Tahdon Asiat

Meidän kouluun tarvitaan uusi leikkiteline vanhan 80-luvulla asennetun puisen telineen tilalle. Sen lisäksi että vanha teline on jo aika uupunut, puolimätä ja aiheuttaa käyttäjilleen kirjaimellisesti tikkuja takapuoleen, houkuttelee se puoleensa myös ampiaisia. Tän on jo aika mennä - Kuva PTA Koulupiiri ilmoitti että fyrkat on loppu, tai siis että ne menee niitten kolmen uuden koulun rakentamiseen ja viiden koulun peruskorjaukseen. Vanhan romun voi sulkea lapsilta ja ehkä purkaa, ei muuta. Vanhempainyhdistys oli toista mieltä ja vanhempainyhdistyksellä on onneksi mahdollisuus esittää eriävä mielipide. PTA teki koulun kanssa diilin, että jos rahat löytyy, niin ensi kesän aikana vanha leikkipaikka puretaan ja tilalle rakennetaan uusi. Kampanja uuden leikkipaikan tarpeesta aloitettiin joskus varhain keväällä. Tavoitteena oli kerätä jäseniltä, siis meiltä vanhemmilta ja paikallisilta yrittäjiltä tarvittava summa. Muutama viikko takaperin me jonotettiin tiistai-iltana pizza...

Kaksi esimerkkiä viimeisen viikon ajalta. Kumpikin esimerkeistä on aikuisen ajatuksia lasten silmin, ja yhtäläistä niille on se että heräsin taas katsomaan yhteisön asenteellisuutta. Sellaista pientä, hyväntahtoista ja puolihuomaamatonta, sellaista jota aikuisen katse ei enää huomaa tai korva välttämättä edes kuule. Lapsi kuulee, näkee ja kommentoi. Ensimmäinen on tasan viikon takaa. M oli mulla töissä mukana, koska me oltiin menossa yläkertaan ortopedille kipsinpoistoon. Mun lähikolleegat tuntee jo meidän hyppelihiiren aika hyvin, tietää että se on kaukana anglosaksisen kasvatusasetelman vaaleanpunaisesta prinsessatytöstä. Charlie istuu mun huoneessa aikansa ja jututtaa tyttöä. Ne puhuu valaista, sinisen sävyistä, murtumista, luutumisesta... sellaisista mistä nyt puhutaan kun kaksi fakki-idioottia kohtaa toisensa. Meidän uusimmalle tiimiläiselle oon monta kertaa sanonut että Charlie tuppaa unohtamaan että me muut ollaan ihan tavallisia kuolevaisia eikä välttämättä osata te...

Kulunut viikko on epäilemättä ollut haastavin. Siis haastavin sen jälkeen kun aloitin lokakuun 12. päivän aamuna orientaatiolla. On torstai-ilta ja tällä viikolla minä olen soittanut satoja puheluita, ottanut vastaan kymmeniä puhelinvastaajaviestejä, vastannut tsiljoonaan puheluun, käynyt läpi 31 uuden potilaan sisäänotto- haastattelua. Sivussa olen hoitanut normiajanvarausta ja soitellut ihmisille (150) muistuttelupuheluita erilaisita operaatioista, lääkäriajoista, verikokeista ja kuvantamistapahtumista.... unohdinko mainita että mulla on keuhkoputkentulehdus, infektioastma ja työpäivän keskimitta on ollut vajaat kymmenen tuntia. Keskiviikkona kai, totesin esimiehelleni että saatan ehkä karata. Ai, mihin – se kysyi, enkä osannut vastata. Vastasin sen sijaan seuraavasti; ”Kysyit multa taannoin kuinka mä kestän jatkuvia keskeytyksiä työssä, ja silloin sanoin että hyvin. Tänään väittäisin että olen lähestymässä takarajaa, kun puran puhelimesta kymmenen viestiä ja ennen kun...

Viikon kouluaikatauluun harjoittelu on selvästi tehnyt tehtävänsä ainakin mun osalta kun herään 6:15 aamunhämärään. Käytän Koiran pikaulkona ja keitän itselleni aamun ekan kahvikupillisen. Istun tähän omalle paikalleni ja Koira hakee paikan sylistä. Käyn läpi eilen illalla vanhempainillasta saatuja papereita. Lukujärjestystä vilkuillessani opin että lounasvälitunti on itse asiassa tunnin mittainen, ensin syödään ja sit leikitään. Koululiikuntaa on näköjään kahdesti viikossa, samoin kuin musiikkia. Edessä on seuraava pino kaavakkeita, tällä kertaa opettajaa varten. Mietin erityisopen sanoja eiliseltä illalla, sitä miten ihanaa on että on vanhempia jotka tukee lapsen koulua ja kouluntyötä, tukee oppimista, kouluun sopeutumista  ja osallistuu oman lapsensa asioihin. Vaikka tiedän vastauksen en voi olla miettimättä että onko tosiaan muunkinlaisia vanhempia? Onhan niitä. siellä me istuttiin illalla, vanhemmat lasten pulpeteissa K ilmestyy alakertaan, tuuppaa...

