Tahdon Asiat

Kuin renkaat vedessä suru koskettaa meitä aaltoina. Mitä kauempana keskipisteestä, sitä vaimeampi on kosketus mutta jokainen kerta aallon osuessa henki salpautuu yhä uudestaan ja uudestaan. Minä tiedän että lopulta meidän muiden oma elämä palaa uomiinsa ja jatkaa eteenpäin. Yhtä kipeästi tiedän ettei siellä keskipisteessä ole paluuta yhtään mihinkään. Maailma on mennyt peruuttamattomasti rikki. Tulee aika kun on jatkettava eteenpäin, tulee se maailmankaikkeuden yksinäisin hetki sureville, se kun muut palaavat arkeen, jatkavat eteenpäin eikä itse pääsee eteenpäin.  Niin kuin jokainen muukin, haluaisin sanoa jotakin lohdullista mutta sanat loppuvat kesken. Luen surunvalittelukortin toisensa jälkeen, palautan ne takaisin hyllyyn yksi kerrallaan todeten ettei niistäkään löydy sanoja. On vain latteuksia ja loppuunkuluneita fraaseja. Sen sijaan ostan maitoa, leipää ja voita ja vien ne surevalle. Laitan ne jääkaappiin.  Jääkaappi on jo täynnä ruokaa, jostakin syystä surevaa täyt...

Lammen jää oli jäätynyt.  Aina säännöllisesti syyllistyn siihen samaan harhaan kuin kaikki muutkin, katsomaan somesta minkälaista muiden elämä on. Miten tasapainoista, hauskaa ja ihanaa. Lasten riitely ei kantaudu someen laitetuista kuvista, sieltä näkyy vain ne ihanat hetket kun kaikilla on ihan saatanan hauskaa – anteeksi. Mulla on ystäväpiirissä useampikin ammattikotiäiti, sellaisia joilla on vain kouluikäisiä lapsia mutta erilaisista syistä elämän sisältö on edelleen kodista ja lapsista huolehtiminen. Osa niitä jotka ihan aidosti nauttivat lastensa kasvattamisesta. Niistä yhteisistä askarteluhetkistä, leipomisesta lasten kanssa ja pulkkamäestä. Olen aika kateellinen. En osaa. En jaksa. En halua. Joulukirkossa oli niin rauhaisaa - not. Toinen osa on niitä äitejä jotka kolmantena lomapäivänä googlailee sisäoppilaitoksia ja odottaa silmät kiiltäen että kello olisi riittävän paljon viinipullon korkkaamiseen. Alkoholisteja? Ei. Äitejä joille 24/7 samassa tilassa arm...

Kuva CNN Oregonin eiliset tapahtumat ovat yksiselitteisesti kamalia, niin kamalia ettei sitä oikeastaan voi edes ymmärtää. Yhtä kamalaa oli viimevuotinen oman silloisen työpaikan lähistössä olleessa high schoolissa tapahtunut intiaaniheimon välienselvittely, kuin jokainen joukkosurma sitä aiemmin ja niitten välissä. On ihan ehdottoman väärin että maamme kouluissa koululaiset harjoittelevat lukkaan piiloutumista, ihan vaan kaiken varalta. Onneksi opettaja kuitenkin esittää asian niin ettei lapset edes tajua miksi sitä tehdään. Mutta että niin tehdään, siinä on jotakin pohjattoman surullista. Oikeastaan jos sitä pysähtyy pohtimaan yhtään sen enemmän se tekee pahoinvoivaksi. On sairasta että viedessään lapset elokuviin sitä pysähtyy – edes sekunin kymmenykseksi – miettimään turvallisuutta. Että sellainen asia edes käväisee mielessä, kuin että onko elokuvateatterissa varmasti turvallista. Ennen teatterisaliin menoa kaikki laukut ”tarkastetaan”. Tosiasiassa minunkin laukussan...

