Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella sunnuntai merkityt tekstit.

ikuinen sunnuntai

Pieni tyttö nojaa pöytään ja itkee lohdutonta itkua äidin silittäessä lapsen selkää. Mikään ei tunnu auttavan tähän suruun ja niinpä äiti tyytyy silittämään selkää ja ojentamaan nenäliinoja, yhden toisensa jälkeen. Kun kyyneleet kuivuvat nyyhkytykseksi kuiskaa äiti lapsen korvaan, minä ymmärrän kyllä, minusta tuntuu ihan samalta. Elämästä on tullut ikuinen sunnuntai, päivä jona vanutaan yöpaidassa päämäärättömästi huoneesta toiseen. Töitä toki tehdään edelleen, mutta pienessä talossa viisi ihmistä, kissa ja koira ovat aika lähekkäin, sosiaaliset kontaktit rajoittuvat someen, puhelimeen ja sähköpostiin, tarvitaan paljon tahtoa siihen että pysyy järjissään, ettei hermostu ja että me edelleen mahdutaan tähän taloon. Yksitoistavuotiaalla ei vielä ole tarpeeksi elämänkokemusta käsittelemään asiaa. Ei ole olemassa takarajaa, ei tietoa hetkestä jolloin pääsee takaisin kouluun ja ystävien pariin, ei tiedetä avautuuko tanssistudio kesällä vai ehkä vasta syksyllä, ehkä ei silloinka...

sunnuntai, marraskuun 24. - lepopäivä

Viime sunnuntaina törmäsin meidän lammella näihin tyyppeihin.  Sunnuntait on aika usein viikon parhaita päiviä ja vähän samalla tapaa kuin pyrin olemaan menemättä mihinkään perjantai-iltaisin, on nää sunnuntait sellaisia että tapaan asiakkaita vain silloin kun ei ole mitään muuta vaihtaria, sillä sunnuntait pyhitetään perheelle.  Sunnuntaisin lonnitaan ja löhöillään, käydään ehkä kävelyllä tai pyöräretkellä. Ei oikeesti ole kiire yhtään mihinkään, ja jokainen saa nukkua just niin pitkään kuin lystää. Allekirjoittanut tykkää ottaa pienet päiväunet sohvalla tai ehkä telkkarin edessä. Useimmiten katsotaan elokuva lasten kanssa ja nyt joulun lähestyessä korkataan tänään jouluelokuvien aika. Meillä on ne vakkarit jotka katsotaan jokainen vuosi ja osa on nähty niin moneen kertaan että osataan vuorosanakin jo ulkoa, mutta ei haittaa. Ihanaa sunnuntaita kaikkialle! Ehkä teilläkin paistaa kuulas talviaurinko, jos ei niin eipähän tarvitse lähteä ulos reippailemaan. ...

jouluidylli lehden sivuilta

Kotona perheen lapset askartelevat yhdessä joulukoristeita valtavan ruokapöydän ääressä. Marmoroiduista lasipalloista tulee jokaisesta omanlaisensa ja kaikista yhtä kauniita. Pallot annetaan joululahjoiksi opettajille ja oman koulun tärkeille ihmisille. (askarteluohje sivulla 85) Perheen äidin mielestä on ollut tärkeää muistaa lasten kanssa työskenteleviä ihmisiä aina jouluisin, ja mieluiten jollakin ihan itse tehdyllä, persoonallisella lahjalla. Äiti muistaa senkin vuoden kun keitti itse kolmisenkymmentä pussillista vaniljaisia vaahtokarkkeja. Avarassa valkoisessa keittiössä soivat joululaulut ja taustalla kuuluu lasten puheensorina. Perheen isä tekee sunnuntaisia puhdetöitään, kiinnittää äidille uutta pyyhetelinettä keittiösaarekkeeseen helpottamaan keittiöaskareita. Äiti leipoo ensimmäisen adventin kunniaksi korvapuusteja. Pulla on ulkosuomalaisessakin perheessä lasten herkkua. On sunnuntai-iltapäivä, ensimmäinen adventti ja joulukuun alku. Hetken aikaa elämä on...

tervetuloa takaisin joulu!

On sunnuntaiaamu. Tättis nukkuu – viimeinkin. Se on nukkunut taas huonosti viikkoja, herännyt kauan ennen auringon nousua ja lukenut sängyssä puolilleöin. Sen patja on ollut parkissa lattialla meidän sängyn vieressä. Tänään se nukkuu, miten tervetullutta meille kaikille. Keittössä kaksi jannua istuu keittiönsaarekkeen päällä ja rakentaa Tontun tuomaa legoa. Hymyilen niitten jutuille samalla kun luen päivän uutisia ja katselen meidän ihanaa joulukuusta sillä Kiitospäivän jälkeen alkaa joulu. Rakkaat joulukoristeen kaivetaan taas esiin autotallin uumenista ja asetellaan taas kerran tutuille paikoilleen. Asettelen joulukylän talot ja puut pumpuliselle lumelle ja annan lasten laittaa ihmiset kylään. Kuusen koristelee ensin lapset, myöhemmin siirrän rumimmat koristeet takapuolelle ja koristelen sen minne pienet kädet eivät vielä yletä. Kuusessa on muistoja, lasten tekemiä koristeita vuosien varrelta. Tättis kirjoittaa pitkiä kirjeitä joulupukille. Minä vastaan joulupukin ko...

täydellisen epätäydellistä äitienpäivää!

