Tahdon Asiat

Joulupukki hyppäsi tänään autoon toimittamaan asiakaslahjat perille. Tää on myös joulumuisto omasta lapsuudesta... äiti oli yrittäjä itsekin, ja jouluna me vietiin asiakkaille joululahjoja. Silloin se oli pullo punaviiniä tai ehkä joulukukka. Perinne jatkuu ja sen sijaan että kuriiri vie lahjat perille - paljon helpompaa - minä vien asiakkaitten joululahjat itse. Ai miksi? No ihan ensteks koska se on kivaa, ja toisaalta se on kosketuspinta ihmisiin joitten kanssa olen tehnyt työtä. Kolmanneksi, noin keskimäärin ihmiset - ainakin minä - arvostavat enemmän henkilökohtaista toimitusta kuin postin tuomaa lähetystä, eikö? Tänään tuli siis veivattua taas auton mittariin vajaat 250km kun toimin joulupukkina. Olihan se aika mahtavaa käydä katsomassa remontin jälkiä ja miten oli asetuttu taloksi, tervehtiä päiväunilta herännyttä vauvaa ja vaihtaa kuulumisia muuten vaan. Ne jotka eivät olleet kotosalla lähettivät mulle tekstarin kameraovikellon kuvapätkän saatuaan. Onko palkitsevampaa hommaa? ...

Mikään ei voita tuoretta pullaa! Ja sitten on taas perjantai. Aina on maanantai tai perjantai. Ulkona ropiseva sade tuntuu hellältä ja rauhoittavalta varhaisen aamun hetkenä. Kynttilän liekki lepattaa rauhallisesti ja aamukahvi maistuu tänäänkin taivaallisen hyvältä – mustaa kahvia, loraus kuumaa vettä päälle. Jokainen aamu alkaa samalla tapaa, sähköpostit, uudet myyntiin tulleet kohteet, uutiset ja toisen kahvikupillisen kanssa hetki blogistaniassa. Unentuoksuinen poika on nähnyt unta kouluampumisesta ja tulee mun lähelle pötköttelemään peiton alle, heräsin jo ennen viittä, ehdin kirjoittamaan ennen kuin on aika kaataa kahvi Tättiksen kuppiin ja herättää se hellästi uuteen päivään. Joku muu ehkä torkkuis sohvalla vaan ei tämä tyyppi.  Katson päivän ohjelmaa, onneksi eilen ehdin tehdä niitä aikaa ja ajattelua vaativia asioita. Freddekin oli kotona ja suunniteltiin yhdessä mun yrityksen tulevaa vuotta. Mitkä on seuraavat askeleet, miten niitä lähdetään tote...

Ulkona on syksyinen pakkasaamu, kello lähentelee puolta yhdeksää ja katson kuin aurinko tekee tietään puiden latvojen yläpuolelle. Huomenna vaihdetaan talviaikaan. Muutaman tunnin päästä aurinko on sulattanut kuuran ja päälle puettu toppatakki on lähinnä asuste eikä enää välttämättömyys. Kahvi on jäähtynyt kuppiin, pojat pelaa yläkerrassa ja Tättis nukkuu vielä. Fredde puhuu puhelimessa äitinsä kanssa. Minä valmistaudun työpäivään, lähettäen sähköposteja ja tekstiviestejä toisille välittäjille ja kohteitten asukkaille, varmistaen ja vahvistaen aikataulua. Viikonloppuaamujen kiireettömyydessä on jotakin äärimmäisen rentouttavaa, se ettei ihan heti tarvitse kenenkään sännätä yhtään mihinkään. Töihin ajaessa tipautan yhden kolmesta karateen, Fredde saa sen sieltä sitten noutaa. Marraskuu on täällä Kanadan kainalossa lakannut olemasta niin marraskuinen. Onhan se aika pimeä, vähän harmaa ja toisinaan sateinenkin, mutta lähestyvä kiitospäivä ja siitä alkava joulunaika muuttaa h...

Aina ei mee ihan putkeen... Terve vaan, täällä paska mutsi.   Sellainen joka peruuttaa kaiken viimeistään viimetipassa ellei jopa sen jälkeen. Sellainen joka ei ole kotona aamulla kun lapset lähtee kouluun ja sellainen joka istuu puhelinpalaverissa tai papereittensa ääressä siihen saakka että on aika mennä nukkumaan. Pinna kireellä ja ajatukset jossakin aivan muualla kuin kotona. Onneksi lapsilla on isä. Mietin sitä taas kun puhuin ystävän kanssa joka kysyi miten mun mies suhtautuu tähän mun työtahtiin, että heillä ei kyllä olis mahdollista moinen meno, siis että äiti tekee viikonlopun töitä ja isä viettää viikonloppua lasten kanssa... Muistutin että olen töissä enkä jossakin joogarteriitissä ja että lasten isä on, niin, lasten isä. Perheitä on erilaisia ja aika monessa äidin tehtävä on edelleen pyörittää perhettä, vaikka oliskin töissä. Mutta onneksi meillä on kaksi vanhempaa, toinen ottamassa kopin silloin kun toista tarvitaan jossakin muualla. Rannalla auringon la...