Huomenna me juhlitaan kaksikon synttäreitä karnivaalihengessä. Autotalli on täynnä pussia ja kassia ja nyssykkää; ilmapalloja, karkkia, pinjata. On saippuakuplakone ja leikkejä puistoon. Meidän kaksikko. Ne on rakkaita, ne on täydellisiä. Mä katson niitä ja kuin varkain ajatukset karkaa siihen pieneen poikaan joka ei koskaan tullutkaan. Tai lähti jo ennen kuin tulikaan. Siihen jonka muisto on muitten mielistä karannut jo kauan sitten. Siihen joka kuitenkin elää osana meidän perhettä, osana lasten puheita. Joskus sinusta ei puhuta kuukausiin. Sitten pulpahdat taas lasten juttuihin ja me kerrataan taas kuinka lähdit ennen kuin me ehdittiin sinuun edes tutustua. Miltä olisit näyttänyt? Olisitko ollut ihan omanlaisesi? Ehkä enemmän siskosi kaltainen? Mun mielikuvien lapsi on sellainen sinisilmäinen ja pellavapäinen. Hiukset kihartuu vähäsen, olet ehkä kolme ja puhallat saippuakuplia – siis siinä mun mielikuvassa. Toisessa kohdassa sulla on oljenväriset hiukset ja olet nuori ai...

Kun eilen käperryit kainalooni sohvalla, en tiennyt että olisit siinä viimeistä kertaa. En tiennyt ettei toista kertaa enää tulisi, että seuraavan kerran kun olisit sylissäni yrittäisin rauhoittaa sinua ja valmistaa itseäni sanomaan hyvästi. meillä oli kivaa yhdessä me rämmittiin ravassa ja lätäköissä Kyllä mä tiesin ettei meillä enää olisi paljon aikaa. Kyllä mä tiesin että se hetki tuli päivä päivältä lähemmäs, ja että jokainen viikko, päivä ja tunti oli lahja, vielä hetki olla yhdessä, vielä hetki olla lähekkäin. Käytin sen ajan oikein. Rakastamalla. Otin sinut syliin aina kun halusit, annoin yhden ylimääräisen herkun, annoin anteeksi sen että kiipesit salaa alakerran sohvalle ja esitin etten huomannut. sinä rakastit tätä paikkaa - niin minäkin Viimeiset viikot olit enimmäkseen omissa oloissasi. Tiesin että löytäisin sut mun sängystä, peiton alta. Viimeiset viikot lepäsit, tulit vanhaksi. Et enää leikkinyt. Sinua väsytti. Kyllä m...

Talossa on hiljaista, K on sairaana. Ei mulla ole aavistustakaan mikä sitä vaivaa, mutta sillä on tukevasti kuumetta ja päänsärkyä. En tiedä johtuuko kuume päänsärystä vai päänsärky kuumeesta. Kuumeen ja päänsäryn sivutuotteena tulee hiljaisuus. Arvostan hiljaisuutta. Puhuin tänään M:sta lastenlääkärin kanssa. Testituloksissa ei löytynyt yhtään mitään. Kysyin sen lääkityksistä ja siitä voisko ne liittyä tähän. Ei voi. Ei voi mitenkään. Se vielä selvitti ja soitti takaisin. Ei voi.  Se haluaa meidät edelleen sinne lastensairaalan hematologian ylilääkärin puheille. Kysyin miksi? Silläkin uhalla että kyseessä olis vaan M:n aistialiherkkyys ja se että sen kipukynnys on järjenvastaisen korkea. Lastenlääkäri sanoi et kaikki tavanomaiset syyt, kuten leukemia ja se Von Willebrand on rajattu pois. Nyt mietitään vähemmän tavallisia vaihtareita. Soitin lasten veri- ja syöpätautienyksikköön. Ne sanoi ettei ne voi varata vastaanottoaikaa ylilääkääkärille, vaan ylilääkärin oman assarin pitä...

Herään ennen muita. En tiedä miksi, niin vaan käy. Kello on vähän vaille kahdeksan, uutta kesäaikaa vähän ennen yhdeksän. Oma rauha tuntuu taianomaiselta. Oma rauha on harvinaista herkkua heinäsirkan noin keskimäärin herätessä jo ennen päivänkoittoa. Tää on toinen kerta viikon sisään kun K nukkuu aamuisin, ollaanko me vihdoinkin siinä kohdassa että sekin oppii nukkumaan. M:n aamu-unet kun alkoi pitenemään just samoihin aikoihin, viiden vuoden kynnyksellä. Perjantaiaamuna se nukkui. Annoin sen nukkua. Podin huonoa omatuntoa siitä miten paljon nautin aamustani niitten kahden muun kanssa, ilman K:n jatkuvaa säätämistä. Huomasin miettiväni että meidän elämä vois olla myös tällaista. Hiljaisempaa, rauhaisampaa. Ainakin aamuisin, unisena murolautasensa yllä torkkuvan M:n ollessa hiljaa... niin ihanan hiljaa. O on sanonut sen monesti ääneenkin, sen ettei se kuule edes omia ajatuksiaan noilta kahdelta muulta häseltäjältä. Se kaipaa hiljaisia, hitaita aamuja samoin kuin äitinsä. Kuulen...

