääräistä rouheammista silmälaseista. Mutta kun pojilla on lyhyt tukka, ja tytöillä pitkä. Kentsun irokeesi kuitenkin tuntui kuuluvan pojalle pituudesta huolimatta. Merimuseo? Akvaario? No ihan alkuun tarvitaan kuitenkin Freddell...

ei täällä kylmä ole... Täällä me ollaan, ja täällä on just tasan yhtä ihanaa kuin aina ennenkin. Ulkona sataa, tuulee ja myrskyää. Edellisen kerran me osuttiin myrskyyn täällä ollessamme Tättiksen ollessa nelikuinen, silloin oli elokuu. Kunhan päivä valkenee me lähdetään Martan kanssa katsomaan aaltoja. Illalla sängyssä lehteä selatessani törmäsin Oregonin matkailumainokseen, siinä sanottiin jotenkin näin; ”Jos saavuit rannalle bikineissä, joku kyllä varmasti lainaa sinulle villapaidan. Me ollaan ystävällisiä.” edellisessä myrskyssä turvassa sadetakin sisällä Lauman syksyn kehityskeskustelut oli hellyyttäviä. Ensinnäkin tän ekan vetää lapset itse. Ollipollia ujostutti. Se tuijotti sormiaan ja varpaitaan, samalla kun mumisten veti miitinkiä. No, mun tavoitteet olis tota opetella lukemaan kokonaisia sanoja, ja mä tykkään matematiikasta – jätkä virkoaa ja virnistää – itseasiassa mä oon luokan paras matikassa... Opettaja naurahtaa ja myöntää että niin kyllä oletkin. Po...