Tahdon Asiat

Tervetuloa hölmölään. Jokainen on törmännyt tarinoihin hölmöläisistä, siihen miten taloon kannetaan valoa ulkoa säkissä tai kuinka peittoa voi jatkaa yhdestä laidasta toiseen. Niin... meilläkin taidetaan elää vähän hölmölässä, vai miltäs tämä kuulostaa? Meillä on kolme lasta. Yksi yhdeksänvuotias ja kaksi seitsemänvuotiasta. Se yhdeksänvuotias aloitti ensimmäisen lääkityksensä – rautalisän – joskus kahdenvuoden tietämissä. Selvä. Lapsi saa rautaaa ennen nukkumaanmenoa. Sitten tuli melatoniini, ahdistuslääkitys syömishäiriöön, nukahtamislääke... Joukkoon lisättiin kaksi poikaa ja pojille samoin melatoniinia, ahdistuslääkitystä, migreeninestolääkettä. Lääkelaatikko näyttää kieltämättä aika pelottavalta. Äitinä muistan mitä niille tarjoillaan ja kuinka paljon. Hiljaa kadehdin sitä äitiä joka sanoi ettei ole koskaan ntarvinnut lapselleen reseptilääkettä. Meidän lääkekaappi näyttää apteekin varastohyllyltä. Minä täydennän varastoja vakuutusyhtiön apteekista ja hurjimmillaan purtilot ei...

säilöin kymmenen kiloa persikoita On ollu vähän ruuhkaa... Niin et on ollu vähän ruuhkaa. Töissä ja kotona. Kummassakin. Tasapuolisesti kaikkialla. Onneksi on perjantai.  Olisin tosin kai – ehkä – voinut ottaa vielä pari keskiviikkoa ja torstaita lisää tälle viikolle. Ei perjantaita. Perjantait on aina kaoottisia. Perjantaina potilaat päättää että ne kuolee. Perjantaina terveyskeskuslääkärit päättää että niitten potilaat kuolee jos ne ei heti pääse erikoislääkärille ja perjantaina radiologitkin saa paniikkikohtauksen ja soittaa joka toisesta tuloksesta  siihen asti kunnes klinikalla joku saa hermarin ja kieltäytyy puhumasta radiologin kanssa ja käskee sen soittamaan päivystävälle – sitä vartenhan sellainen päivystäjä on olemassa, hoitamaan radiologin paniikkikohtausta. Perjantaina mä roikun puhelinlangalla koko päivän vaihtamassa CTA:n CT:ksi ja CT:n MRI:ksi ja MRI:n joksikin muuksi. Perjantaina kaikki on aina kaoottista. Perjantaina ei koskaan ole leppoisaa. kes...

Edellisen postauksen jälkimainingeissa, tai ehkä vaan siksi että universumilla on taipumus asettaa kaikelle aikansa ja paikkansa, elämä on.   Päivän positiivarina kurkku. Se kiertää meillä toimistossa ja sen saa se joka ottaa sen ylimääräisen askeleen joko potilaan tai työtoverin päivän parantamiseksi... Tosiasiassa meillä pitäis olla purkillinen kurkkuja kaikille.  Torstaina sain – kai – ensimmäisen migreenikohtaukseni liki yhdeksään vuoteen. Luettelin oireitani erikoissairaanhoitajalle ja sain vastaukseksi kysymyksen; ”Ei kai sulla vaan oo migreeni?” Vastasin ettei mulla ole ollut migreeniä aikoihin eli ei kai. Perjantaina esittelin jatkuvia oireitani esimiehelleni, joka käski mut hakemaan lähetettä neurologille. Pääsin lääkärille viidessä minuutissa - työpaikkaetu, juttelin oman lääkärini kanssa, sain senlähetteen ja reseptin. Sivuhuomautuksena lääkäri totes että yleensä tää migreenikohtausten paluu liittyy vaihdevuosiin. Tunsin itseni vanhaksi. Kävelin lounaal...

