Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella kouluvuosi merkityt tekstit.

odotusta

Poikien huoneesta kantautuu leikin riemukas ääni ja jotenkin kummasti kaikki kolme on olleet sulassa sovussa siellä suljetun oven takana jo pidemmän aikaa. Hymyilen niitten systeemeille. Pelaamisen saa aloittaa vasta iltapäivällä. Ne odottavat. Ne vie koiran kävelylle ja sitten ne taas odottaa. On kuuma. Ei sellainen ihana houkutteleva kesälämpö joka kutsuu ulos aurinkoon, vaan ovelta vasten kasvoja painavana lehahtava kostea kuumuus jota ilmastointi yrittää pitää ikkunoiden toisella puolen. Onneksi on se ilmastointi, monella ei ole. Kello kaksitoista odotus loppuu ja alakerrasta alkaa kuulua pelin ääni. Ne pelaa Red Dead Redemption II:sta, ne pelaa Apex Legendsiä, ne pelaa Grand Theft Auto V:sta. Yritän ohittaa ajatuksen pelien ikäsuosituksista. Minä tiedän että ne on vasta kymmenen. Tiedän että ne on aikuisten pelejä joita poikien kaveritkin pelaa. Mitäköhän niitten terapeutitkin miettii? Ei varmaan mitään, mutta nolostelen silti. En ymmärrä mitään tietokonepeleistä ja olen aina ol...

ei yhtään hyvää vaihtaria

Perjantaina loppuiltapäivästä, istun työhuuneessani tietokoneen ääressä hoitamassa ne kuuluisat vielä pari työjuttua. Soitan somistusfirmaan ja perun maananatain tapaamisen asiakkaan päädyttyä toiseen vaihtoehtoon, vastaan muutamaan sähköpostiin, tarkistan asiakkaiden haut ja mietin pitäisikö jotakin muuttaa. Laitan vielä pari sähköpostia eteenpäin. Pankki hyväksyy ostajan kauppahinnan ilman hinta-arvioita, loistavaa. Laitan viestiä myyjälle. Alakerrasta kuuluu pelaavien poikien juttelu ja Tättiksen huoneesta kuuluu basson jumputus tömistelyitten saattelemana – tyttö tanssii. Sähköpostiin kilahtaa uusia viestejä tasaiseen tahtiin ja vilkaisen kellon taululta pitääkö niille ehkä tehdä jotakin muutakin kuin deletoida. Mainos, mainos, mainos, twiitti, mainos, mainos, tilausvahvistus, twiitti, LinkedIn kommentti, twiitti... koulupiirin päivitys, twiitti, mainos, tilausvahvistus, mainos. Koulupiirin päivitys! Kaikki muu pysähtyy ja avaan sähköpostin.   Ne ensimmäiset lauseet on sitä...

mitä yhdestä murtumasta

Suomessa on syksy on alkanut koulujen myötä. Sosiaalisessa mediassa oli yhtenä aamuna kymmeniä ellei satoja ihania kuvia ensimmäisestä kouluaamusta, reppuselkäisistä tyypeistä jotka oli matkalla takaisin kouluun. Toisaalla hehkutettiin syksyn tuntua ilmassa, sienisatoa ja villasukkia. Me lähdetään huomenna kesälomalle, onhan kesää jäljellä vielä muutama viikko ja ihan oikeasti syksy alkaa tuntua ilmassa vasta syyskuun loppupuolella. Yhdysvalloissa koulujen alkamisajankohta on ensin osavaltiokohtainen ja sitten sitä vielä säädetään vähän kuntien ja koulupiirien välillä. Monessa osavaltiossa koulut ovat jo alkaneet. Meidän lapset aloittaa koulun syyskuun 3. Melkein kuukautta myöhemmin kuin Suomessa. Toisaalta täällä viimeinen koulupäiväkin oli vasta kesäkuun jälkimmäisellä puoliskolla. Tämä viikko meni skeittileirillä. Kuulemma aivan parasta! Näitä viimeisiä viikkoja ennen koulunalkua värittää lähes jokaisessa perheessä samat asiat. Päivät täyttyvät hammaslääkäreistä, silmä...

