Tahdon Asiat

Taas kaksi klikkausta facebookissa, nolottaa, en ole ehtinyt-jaksanut-osannut päivittää. Tänäänkin oli taas sellaista tavallista sähläystä, toimistolle-uimakouluun-toimistolle-hitsaustarvikeliikkeeseen-lounaalle-kampaajalle-ruokakuppaan-toimistolle-hitsaustarvikeliikkeeseen-kotiin. Mukana kolme lasta, lämpötila jossakin 35:n asteen paremmalla puolen ja autoon kilometrejä vajaat sata, ihan hyvin ottaen huomioon että tää oli tällaista nurkkapyöritystä. Siellä hitsausmestassa ne mittaili mun autoa ja sitä heliumsäiliötä ja lopulta kuitenkin suostuivat lykkäämään sen auton perään, Tättis tosin joutui siirtymään etupenkille, sen verran tilaa vie 500 ilmapallon verran kaasua. Viisi pyörää heittämällä kyytiin (3 aikuisten ja kaksi lastenpyörää) Oli ihanaa tulla siivottuun kotiin. En koskaan osannut ajatella miten valtava vaikutus elämään on sillä että kotona käy siivooja. No meillähän on tietty se maailman paras siivooja joka siivouksen lisäksi ulkoiluttaa vielä ohimenness...

Tällä viikolla kaksi poikaa oppi ajamaan pyörällä. On ne teknisesti siis pysyneet pystyssä kahdella pyörällä aiemminkin, mutta pyöräilyksi sitä ei ihan kai kuitenkaan ole voinut kutsua. Viiden päivän projekti oli harjoitella jokaisena päivänä ja lopputulemana eilen mentiin pyöräkauppaan ostamaan uusi menopeli Kentsulle, sellainen jossa on käsijarrut ja kuusi vaihdettakin. Ollipolli vaihtoi ensipyöränsä Tättiksen vanhaan ja me ajettiin neljästi korttelin ympäri koko perheenä. Ensipyörä talutettiin fanfaarien kera naapurin nelivuotiaalle. Mä laitoin ruksin kesälistan kohtaan ”oppii ajamaan pyörää”. Seuraavana sillä samalla listalla on uimataito niille kahdelle pojalle. Tättis oppi ajamaan pyörää joskus kauan aikaa sitten. Se tais olla neljä tai ehkä viis, ja sen jälkeen se on rymynnyt Fredden kanssa metsäreiteillä rapa lentäen. Uimataidon tämä supernainen löysi viisiveenä floridanmatkalla, eikä sitä sen jälkeen ole saanut pois vedestä. Kahden viikon päästä me lähdetään lom...

Meille kuuluu hyvää. Sellaista kesäistä mukavaa. Aamuisin me syödään Martan kanssa marjoja puskista. Punaiset mustikat – red huckleberries – on kypsiä ja alaskanvatukat vaihtuvat vähitellen thimbleberryyn. Meillä kasvaa ihan valtavasti erilaisia syötäviä marjoja metsässä . Kuisti täyttyy vähitellen tädin keräämistä polttopuista, ei niitä oikein kepeiksikään tohdi kutsua. Aamuvarhaisella meitä on liikkeellä aina samat tyypit, se vanhempi herrasmies joka tervehtii iloisesti juostessaan keskellä katua ja kiinalainen setä joka tervehtii mua ja marttaa kiinaksi samalla kun jumppaa risteyksessä. Työmatkalla tiedän olenko ajoissa vai myöhässä sen perusteella missä kohtaa ohitan keltapaitaisen miehen aamulenkillään. Epäilemättä mä olen se outo nainen halkoa kantavan koiran kanssa. Iltaisin pihalla kuumenee grilli, ja päivisin lauma katselee Seattlen nähtävyyksiä kesäleirillä. Huomenna ne on menossa eläintarhaan, eilisen ne oli uimarannalla. Leirielon alkuun liittyy koulunpäätt...

hups! Isänpäivänä K oppi ajamaan ensin pyörää, ja vartti sen jälkeen kaksipyöräisellä potkulaudalla niin että molemmat jalat on yhtäaikaa laudalla. Kyllä sitä on hierottukin, kumpaakin taitoa. Edellisellä kerralla kun yritettiin ottaa siltä apupyörät pois se unohti polkea ja kaatui kolmen metrin sisään. Sen lisäks se nojas joko oikealle tai vasemmalle ja kaatui sen takia. O on edelleen sitä mieltä että menköön muut, hän liikkuu joko jalan tai sillä M:n vanhalla potkupaloautolla. Yöllä meidän sänkyyn hiipi kaksi pikkumiestä. Toisen varpaita särki ja toinen lähti lojaalisuudesta hoitamaan asiaa veljensä kanssa. Lopputulemana mulla oli oikeassa kainalossa O ja vasemmassa K. Kahdeksan jälkeen kömmin varovaisesti jannujen välistä alakertaan, keitin kahvia ja nautin hiljaisuudesta. Jannut tuli ennen yhdeksää ja me pakattiin rantakamoja yhdessä. Meidän uimarantaretket muistuttaa mustalaisleirin siirtoa paikasta toiseen, onhan mukana aurinkosuojaa – enkä tarkoita rasvapurkki...

