Tahdon Asiat

Kahvikuppi lämmittää käsiä ja tuntuu hyvältä aamun viileydessä. Hörppään ja poltan melkein kieleni. Moottoriöljyä, sanon lapsille kun ne katsoo mun mustaa kahvia. Mustaa. Ei maitoa. Ei sokeria. Moottoriöljyä. Lapsi maistaa ja irvistää, naurahdan. Kolmatta päivää töissä kotona. Ensin yksi sairas lapsi, nyt niitä on jo kaksi. Kevätflunssa, ei sen kummempaa. Yläkerrasta kuuluu puheensorinaa, annoin niille luvan pelata. Ei varmaan olis pitänyt, mutta saan tehtyä töitä kun ne saa hetken olla tableteillaan. Tehdään kohta jotain muuta, vaikka legoja. Josko huomenna pääsis takaisin maailmaan... tapaamisiin, toimistolle. Ulkona paistaa kevätaurinko, Martta lepää mun jaloissa ja sähköposti kilahtelee tasaista tahtiaan. Rakennan tarjousta, kirjoitan blogia, suunnittelen markkinointia. Pitäis tilata tatskoja koulun karnevaaleihin. Nostan pöydän yläasentoon ja lasken sen tovin päästä takaisin ala-asentoon. Tykkään tästä uudesta työpöydästä vaikka säännöllisesti mun kahvikupillinen ajele

Sinä päivänä kun synnyit, satoi maahan myöhäisin lumi koskaan. Kahden suomalaisen vanhemman amerikkalainen lapsi syntyi sattuvasti hyiseen säähän lämpimän huhtikuisen auringonpaisteen sijaan. Siitä aamusta on tänään yksitoista vuotta. Katson sinua farkkuhaalareissasi olohuoneen sohvalla. Ranteessa kimmeltää uusi ranneketju, se vanha kun oli jo jäämässä lyhyeksi. Olet itse valinnut vaatteesi syntymäpäivälahjoistasi, kampasit hiuksesikin ihan itse. Tarjosin apua muttet huolinut, et tarvinnut enää. Katson sinua, lumen lapsi. Katson sinua rakkaudella ja pohjattomalla ylpeydellä. Minun esikoiseni. Miten minusta onkaan lähtenyt mitään noin hienoa ja kaunista. Olet kasvanut vuodessa lapsesta jonnekin orastavan naiseuden kynnykselle. Elät tunteiden sekamelskassa ja mielesi vaihtaa suuntaa kuin pyörteinen myrskytuuli. Elämäsi on murroksessa. Et aina huomaa miten tärkeä olet veljillesi, olet isosisko ja pikkuveljet on lähinnä aika rasittavia. Sinäkin kyllä rakastat. Vähän salaa. Tiuk

Me ollaan menossa keskellä kevään hypetystä, siis sitä juhlasta ja lomasta toiseen loikintaa. Tänä vuonna hypetys on ollut ihan erityisen hypeä sillä me saatiin ekaa kertaan vuosiin vieras Suomesta. Meille suomivieraat ovat sen verran harvinaista herkkua että sitä ihan ilokseen toimii viikonpäivät matkaoppaana esitellen omaa elämäänsä. Turistikohteet jäi aika vähiin ja vieraalta jäi tällä erää kokematta ne monet ”pakolliset”. Sen sijaan tarjolla oli panimoita, viinitiloja, koulutapahtumia ja aika tavallista arkea. Muistin taas että se mikä on mulle arkipäiväistä, ei välttämättä ole sitä ollenkaan vieraalle ja meidän tavis ruokakauppakin voi vieraalle näyttäytyä loistavana retkikohteena. Samalla tehtiin vähän työprojekteja ja sivutuotteena syntyi myös ulkomaille muuttamisesta kertova vlogipostaus. On muuten aika kätsää kun perheestä löytyy videoguru ja tuottaja. Viikko vierähti nopeasti kierrellessä näitä meidän kulmia, esitellessä meille rakkaita

Ystävä kysyy olenko onnellinen, tai ei se multa sitä varsinaisesti kysy vaan jokaiselta joka sattuu somessa kysymykseen törmäämään. Vastaukset vaihtelevat jokaisen elämäntilanteen ja kai vähän tunnelmankin mukaan – olen, en ole, olen surullinen, olen onnellinen, olen aina joskus onnellinen... Vastaan omasta puolestani ja jään vastausten viidakossa pohtimaan onnellisuuden määritelmää, mitä tarkoittaa olla onnellinen? Tutkimusten mukaan suomalaiset ovan maailman onnellisin kansa. Mutta miten onnellisuus määritellään? Onko onnellisuus kuitenkin ainakin jossakin määrin subjektiivinen ja yksilöstä toiseen vaihteleva käsite johon vaikuttaa ihan valtavan moni asia riippuen meidän jokaisen taustasta ja kokemuspohjasta? Voiko onnellisuutta edes mitata tutkimuksella, vai mittaako tutkimus kenties jotakin muuta kuten amerikkalaistoimittaja Michael C. Moynihan videossaan vihjaa? Suomea maailmalle! Onhan se nyt aika hyvä maa... Moni suomalainen vaikuttaa tyytymättömältä, mutta