Islamin nimissä kolme ihmistä tunkeutui lehden toimitukseen ja tappoi kaksitoista ihmistä. Maailma pysähtyy, maailma suree. Maailma osoittaa jokaista muslimia ja toteaa yhteen ääneen että muslimit on hulluja ja Islam on sairas uskonto. Kotona M selaa mun naamista ja kysyy mitä tarkoittaa #JeSuisCharlie, kerron että se on merkki protestista maailman pahuutta vastaan. Sanon että minäkin protestoin. En kerro että kolme ihmistä tunkeutui lehden toimitukseen ja tappoi kaksitoista. Mietin mitä liikkuu mun omien muslimiystävien mielessä tänään. Mietin miten suureksi vääryydeksi he kokevat tilanteen, jossa heidän uskontoonsa kiteytyy taas koko maailman pahuus. Siksi että kolme ihmistä tunkeutui lehden toimitukseen ja tappoi kaksitoista ihmistä. Entä kaikki ne sadat miljoonat muslimit maailmassa joiden aikomuksena ei ole tappaa yhtään ketään? Kuka kuulee heitä? Ei kukaan. Islam on paha ja nämä kolme ihmistä kuva Islamista. Islam saa näiden kolmen kasvot. Islam saa ISIS:n kasvot. Kukaan...

Tänään sen vihdoinkin löysin, tasan viikko ennen joulua tavoitin joulurauhan. Pullat on leipomatta, osa karkeista tekemättä, kasa lahjoja pakkaamatta. Kalat pitää muistaa ostaa ja graavata ja kinkkukin paistaa ja puuroakaan ei olla syöty. Ne ehtii kyllä, ja jos ei ehdi niin joulu tulee ilmankin. Hetki sitten painoin vikaa kertaa enteriä amazonin verkkokaupassa ja tilasin ne viimeisetkin lahjat. Huomenna on vika koulupäivä, siitä alkaa loma. joskus aika usein rauha löytyy kahvikupista Aamulla istuin kahvilla ystävän kanssa. S on mulle ihan parasta terapiaa, toisen samanmoisen äiti. Kukapa ymmärtäisi paremmin tätä meidän hullunmyllyä. L menee illalla ulos työkavereittensa kanssa, ehkä mä keittelen sen riisipuuron noille ruuaksi. En muista koska olisin kyennyt yhtä seesteiseen tunnelmaan... ehkä otin vahingossa tupla satsin niitä mun pillereitä eilen. Ei huolta, en ottanut kyllä tää sisäisen rauhan löytyminen on ihan S:n ansiota. O oli koulussa tehnyt jouluaapisen ...

Kerta toisensa jälkeen siinä aina vaan käy niin että ekaks sairastaa lapset, yksi kerrallaan, kukin ajallaan ja järjestelmällisessä järjestyksessä. M sairastuu ja on viikon poissa koulusta. Seuraavalla viikolla K käy hakemassa vauhtia päivystyksestä ja lastenlääkäriasemalta ja Kiitospäivänä me istutaan siellä päivystyksessä O:n kanssa. Tiistaina kaikki palaa kouluun, elämä on järjestyksessä.  joku vääräleuka sanoi että identtiset kaksoset juoksee samaan suuntaankin,  no pojathan ei ole identtisiä... Maanantaina illalla laitoin irtisanoutumiseni eteenpäin, keskiviikkona oli alustava ja sangen kannustava työhaastattelu, keskiviikkoiltana kurkku oli kipeenä. Torstaina heräsin ilman ääntä ja paimensin kolmikkoani opinahjoihinsa lempeästi kuiskaillen  naama punaisena kähisten. Lopulta ohjasin K:ta kädestäpitäen, talutin M:n autoon ja L vei O:n kouluun. Mä kaaduin sohvalle ja havahduin siitä koulubussin jarrujen vinkaistessa talon edessä. Ai niin, soitin mä t...