itse ostetut äitienpäiväkukat Äitienpäivä on vähän sellainen äitien nokittelujuhla. SoMe täyttyy lasten askartelemien korttien, kukkien, brunssien ja lahjojen kuvista. Joku sai spa-lahjakortin, toinen brunssin kaupungin kalleimmassa ravintolassa, kolmas lähetettiin ostoksille ilman lapsia. Neljäs sai rasian Tiffanyltä, viides Cartierilta... Äiti on päivän keskipiste. Mitä jos äitienpäivä onkin ihan tavallinen päivä? Sellainen jona lapset riitelee, joku piirtää seinään, mies ei osaa laittaa hienoa aamiaista, eikä edes ole varannut pöytää ravintolaan. Onko sellainen äitienpäivä epäonnistunut? Minkälainen äitienpäivä on epäonnistunut äitienpäivä? Oliko rima liian korkealla ja pettymys valtaisa? Vai oliko jo ennalta tiedossa ettei äitienpäivä mitenkään eroa tavallisesta sunnuntaista tai maanantaista tai torstaista? Voiko äitienpäivä mennä pilalle? Mun äitienpäivä oli täydellinen. Mutta minkälainen on täydellinen äitienpäivä? Mä itse varasin meille pöydän äitienpäiväbru...

kun aika loppuu aina kesken

Sunnuntaina aika loppuu taas kerran kesken. Niin kai käy kaikissa niissä perheissä joissa on kaksi työtätekevää vanhempaa... Ruokakomero on edelleen siivoamatta, samoin keittiönkaapit. Pyykit sentään sain laitettua, ja lääkekaapin siirrettyä uuteen laatikostoon. Hellalla nousee leipätaikina, uuni humisee ja couscous on turpoamassa leipätaikinan vieressä. Yks Martta on arestissa olkkarissa, oltuaan turhan omistushaluinen ydinluunsa kanssa. Lähtiessään yläkertaan M kysyy että kai me rakastetaan sitä kuitenkin vielä, ja mä kuiskaan takaisin ettei ihan oikeasti ole sille edes vihainen – kunhan esitän. Esitän ja eristän laumasta. Eilen me siirrettiin taas sänkyjä. Meidän perheen nukkumissysteemithän on aina olleet lähinnä naurettavia. Ainakin tästä amerikkalaisesta näkökulmasta, siitä jossa jokaisella lapsella on oma huone ja omassa huoneessa se oma sänky jossa myös nukutaan. Perhepedit on ekoilijoiden hifistelyä ja jokainen joka haluaa kasvattaa lapsensa kurissa ...

rikas, rakas, sunnuntai

Kone levis... mun rakas Surface Pro 3 kohtasi mut aamulla mustalla ruudulla ja kieltäytyi sanomasta mulle hyvää huomenta. Ikää vehkeellä on vajaa vuosi. Onneksi laitteen sisältö on pilvissä, eli mitään en menettänyt. Tiistai-iltaan mennessä Microsoft toimittaa mulle tilalle toimivan samanlaisen koneen – maksutta. Ja tiistaina illalla, silloin lataan sieltä pilvistä kaiken takaisin, ja mulla on taas se sama ihana tietokone. Tänään näpsyttelen M:n Dellillä, ihan jees joo, ja sieltä pilvistä saa tännekin sen minkä tarvitsee. Kuvankäsittelyohjelma tosin puuttuu, ja näppiksen näppylät on ihan väärissä paikoissa. Mutta sunnuntai on tänäänkin ollut Martan päivä. Me käytiin yhdessä kaupassa. Me käveltiin se puolisentoista kilometriä ruokakauppaan, käytiin Starbucksissa sen kanssa kahvilla, vaellettiin metsissä, suolla ja poluilla pitkää kautta takaisin Fredden haettua meidän ostokset. Vastaan tuli ensin se suo. En ihan ollut ajatellut että on talvi, ja että metsä tulvii muuten...

sunnuntaina on martanpäivä

Jos lauantaina oli aika autistista, oli sunnuntaina vuorostaan Martan päivä. Pääsi Martta toki lauantainakin lenkille, mutta sunnuntaina me mentiin pitkälle lenkille ja leikkideitille ja käytiin me koirakaupassakin sen kanssa. Martta pääsi kauppaan ostamaan herkkujaan; henkitorvia ja pikkukeksejä. Me katseltiin myös tuoretta peuransarvea ja kauriin sääriluuta. Martta kävi koirakaupan puntarissa ja painoi 19 kiloa. Sää oli keväinen ja metsässä etsin jo ensimmäisiä merkkejä tulevasta vehreydestä... Raparoosa roiskutteli kuralätäkössä. Seuraavaksi se päästeli loput höyrynsä Topin kanssa.  Kotona mä editoin kuvia ja meidän sylikoira on mukana...

onnellinen sunnuntai

Lauantai-iltana me käveltiin kaatosateessa kadun päähän juhlistamaan tuoretta kihlaparia. Lapset kantoi sadetakeissaan lelujaan, Fredde piti sateensuojaa ja mulla oli kainalossa pullo shampanjaa. Vartissa paikalla oli muutkin naapurit lapsineen ja vastaanottamassa kihlaparin lisäksi nuorikon aikuinen tytär hollantilaisen miehensä kanssa. Ilta oli täynnä naurua, ystävyyttä, lasten riehumista ja loistava valikoima hyviä paikallisia punaviinejä. Sunnuntaina heräsin onnellisena. Tiedättekö niin kuin joskus vain elämä tuntuu tavallista ihanammalta, ilman mitään erityistä syytä. Onni vain on, enemmän läsnä ja käsinkosketeltavampaa kuin eilen tai huomenna. Tunne siitä että mulla on ihan kaikki, tässä ja nyt. Spa day? Vettä kengässä? Alakerrassa, koneella, sähköpostissa odotti kolme ihanaa viestiä; yksi nykyiseltä hyvältä ystävältä, toinen rakkaalta lapsuudenystävältä ja kolmas serkulta jonka kanssa en ole ollut missään yhteyksissä liki kolmeenkymmeneen vuoteen...