Tiikeriäiti olis ylpeä. Tiikeriäiti saattais kyllä vähän rutista niistä muutamasta kasista, tosin vaan yksi lukuaineissa – kuullun ymmärtäminen oli kasin arvoista. Tämä äiti on toki ylpeä, ihan valtavan ylpeä, ja samalla vähän huolissaan... vähempikin olis riittänyt, keskiverto olis ollut ihan jees ja sen kuutosen, tai seiskankin olisin ottanut vastaan. Opettaja kommentoi erikseen että M tekee töitä, se tekee koulussa töitä niin että päätä huimaa. Mä uskon että olis ollut parempi jos se ei olis vanhempiensa tavoin ylisuorittaja, tarve suorittaa – olla paras – on sisäsyntyistä, ei ulkoa asetettua ja silti se suorittaa... 14 kympin tyttö. Tässä vaiheessa se suorittaminen ei liity lukuaineisiin, sen matemaattiset taidot on sisäsyntyisiä ja samoin on lukemisen kanssa. Mietin kauhulla miten se selviytyy siitä jos se ei jossakin vaiheessa enää ylläkään samaan, me oltiin L:n kanssa keskitasoa tai vähän sen yläpuolella... mä niitin lukiossa kunniakkaasti kutosia ja vitosia laajasta ...

Pakahdun - ylpeydestä. Siitä samasta ylpeydestä, johon moni muukin vanhempi pakahtuu. Me kaikki yritetään pitää se oikeissa mittasuhteissa, joskus paremmalla menestyksellä ja välillä taas huonommin. Tunne on universaali, se koskee kaikkia vanhempia jotka saavat  lapsensa todistuskirjekuoresta nykäistä esiin hyviä uutisia. Mä oon aina ajatellut että on tarpeeksi hyvä, jos ne pärjää ja jos ne ei jää jälkeen. Keskinkertainen on hyvä. Keskinkertainen on riittävä. Jos putoaa alle keskitason pitää miettiä missä mättää ja miten auttaa eteenpäin. Aika näyttää miten noitten jannujen kanssa käy... M:n kohdalla mä luulen että meidän tarvitsee enemmän jarrutella kuin tukea ja kannustaa, ongelma kai tavallaan sekin, miten opettaa sille armollisuutta omaa itseään kohtaan? Miten opettaa hyväksymään riittävän hyvä? Ne arvostellaan asteikolla 1-4. Se ykkönen tarkoittaa et jossakin mättää. Kakkonen on tässä vaiheessa kouluvuotta jo oikein hyvä ja tarkoittaa että lapsi on hyvää v...

Sunnuntaiaamuna M herää ihan liian aikaisin. Illalla se sai valvoa lastenvahdin kanssa ja oli nukkumassa vasta kymmenen jälkeen. Se oli innoissaan koska siltä lähti illan aikana hammas ja se odotti hammaskeijua... keiju kävi vaikka hammas ehti illalla jo hukkuakin, M herää ennen seitsemää kurkistamaan tyynynsä alle. Se kiipeää kolikoittensa kanssa meidän sänkyyn ja hypistelee niitä mun nukkuessa jonkinlaista puoliunta. Kolikoitten lisäksi mun korviin kantautuu poikien leikkien ääni niitten huoneesta. Mua väsyttää ja kiroilen hiljaa mielessäni. En jaksa nousta, en jaksa nousta, en kertakaikkiaan jaksa enkä halua nousta. Kysyn M:lta voikso se viedä pojat alakertaan katsomaan telkkaria... Mulla ei käy mielessäkään että tää suunnitelma vois onnistua ja kun seuraavan kerran katson kelloa puoliyhdeksältä olen ensin hämmentynyt ja sen jälkeen kauhuissani. Talo on hiljainen, tiedän että hälytin on päällä... niitten on pakko olla edelleen sisällä. Alakerran sohvalla makaa kolme l...

