Tahdon Asiat

  Niin kauan kuin jaksan muistaa meillä on syöty perjantaisin pizzaa. Blogissa ensimmäinen maininta pizzaperjantaista on elokuulta 2012, kahdeksan vuoden takaa. Pizza Friday ja Taco Tuesday ovat jonkinlaisia käsitteitä tässä maassa, tosin jälkimmäistä meillä harrastetaan lähinnä satunnaisesti ja useimmat perheet liittävät pizzaperjantain siihen ettei tartte itse laittaa ruokaa vaan pizza joko haetaan tai tilataan valmiina kotiin.   Pizzahifistelijä tekee pizzat itse, alusta loppuun, paitsi silloin kun väsyttää. Kun väsyttää, pizzahifistelijä ostaa taikinan kaupasta valmiina ja säästää jokusen tovin siinä kohdassa. Hyvänä perjantaina tomaattikastikekin tehdään itse, usein se kuitenkin tulee purkista johon sen on italialainen tai italialaismielinen tomaattikastikkeen tekijä sen laittanut. Tilauksia vastaanotetaan perjantaina aamusta ja perheen pizzatilaukset kertovat oikeastaan aika paljon meidän perheestä.   Fredden pizza Fredden pizzaan tulee usein katkarapuja j...

Tänään saatte taas kuvapostauksen... yläkerrassa rymyää viisi poikalasta ja meteli on korviahuumaava. Voisko ne vaikka piirtää hiljaa tai askarrella jotain koruja? Sen sijaan talo on täynnä hyökkäyksiä, asemasotaa ja pieruja. Välissä kuuluu huutoja tyyliin, hei kato tätä! Enää parikymmentä minuuttia ja voin korkata - kyllä - vuoden äiti palkinnon.  Oikeesti ne on ihania poikia, tietää meidän talon ahdasmieliset säännöt siitä että hartioiden yläpuolelle ei saa tähdätä, kirosanat jätetään kuistille, siskon huone ja meidän aikuisten makkari on off limits, ja koira, koira ei ole leikkikalu. Aamusta tehtiin naisten kanssa ovikoristeita. Tää oli toinen vuosi kun kutsuin avoimella kutsulla naiset osallistumaan seppeleen teko workshopiin, kaikki tervetulleita taitotasosta riippumatta. Kivaa oli taas kerran ja ensi vuonna uudestaan, tässä vähän kuvasatoa. Vähän alkaa muotoutumaan jotakin oviseppeleen tyylistä... Ihan parasta on se että jokaisesta seppeleestä tulee ...

Mikään ei voita tuoretta pullaa! Ja sitten on taas perjantai. Aina on maanantai tai perjantai. Ulkona ropiseva sade tuntuu hellältä ja rauhoittavalta varhaisen aamun hetkenä. Kynttilän liekki lepattaa rauhallisesti ja aamukahvi maistuu tänäänkin taivaallisen hyvältä – mustaa kahvia, loraus kuumaa vettä päälle. Jokainen aamu alkaa samalla tapaa, sähköpostit, uudet myyntiin tulleet kohteet, uutiset ja toisen kahvikupillisen kanssa hetki blogistaniassa. Unentuoksuinen poika on nähnyt unta kouluampumisesta ja tulee mun lähelle pötköttelemään peiton alle, heräsin jo ennen viittä, ehdin kirjoittamaan ennen kuin on aika kaataa kahvi Tättiksen kuppiin ja herättää se hellästi uuteen päivään. Joku muu ehkä torkkuis sohvalla vaan ei tämä tyyppi.  Katson päivän ohjelmaa, onneksi eilen ehdin tehdä niitä aikaa ja ajattelua vaativia asioita. Freddekin oli kotona ja suunniteltiin yhdessä mun yrityksen tulevaa vuotta. Mitkä on seuraavat askeleet, miten niitä lähdetään tote...