M on sairastanut koko viikon, tai olis se ihan hyvin voinut mennä tänään kouluun, mut jääköön kotiin ja levätköön vielä yhden päivän kun on perjantaikin. Vuorokausi antibioottien aloittamisesta kuume oli poissa ja väri palannut kasvoille. Me tehtiin lääkärin kanssa oikea johtopäätös siitä että se oli bakteeri-infektio eikä virus. K sen sijaan heräs tänään haukkuen. Laitoin sen kuitenkin kouluun kun hengitys aukes ihan mukavasti pystyasennossa eikä se nyt muuten kovin kipeeltä vaikuttanut. L:lle annoin jo aamusta kuitenkin toimintaohjeet; tarkkaile sen hengitystä iltapäivällä ja soita lastenlääkäriin ja pyydä kortisonia jos se tuntuu haukkuvan TAI voit pitää sen pystyssä ja odottaa et mä tuun töistä ja mä vien sen yöllä hakemaan kortisonia TAI soitat mulle töihin ja mä tuun pelastamaan teidät. K:lla kun on tunnetusti taipumusta siihen että se tarttee apua hengittämiseen kurkunpääntulehduksen yhteydessä. Sipaisen taas vähän öljyä ranteisiin, ohimoihin ja korvantaukseen. harmaata ja...

Perjantaina oli hiljaista. Kukaan ei nauranut, moni itki. Poissa oli kepeä jutustelu ja meidän hoitajien puolimakaaberi musta huumori. Oli vain hiljaisuus ja aamun tapahtumat. Hisseissä ja käytävillä oli itkeviä omaisia ja järkyttyneitä yhteisön jäseniä. Kaikkialla oli ihmisiä joita tragedia oli koskettanut läheltä tai vähän kauempaa. Sairaalan ulkopuolella oli tv-kanavien lähetysautoja kylki kyljessä ja kirkkaissa valoissa seisoi meikattuja toimittajia sadetakeissaan kameramiehen edessä. Jokaisen potilashuoneen telkkarissa pyöri samat asiat, uudestaan ja uudestaan ja uudestaan. Sairaalan kellarikerroksen neukkarista lähetetyt lehdistötilaisuudet näkyivät telkkareissa ympäri sairaalaa. Vielä puoliltaöin lähetysautot seisoivat ulkona sateessa ja mulle tuli mieleen linnut haaskalla. Jokainen kilpaili siitä murusesta tietoa, jota naapurilähetyksellä ei ehkä ollut. Jokainen odotti uhrien perheenjäseniä tai oikeastaan ihan ketä tahansa, joka olisi ollut valmis sanomaan jotakin. ...

Mä oon epäilemättä vähän lapsellinen, eiku aika paljonkin, mutta tunsin aamulla uima-altaassa melkoista mielihyvää jokainen kerta kun ohitin sen toisen uimarin... Minä, siis oikeesti minä, se keski-ikäinen ylipainoinen ryhävalas, se joka joskus kauan sitten ui ihan oikeesti ja nyt lähinnä lipuu altaassa eteenpäin. Eikä se toinen edes ollut mikään räpiköijä. Se oli ihan oikea uimari ja silti mä ohitin sen neljästi. Nautin uimisesta ihan suunnattomasti... Nautin aamukuuden tunnelmasta ja siitä että jokainen on siellä tekemässä sitä omaa pyhää riittiään. Ei ole huutavia lapsia. Ei ole keskustelijoita. On vain hiljaisuus ja vesi. Seitsemältä aamulla, kun oon just avannut kotioven ja keitän itselleni kahvia mietin jo että kehtaankohan mennä taas huomenna takaisin... pitäiskö olla kohtuullinen, pitää taukoa... En halua.    Seiskalta olin jo takaisin kotona, kahdeksalta suittuna ja puettuna ja eka kolmesta ovensuussa odottamassa bussiaan. Yhdeksältä olin jakanut jo ne ka...