Palaan siihen hetkeen kun M kantoi kotiin palkinnon, siis sen paperin viikko takaperin, sen jossa todettiin että se oli osoittanut kunnioitusta ”respect” ja sai siitä palkinnon. Palaan siihen syvältä kumpuavaan ja pohjattomaan ylpeyteen, siihen mitä jokainen vanhempi ansaitusti tuntee sen oman kullannupun saavuttaessa jotakin suurta, uutta tai merkittävää. Palaan siihen kohtaan jossa kirjoitin sen ilon olevan ehkä myös syvempää sen erityisen kohdalla, mistäpä mä tietäisin... ehkä se on ihan sama tunne ja mä vaan kuvittelen et tää on jotakin isompaa. Sit on se piirustus joka tuli K:n repussa kotiin, se mikä etäisesti muistutti ympyrää ja viivaa. Se piirustus jota varten sitä ympyrän ja viivan piirtämistä on harjoiteltu kuukausia. Se piirustus josta ilman selittävää tekstiä en todellakaan osais sanoa että se esittää mun lasta, saattaisin todeta et se on se suttu ja tuherrus muiden suttujen ja tuherrusten pinossa. Siinä on jotakin hellyyttävää, jotakin surullistakin. ...

...omaan ylpeyteeni, omasta lapsesta. Kindergartenereita on yhteensä viisi luokallista, palkintoja jaettiin kolme. On ehkä väärin väittää että erityislapsen vanhempi tuntee erityisen suurta onnea ja ylpeyttä näistä hetkistä, rohkenen silti väittää että niin on. Onhan näitten hetkien eteen tehty niin armottoman paljon enemmän töitä kuin sen tavislapsen kanssa. M:lla nimike oli "Respect" M ja reksi - Mr R takaikkunaan liimattava tarra on osoitus palkitusta oppilaasta perheessä. Tarra on kiinni kahdella teipinpalasella ja L malttoi tuskin odottaa et sai repiä sen irti... se ei kestä että mun takaikkunassa hehkutetaan lasten menestystä. M matkalla kauppaan ostamassa brownieaineita 

K:n tuleva opettaja soitti eilen - tietenkin just silloin kun seisoin keskellä koulunpihaa se ainoa mukana oleva kalenteri korvalla - ja sopi pojan palaverin. Siinä puhelimessa mä sit arvoin et muistanko meidän ohjelman oikein, ja ettei siinä kohdassa nyt jo ollut jotakin muuta, ja ehditäänköhän me varmasti hakemaan M kun sillä ei torstaisin ole baletin takia kotikyytiä ja... Mukautetun opetuksen suunnitelman työryhmä (?) eli IEP team saadaan koolle ensi torstaina. Siellä tulee olemaan K:n tuleva ope, sen erityisope, toimintaterapeutti, koulupsykologi, K ja mä. Kuokkavieraana O. Muistan M:n ekan IEP palaverin ja kuinka armottoman paljon mua jännitti. Nyt ei jännitä... prosessi on tuttu, tiedän mitä on edessä, tiedän keitä kohtaan ja miten hommassa edetään, opekin oli sitä mieltä että tuskin meillä puoltatuntia kauempaa siinä menee, kun prosessi on kaikille tuttu ja eka IEP kuitenkin kirjoitetaan testien ja mun toimittamien raporttien perusteella. Jos mä saan tahtoni läpi, jannu aloitt...

Elämä tuntuu oikeesti toimivan niin että kun yhdestä kohtaa lieka löysenee, se toisaalla kiristyy... Me vanhemmat, ja sen terapeutit - ne kaikki kahdeksan – ollaan vierestä katsottu ja ihmetelty miten meidän tytär on keskellä muutosta. Se on sosiaalinen. Se tervehtii ja hyvästelee. Se pitää puoliaan, kieltäytyy. Se osallistuu ja ehdottaa, on mukana keskusteluissa ja ottaa toiset huomioon. Se puhuu, taukoamatta. Se puhuu kaikkialla ja kaikesta. Autossa se oli L:lle luetellut kaikki osaamansa suomenkieliset sanat; joulupukki, kakka, kesämaissi, moi, kotikauppa, afrikantähti, kippis... sen jälkeen se laskin L:lle espanjaksi kymmeneen ja kävi läpi myös ne kaikki muut espanjansanat jotka kuuluu sen sanavarastoon.  Se on iloinen ja hyväntuulinen. Se on rohkea ja vihdoinkin myös edes vähän innoissaan koulustaan. Kaiken muun lisäksi se syö. Siis se oikeesti syö. Syömisterapiassa se söi parilalla paistetun kinkku-juustoleivän, kotona kierrepastaa ja jauhelihakastiketta, lounaaksi maapä...