Pojat syö mehujäätä (K:lla on mansikka-punajuuri ja O:lla kiivi-avocado) shortseissa ja t-paidoissa. Me tultiin just pyöräretkeltä. Eilen ne sai bussipysäkillä naapurilta vähän toisenlaiset mehujäät, sellaiset joista niillä oli punaiset suut vielä illalla kylpyyn mennessä. eilinen mehujääpusu Kysyin aamulla haluaako M viedä syntymäpäivänään mehujäät kaikille luokkatovereille. Hetken se oli innoissaan. Yhtäkkiä sen ilme nuupahti; ”Mut ei me voida.” – Ai miks? ”No kun popsicle party voi olla vain jos sen voittaa koko luokka” – Joo, mut mä ostan ne mehujäätä ja tuon ne sulle kouluun, eikö? ”Niin, mutku se ei käy.” – Hmmm, mutta kyllähän kaikki tuo jonkun herkun kouluun kun on synttärit. ”Niin tuo, mutta ei mehujäätä.” Mun rakas, ihana, kaavamaisen ajattelumallin kuningatar. Mehujäät voi olla vaan palkinto, ei herkku. Kysyin saanko neuvotella asiasta open kanssa. Saan. Sentään. Pihalla kukkii rosmariini ja atsaleat. Nypin hampaittenvälistä niitä pieniä mustia ötököitä...

Anoppi on mielipiteen nainen. Anopin kotona on aina siistiä, oikeesti on. Anopilla ei ole koskaan pyykit kasassa jossakin nurkassa tai tiskejä tiskialtaassa. Onneks se ei pääse meille katsomaan, saattais saada slaagin. Freddelle se oli valittanut että Fredden veljenvaimolla oli aina kaikki huiskin haiskin ja hujan hajan. Ne kerrat kun mä niillä kävi, oli siellä siistiä, vähintään yhtä siistiä kuin meillä. Anopin mielestä miniä ja poika on laiskoja kun jättämät asioita lojumaan. Fredde yritti muistuttaa että niillä on siellä myös neljä lasta yhdistettynä kahteen työssäkäyvään aikuiseen. Ei mitään teini-ikäisiä, vaan lapsia. Neljä lasta ja sen verran hulinaa että jos joskus aikoo tehdä myös jotakin muuta kuin vaan siivota ja järjestää, on pakko välillä joustaa ja antaa niitten puhtaitten pyykkien kasvaa vuoreksi. Anopin mielestä se ei ollut mikään syy. Olihan hänelläkin kaksi lasta, ja hänen vanhemmillaankin oli kaksi lasta. Fredde muistuttaa että joo oli heitä kaksi. Kaksi yhteishuolta...

Voishan tässä kirjoittaa jostakin muustakin, mutta tietojenkäsittely, käyttöjärjestelmät ja tietokoneet on viimeisen reilun vuorokauden aikana ajaneet kaiken muun ylitse. Ei niin ettei elämässä olis tapahtunut muuta, on tapahtunut, meillä aina tapahtuu... mutta jos ei oo välineitä millä kirjoittaa valuu tapahtumat ja hetket ohitse tallentamattomina. Tallessa on kymmeniä kuvia puistoista ja aurinkoisista kevätpäivistä, sellaisista joina elohopea nousee reilusti päälle viidentoista ja elämä on vaan keväisen ihanaa. Ohitse valuu K:n kirjajonot meidän portaissa ja niitten tuomat muistot M:n tekemistä jonoista. On kevään ekat drinksut pihalla, pyöräretki ja se hetki kun O pyörän satulassa pissaa housuun kykenemättä kertomaan miksi se ei pyytänyt pysäyttämään. pyöräretkellä Kirjoitan kuitenkin tietokoneista, käyttiksistä ja kuvankäsittelystä. Uusi näppis, vieras hiiri... Perjantai-iltapäiväksi mulla oli suunnitelma. Me oltiin menossa puistoon. Reppukin oli pakattuna eväillä....

Mihin me jäätiinkään? Ai niin, aaton aattoon. Kinkku meni illalla uuniin ja M vannoi valvovansa siihen että se on valmis. Toisin kävi, M nukahti ennen kymmentä kun joulupöydän kunkku otettiin ulos uunista yhdentoista jälkeen. Kuumasta kinkusta kaavittiin pois kamara ja me käytiin perinteitten mukaisesti siihen käsiksi, kinkkuparka kun taitaa olla parhaimmillaan juuri uunista tulleena. Hiljaisuuden vallitessa me syötiin, ja lopulta Fredde katsoo mua ja yrittää asettaa sanansa jotenkin poliittisesti korrektisti, eli siten etten mä iske sitä haarukalla kämmenselkään; ”Tota, tää on tosi hyvää tää kinkku ja ihan tosi hyvin onnistunut...” – Nii-iiiin. - ”Mut jos nyt oon rehellinen niin tää ei jotenkin oo yhtä hyvää kuin ennen.” – Niii-iii-iiin????!!! Siis yritätkö sä nyt sanoa mulle et sä et halua syödä tätä sikaa jonka olen ensin hakenut tunnin ajomatkan päästä, keittänyt sille liemen, liottanut erilaisissa vesissä viikkotolkulla, ja lopulta hellin käsin paistanut tunnin jos toisenkin? – ”...