toka ja neljäs

Mä oon istunut tän kirjoituksen päällä ja keräillyt ainestoa koko viikon. Perinteisesti olen kirjoittanut koulujen alkamisesta vuosittain jo ihan senkin takia että lasten kasvaessa ajatukset, vaatimukset ja oma suhtautuminen muuttuu. On kuumaa. Koulu alkaa ensi tiistaina näillä näkymin ennusteitten mukaan kesän kuumimmalla viikolla, eikä vanhassa koulurakennuksessa ole tietenkään mitään ilmastointeja. Yhtenäkään päivänä elohopea ei jää alle 32 celsiuksen ja poikkeuksellisesti yölämpötilatkin jäävät parinkymmenen asteen lämpimämmälle puolelle. Tiistaina odotetaan 36-38 asteen säätä. Opettajat on jo laitelleet viestiä vesipulloista, Tättiksen parakkiluokkahuoneessa kun ei edes ole juoksevaa vettä. Tiistaina ilmoitettiin opettajat kaikille oppilaille ja kello neljän jälkeen niin some kuin puhelikin täyttyi siitä yhdestä ja samasta kysymyksestä, kenestä tuli tämän vuoden opettaja kullekin. Opettajat kun vaihtuu vuosittain ja koulukaveripakka sekoitetaan. Ajatuksena on se ett...

hyvä kesä - onneksi se on ohi

Lauantai-iltana Fredde surffailee netissä omia juttujaan, lauma katsoo telkkarista Disneyn sitcomia – joo ne on siirtyneet kesän aikana tähän vaiheeseen – ja mä keskityn tekemään jonkinlaista tilinpäätöstä kesästä. Aikaa koulujen alkamiseen on 39 tuntia ja 10 minuuttia. Mä luulen että me selvittiin hengissä ja suuremmitta vaurioitta. tiedekeskuksessa Ne kävi leireillä. Niillä oli kuusi viikkoa joko kaupungin hippileiriä, partioleiriä tai ihan vaan tavisleiriä. Viisi viikkoa lomailtiin tai hengailtiin. banaanipuu Me käytiin useamman kerran elokuvissa. Fredde vei lauman katsomaan Doryn ja Ghostbustersin. Yhdessä me käytiin katsomassa se pätkä missä koirat ja kissat puuhailee päivän keskenään, mikä ikinä sen nimi olikaan. Kotona me katsottiin yhdessä kaikki Harry Potterit. Fredde vei lapset ilmailumuseoon. Mä käytin ne legonäyttelyssä ja tiedekeskuksessa.  Se legosysteemi oli ihan mieletön. Juristi oli päättänyt sit päätyökseen alkaa raksata. Meidän ...

kesähäät

On keskiviikko. Kesälomaa on jäljellä vielä 19 päivää liikaa. Kateellisena seuraan suomalaisten lasten kouluvuoden alkua. Kuvia ensimmäisistä aamuista, koulutiestä ja repuista. Ulkona on kuuma. Kesä on ollut meidän mittapuulla koleahko, mutta nyt siellä lämmin. Niin lämmin että sisällä ilmastoinnissa on kivempaa. M ja viinikoira Bud Kun kuuntelen menoa yläkerrassa ja erotuomaroin riitoja alakerrassa, rohkenen väittää että niitten on korkea aika palata kouluun. Ne on olleet yhdessä aivan liian monta viikkoa. Riitakerrointa siivittää myös lähestyvä muutos, tietoisuus epätietoisuudesta. Tulevat uudet opettajat, uudet luokkatoverit ja vaikka koulu ja sen rutiinit on tuttuja on muutos silti suuri. Perheessä jossa vessapaperimerkin muuttaminen johtaa kriisitilanteeseen, on suuret muutokset jo vähintäänkin käsinkosketeltavia.  Matka uuden alkuun tuntuu ikuisuudelta. Aamulla työpöydän äärestä laitan meiliä Reksille, käytännössä anelen taa...