Talossa on hiljaista. Tiskikone pyörittää eilisiltaisten päivällisten laseja ja lautasia puhtaaksi, Fredde nukkuu ja mä kirjoitan Martan nukkuessa mun jaloissa pöydän alla. Lapset on yökylässä ”serkuillaan” jannujen kummivanhemmilla, ystävillä joista on kasvanut meidän perhe täällää maailmalla. Ystävilllä joiden vanhemmatkin lähettää meidänkin lapsille synttärikortit. Ystävillä joiden vanhemmat on pitäneet meidän lapsia sylissään ihan alusta asti. Ystävillä joista meidän lauma puhuu nimin auntie and uncle. Somessa näkyy ihania kuvia synttärikakuista ja iloisesta seurueesta ja kun ei sitä iltamyöhän tekstariakaan kuulunut, niin eiköhän ne jopa nukkuneet.  Mietittiin illalla nukkumaanmennessä ettei olla taidettu olla yötä keskenämme tammikuun 2013 jälkeen, siis yli viiteen vuoteen. Silti sellainen muutaman vuoden takainen pohjaton riemu siitä että sai olla hetken ilman lapsia on poissa, ne on jo niin isoja ettei sellaista vain aikuisten aikaa edes kaipaa samalla tavalla ja to...

Aika on aika kummallinen asia. Joku viisas oli kuulemma sanonut että päivät on pitkiä, mutta vuodet lyhyitä. Muuten ihan hyvä, mutta kun päivätkin on nykyään niin kamalan lyhkäsiä. Muistan kyllä miten pitkiä iltapäivät oli silloin kun lapset oli pieniä. Muistan miten tuijotin olohuoneen seinäkelloa ja laskin kuinka kauan vielä pitää kestää että saa toisen aikuisen kotiin ja kuinka musertavaa oli silloin kun se toinen ei tullutkaan koska työpäivä venähti tai liikenneruuhka jumitti. Silloin minuutitkin oli pitkiä ja hitaita. Silloin kulutin toisinaan aikaa vaeltelemalla tavaratalossa lasten kanssa koska en kestänyt enää olla kotonakaan. Ostoskärryihin ne sai ainakin sidottua paikalleen ja virikkeitä riitti hyllyrivejä kierrellessä. Ja sitten ne kasvoi ja aika alkoi kulkemaan yhä kiihtyvää tahtia. Nykyään on aina maanantai tai perjantai ja usein sunnuntaina tuntuu ettei viikonloppua ollut ollenkaan. Usein arkisin tiputan lapset bussille tai kouluun ja seuraavaksi huomaan että ...

Tättis ei ole nukkunut päiväunia naismuistiin, oikeastaan se ei nukkunut päiväunia koskaan ellei se ollut tosissaan kipeänä joten kun eilen löysin nukkuvan tytön sängystään alkuiltapäivästä silitin sen poskea ja hymyilin. Annoin sen nukkua, olihan takana seikkailuista suurin, ja niin se nukkuikin - kolme kokonaista tuntia. 42:ssa tunnissa ehtii kokemaan ihan kamalasti ja taskuun jäi kaikille tytöille taas kerran kasa muistoja ja elämyksiä alkaen nuotiolla leipomisesta, pakkassäässä ulkona nukkumisesta, jousiammunnasta ja monesta muusta. Lisäjännitystä saatiin päivänvaloon eksyneen lepakon ja puusta pudonneen oravan pelastusoperaatioista. Kukaan muu ei uskaltanut siirtää sen enempää lepakkoa kuin oravaakaan ja kumpikin oli sattunut landaamaan aika hankalaan paikkaan, joten minä sit reippaana tyttönä siirsin ensin lepakon perjantaina ja oravan lauantai-iltana. Lepakot levittävät rabiesta, joten niihin on syytäkin olla koskematta ja peloissaan ne ihan varmasti käyttävä...

Se kolmipäiväinen viikonloppu teki kaikille oikeesti aika hyvää. Perjantaihan ei ollut mikään oikea vapaapäivä, ellet ole koululainen, posteljooni tai pankkivirkailija. Muualla paiskittiin töitä ihan normaalisti, paitsi allekirjoittanut joka tyhjensi kalenterinsa, laittoi aamupalaksi pannaria ja katsoi lastensa kanssa elokuvia sen sijaan että olisi kauheesti uurastanut. Illalla syötiin perinteistä perjantaipizzaa ja Fredde varasi meille hotellin lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi. Aamulla me hypättiin autoon koiran ja pienen laukun kanssa, kohteena vuorten takaiset viinitilat. Ensin toki tarkastettiin vielä kerran säätiedotus sillä lumimyräkällä vuorten ylitse kulkeva moottoritie suljetaan. Huipulla oli sen verran lunta että hiihtokeskus oli auki, ei kai täydellä teholla, mutta auki kuitenkin päätellen siitä että parkkiksilla oli autoja ja hissit pelitti. Märkää lunta sateli muutaman mailin jättäen tien märäksi, mutta sekin vähä vaihtui pian vedeksi ja huipun lumi...