Perjantai-iltapäivänä istun Tättiksen luokassa pyöreän pöydän ääressä. Mulla on seurana neljä lasta ja mun tehtävä on saada ne rakentamaan sanakirja niitten kirjoitusvihkon loppusivuille. Helppoa kuin heinänteko – tai sitten ei. Esittelen ensin mallikappaleen ja jokainen saa katsoa sitä ennen kuin aloitetaan. Ajatukseltaan tää systeemi muistuttaa sellaista entisajan puhelinmuistiota. Eka ohje , laske kolmetoista paperilehteä vihkon takakannesta alkaen. Ensimmäisellä on viidennellä sivulla piirustus. Toisella jotakin muuta. Opettaja neuvoo leikkaaamaan tai repäisemään käytetyt sivut pois. Teen työtä käskettyä lasten kanssa ja me palataan laskemaan kolmeatoista lehteä takakannesta. Toinen ohje , taita jokainen sivu niin että siihen syntyy kaksi kolumnia. Näytän mallia. Vain yksi neljästä ymmärtää mitä niitten pitäis tehdä. Muille näytän kädestä pitäen mitä tehdään. Kolmas ohje , leikkaa ekan sivun – se kolmastoista sieltä takakannesta – laidasta suorakulmio joka...

Ei mulla muuta kuin että tänään oli ihana päivä... koulu loppui ennen puoltapäivää, ehdin Martan kanssa lenkille. Ehdin päikkäreille – enkä edes nähnyt unta lainsäädännöstä - ja ehdin nauttia iltapäivästä tyhjässä kodissa. Mun hakiessa lauman koulubussilta leprachaun oli käynyt jättämässä terveisensä lapsille. Oon vähän yllättynyt että se menee niihin edelleen ihan täydestä, kenelläkään ei ole epäilyksen häivääkään kun ympäri taloa löytyy pieniä muovipatoja täynnä suklaarahoja. Koulussakin oli ollut irlantilaisia tonttuja, vessanpöntöissä oli ollut vihreää vettä ja ikkunoissa pieniä jalanjälkiä. Huomenna Tättis saa myydä sateessa partiolaiskeksejä. Samaan aikaan mä kahvittelen neidon luokkakaverin äidin kanssa. Illalla on vaatekutsut naisten kanssa naapurustossa.   Ihana viikonloppu. 

iltapäivätee pihalla syyskuun viimeisenä Mä oon viimeaikoina miettinyt paljon kirjoittamista. Miettinyt ihan valtavasti enemmän kuin kirjoittanut. Kirjoittaminen on rakasta ja tärkeää. Kirjoittamalla kuljetin itseni läpi siitä tuskasta kun vanhemmuudelta putosi pohja ja sen joutui rakentamaan uudestaan pieni palanen kerrallaan, toisenlaisena. Olen kirjoittanut tieni ulos keuhkoveritulpasta ja tarjonnut ristiriitaisia näköaloja ulkosuomalaisuuteen. Kirjoittanut, kirjoittanut, kirjoittanut. Rohkea, rehellinen, tyhmä, kärkäs, itseään täynnä, hauska, ajatuksia herättävä, näköalaton, moniulotteinen. Riippuu lukijasta. Yhteensä 1794 tekstiä ennen tämän julkaisemista. Ensimmäisen tekstini julkaisin maaliskuun 19. 2012, muutamaa päivää sen jälkeen kun meidän esikoisesta tuli autisti. 1657 päivää myöhemmin meidän prinsessa on edelleen mysteeri. Yhä vieläkin se on se Ferrari jonka mukaan annettiin Fiat Punton ohjekirja. Se on ruvennut kontrolloimaan minkälaisia kuvia siitä postailla...

Tosiaan… tällä viikolla voi todeta, että vihdoinkin on viikonloppu. Vihdoinkin saa vaan olla. Vihdoinkin on perjantai, pizzapäivä ja jääkaapissa odottamassa perjantaiskumppa. Tämä viikko tuntui aika kohtuuttomalta, lähinnä siksi että allergiat veti mut niin maihin. Siksi että olen koko viikon haaveillut lähinnä siitä että saisin vain maata. Maata ja sulkea silmät ja nukkua, nukkua, nukkua...  Eilen sain astmalääkityksen omasta mielestäni kuvitteelliseen astmaan. Kolmen annoksen jälkeen henki kulkee, ja kurkku on luvatusti karheana. Mieluummin kuitenkin karhea kurkku kuin se tunne ettei saa henkeä, ja loputon väsymys. Eilen illalla istuin luurit korvilla yhtiökokouksessa kuuntelemassa miten meidän naapurustoa vedetään, ja kuinka on kohtuutonta että roskikset pitää jaksaa vetää aidan taakse jokainen maanantai. Martta leikkii jaloissa. Lapset yläkerrassa. Fredde katsoo auto-ohjelmaa omalla koneellaan ja mä ohitan kolmen opettajan viikkokatsaukset olankohautuksella... Ju...