Sitten iski flunssa – mulle. Keskiviikon sinnittelin chiliteen voimalla töissä ja yritin olla yskimättä kauheesti puhelimessa. Torstaina kävin hoitamassa tärkeimmät ennen kuin ajelin takaisin kotiin, nappasin Martan kainaloon ja painelin pehkuihin. Heräsin ennen kolmea puhelimeen. päivälliseksi meillä oli "chicken dunmplings" Huomenna olis taas ortopedi, tiistaina alkaa jäbän fysioterapia ja sitä seuraava viikko yhtä säätöä noitten kehityskeskusteluitten kanssa ja tietty siihen lykätään vielä pari erityisopetussuunnitelmapalaveriakin. Töissä tarttis noin periaatteessa olla maanantaista perjantaihin, puoliysistä viiteen. Menee vaikeeks. Tääkin viikko on ollut yhtä säätämistä. Milloin on joku helkutin monsuunisade joka sekoittaa koko kaupungin liikenteen ja milloin kaikki nyt vaan säätää muuten vaan. Koulukuljetuksilla ei ole tarjolla yhtään bussia invahissillä ja Fredde on aika hajalla ajaessaan kolmikon ensin aamulla kouluun ja sit iltapäivällä koulus...

kaavakesulkeiset jatkuu Eilisessä kaaoksessa koululla satuin törmäämään myös M:n vanhaan erityisopeen Rva Enkeliin.  Se kyseli kuulumisia ja totes että se mun meili reksille ja erityisopetustiimille oli paras ja ennen kaikkea hauskin pitkään aikaan ja kiteytti sen että kesä on ollut pitkä eikä aina ihan helppo. vanhempainyhdistyksen tilaisuus Kymmeneltä aloitettiin Vanhempainyhdistyksen jutuilla. Vanhempainyhdistyksenjäsenmaksu $21. Synttärikirjat kaikille kolmelle à $25. Koulun hengennostatus t-paidat $200/kolme lasta jätin väliin. Paksu kuorellinen kaavakkeita täytettäväksi, katsastus syksyn harrastusmahdollisuuksiin; karate, tyttöpartio, poikapartio, kuoro, taidekerho, draamakerho, kitarakerho, shakkiklubi... ja viimeisenä koulutarvikkeiden nouto. lauma koulutarvikkeineen Vähän ennen yhtätoista kokoonnuttiin aulaan odottamaan luokkahuoneisiin johtavien ovien aukeamista ja ovien auetessa ihmismassa työntyi kasseineen, kuorineen ja pahvilaatikkoine...

Valitan että on rankkaa. Hetken uskon etten jaksa, ja jaksan taas. Tottakai jaksan sillä rakkaus on ihmeellinen voima, se on ehtymätön. Ne on mun. Ne on mun vaikka elämä on kuinka sekavaa ja täynnä liian paljon ääntä. Usein ne on aamulla heti herättyään – vielä unisina, ennen ensimmäistä ”tilannetta” – parhaimmillaan. Tai ehkä illalla. Silloin kun ne on jo sängyssä ja mä kerron niille iltasatua pienestä koirasta joka on viikon vanha, tai kun M salaa vakoilee mun katsomaa telkkarisarjaa ja luulee etten mä huomaa.  Silloin ne on  parhaimmillaan. Joskus ne on parhaimmillaan kun ne huutamisen sijaan keskustelee keskenään takapenkillä.  Niiden ajatukset on moniuloitteisia ja mahtavia. Silloin ne on parhaimmillaan. Joskus kun me puuhataan jotakin ihan vaan kahdestaan. Kun M auttaa mua järjestämään meidän noin tsiljoonaa paperia, järjestäjä rakastaa järjestämistä ja lykkää paperin toisensa jälkeen just oikeeseen riippukansioon; erityiopetussuunnitelmat, koulupaperit, ...

Ihan alkuun – näin vanhempana – voi katsoa peiliin. Tänään tuli tehtyä kaksi niin sanottua kardinaalimokaa ja näin ollen me päästiin yhdeksi iltapäiväksi palaamaan siihen minkälaisia meidän viikonloput oli ennen. Matkalla kotiin Fredde totes et tällaistahan se oli ennen A-I-N-A, johon mä vastasin et ei ihme et oltiin molemmat sunnuntai-iltana aivan finaalissa. Virhe 1. Kumpikin meistä unohtia antaa K:lle sen iltapäivä lääkkeen. Lopputuloksena lapsi joka ei kykene pysähtymään hetkeksikään. Virhe 2. En tullut ajatelleeksi vamistaa prinsessaa erilaisiin synttärikutsuihin, vaan olin vain itsekseni tyytyväinen siitä et juhlat on leffateatterissa eikä sen tarvitse edes yrittää hallita kymmeniä tuntemattomia lapsia ja hirveetä kaaosta ja hälinää. Lopputulos: lapsi joka ei voi ymmrärtää että pari tuntia elokuvissa on sama asia kuin synttärijuhlat. Kahdeksan jälkeen illalla laitoin viimeinkin huolestuneelle Kummitäti K:lle viestiä et tilanne oli viimeinkin rauhoittumaan päin. Ilt...

08:10 saattelen K:n koulubussiin O:n odottaessa kuistilla. 08:25 parkkeeraan auton M:n pysäkille sateen harmaassa aamussa. O haluaa jäädä autoon ja jätän sen seuraksi mun puhelimen peleineen. 08:35 koulubussi tulee viitisen minuuttia myöhässä. Saatan M:n bussiin ja jään odottamaan että se lähtee. Vilkutan ja kävelen takaisin autolle. 08:45 olen takaisin autossa. Kysyn O:lta miten se pärjäs ja se kertoo et mun puhelin oli soinut. Näen koulupiirin puhelinnumeron ja kuuntelen liikkeellelähtiessäni viestin. Se menee jotakuinkin näin: ”Emily Dickinson ja Explorer koulujen koulupäivä on tänään peruutettu. Koulu on suljettu poliisitoiminnan takia.” 08:46 soitan puhelinnumeroon. En varsinaisesti ole huolissani viestistä. Poliisitoiminta kun voi tarkoittaa karhua koulun lähistöllä, poliisin apua vaatinutta perheriitaa viereisessä korttelissa tai jonkun pilanpäiten soittanutta pommiuhkaa viereisellä yläkoululla. Olen lähinnä huolissani siitä missä K on. Se kun on lähtenyt bussil...

Koululainen heräsi tänä aamuna vähän ennen ysiä iloisena ja levänneenä. Kaksikko sen sijaan oli hiipinyt alakertaan joskus kukonlaulun aikaan ja ravinnut itsensä syömällä ruokakaapin tyhjäksi hedelmäkarkeista. En valita, kiva kun antoivat meidän nukkua. Keskusteltiin siitä et ens kerralla vois syödä vaikka leipää, ja ne ilmoitti kyllä syöneensä leipääkin. Hilloleipää. Tasot olikin sit hillolla voideltuja. Eilen illalla se rentoutui rakentamalla legoista väritorneja. Kysyin mistä se tietää mihin järjestykseen ne laitetaan ja se vastas et sillä on mielessä järjestys jota pitää noudattaa. Mä iloitsen siitä että se tietää itse mistä tulee hyvä olo. Aiemmin päivällä se roikkui puistossa ylösalaisin ja nautiskeli perjantai-iltapäivän huumaavasta vapaudentunteesta. Eka kouluviikko on aina eka kouluviikko. Bussipysäkillä seisoskeleminen viileässä aamussa on uutta, bussit tulee miten sattuu ja kaikki hakee paikkaansa. Ekana aamuna toinen bussi tuli myöhässä. Tokana aamuna se toi...