Perjantai-iltana kaadan itselleni lasillisen kuoharia – onhan perjantai ja takana on, jos ei muuten niin, henkisesti rankka viikko. Ajellessani töistä kotiin eilen, en osannut olla ajattelematta sitä mahdollisuutta että jompi kumpi meistä saisi vastaavia uutisia kuin se perhe jonka kanssa aiemmin päivällä juttelin. Miten sekaisin onkaan sen perheen elämä? Sen, jossa sunnuntaina käytiin päivystyksessä vatsakivun takia, ja lähdettiin sieltä päivystyksestä kotiin keuhkosyövän kanssa. Miten valtavaa pelkoa sen perheen täytyykään kokea. Muutamassa tunnissa kaikki muuttui, vatsataudista tuli vakava sairaus ja elämä on yhtäkkiä täynnä lääkäreitä, konsultaatioita, toimenpiteitä... Puhuin puhelimessa perheen isän kanssa, varasin ajan kuvantamiseen ja konsultaatioon, mies sanoi että muutamassa vuorokaudessa on ollut pakko kasvaa tilanteen mittaiseksi. Kotimatkalla kuuntelin Natalie Grantia, mietin miltä tuntuisi jos se olisin minä ja meidän perhe. Keskiviikkona istuin asiakaspal...

Meidän klinikan kimalaiset, perhoset ja leppäkertut perjantaina.  Kolmen työviikon jälkeen alan ymmärtää Fredden haluttomuutta lähteä yhtään mihinkään perjantai-iltana. Alan oikeastaan olemaan sitä mieltä että viikonloppu on kokonaisuudessaan syytä varata yöpaidassa vaelteluun, ulkoiluun ja hyviin elokuviin. Viiniä ja hyvää ruokaa unohtamatta. Arkiaamuisin herätyskello repii mut ylös varttia vaille kuusi. Pimeässä makkarissa yritän selviytyä pyjamanhousuista ja fliseestä ja tunkea jalkaan ne vanhat purjehduskengät, ne jotka on vihdoinkin alennettu aamutohveleiksi. Avaan Martan kennelin, käännän puhelimesta hälyttimen poispäältä ja samalla kuulen miten alakerran valot napsahtaa päälle ja etuoven lukko aukeaa. Alakerran vaatekaapista kurotan itselleni sen viisitoistavuotta vanhan Helly Hansenin sadetakin, sen joka on aikanaan ostettu tätä tarkoitusta varten, koiranulkoilutukseen. Martta leikkii Kaisan kanssa. Martta osaa nykyään jopa käynnistää Kaisan. Me ol...

täyttä tohinaa eläinlääkäriaseman aulassa Koirien leikkideitissä, tai siis koiranpentujen leikkideitissä on jotakin sanomattoman suloista. Torstai-iltana pakkasin autoon itseni, Martan ja Martan lohduksi M:n. Tällä kertaa Martta matkusti mun sylin sijasta M:n sylissä takapenkillä. Tavoitteena on luoda sille peloton suhde autoiluun ja toistaiseksi se on selkeästi vielä ihan liian pieni matkustamaan auton lavalla kennelissä, sen opin aika karvaisesti tiistaina.   Siitä tiistaisesta... Andrew Gowen/Flickr RF/Getty Images Koiran pitäminen autossa irrallaan ja jopa kuljettajan sylissä ei ole laitonta. Täällä näkeekin melkoisia virityksiä aina välillä sellaisten lehmän kokoisten koirien istuessa kujettajan sylissä tai roikkuessa ulkona kuljettajanpuoleisesta ikkunasta. Vaarallista moinen toki on. Vaarallista on myös sähköpostien lukeminen ja kirjoittaminen liikenteessä, tai hampurilaisateriansyöminen ajaessa tai meikkaaminen moottoritiellä. Niitäkin näkee, ja niist...