Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella tahdon asia merkityt tekstit.

odotusta

Poikien huoneesta kantautuu leikin riemukas ääni ja jotenkin kummasti kaikki kolme on olleet sulassa sovussa siellä suljetun oven takana jo pidemmän aikaa. Hymyilen niitten systeemeille. Pelaamisen saa aloittaa vasta iltapäivällä. Ne odottavat. Ne vie koiran kävelylle ja sitten ne taas odottaa. On kuuma. Ei sellainen ihana houkutteleva kesälämpö joka kutsuu ulos aurinkoon, vaan ovelta vasten kasvoja painavana lehahtava kostea kuumuus jota ilmastointi yrittää pitää ikkunoiden toisella puolen. Onneksi on se ilmastointi, monella ei ole. Kello kaksitoista odotus loppuu ja alakerrasta alkaa kuulua pelin ääni. Ne pelaa Red Dead Redemption II:sta, ne pelaa Apex Legendsiä, ne pelaa Grand Theft Auto V:sta. Yritän ohittaa ajatuksen pelien ikäsuosituksista. Minä tiedän että ne on vasta kymmenen. Tiedän että ne on aikuisten pelejä joita poikien kaveritkin pelaa. Mitäköhän niitten terapeutitkin miettii? Ei varmaan mitään, mutta nolostelen silti. En ymmärrä mitään tietokonepeleistä ja olen aina ol...

anarkisteja ja kapinallisia

No ei nyt ihan keskustassa kuitenkaan... Me katsotaan lasten kanssa valokuvia Cap Hilliltä, tai oikeastaan niistä muutamasta korttelista jotka muodostavat CHAZ:n, sen Suomessakin otsikoihin nousseen alueen joka on julistautunut omaksi itsenäiseksi alueekseen, sen joka ei enää ole osa Yhdysvaltoja ja on saanut aikaan Seattlen pormestarin, meidän kuvernöörin ja Trumpin välisen twiittikisan. Viesti tältä rannikolta on ollut melko selkeä, presidentti voi painua minne lystää ja parempi kun on puuttumatta meidän asioihin. Ollaan pärjätty täällä tähän asti ja pärjätään jatkossakin. Cap Hill, viralliselta nimeltään Capitol Hill on Seattlen keskustan koillispuolella oleva kaupunginosa joka on sellainen suloinen sekoitus San Franciscon Castroa tai Kööpenhaminan Kristianian vapaakaupunkia. Sen suljetun poliisiaseman poliisipäällikkökin oli muuten siellä uudessa vapaakaupungissa lastensa kanssa. Toisin kuin lehdistössä sanotaan, ei Seattlen keskusta-alueella ole mitään tekemistä tämän kanssa. ...

kärsivällinen ja lempeä

Kaikkitietävän Jumalan kasvojen edessä ja tämän seurakunnan läsnä ollessa kysyn sinulta, tahdotko ottaa aviopuolisoksesi..., olla hänelle uskollinen ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä, aina kuolemaan asti? Tahdon.   Sateisena sunnuntaiaamuna ärisen jotakin heikosti ymmärrettävää heräämässä olevalle Freddelle ennen kuin luikin kylmään alakertaan villasukissani keittämään kahvia. Käännän uunin esilämmitykselle lykätäkseni aamiaisleivän sinne, lasken kissa kainalossa koiran ulkoiluttamaan itsensä ja äyskin pojille jotakin tiskikoneen tyhjentämisestä. Laitan leivän uuniin, nakkaan kahvin suodatinpaperin biojätteeseen ja ruokin kissan ja koiran. Vetäydyn yläkertaan tekemään töitä ja heräämään kahvisammiollisen avulla. Fredde kulkee ohitseni alakertaan, kuiskaa mitä kuuluu. Naurahdan ja sanon että lähdetään kun leipä tulee uunista. Aamuisin yhtä sosiaalinen kuin tämä meillä aamulla vieraillut tyyppi.    Reilua tuntia myöhemmin me ollaan ystävien talolla tyhjent...

driven - kunnianhimoinen

Tättis ilmoitti jo vuodenvaihteen jälkeen että hänen ajatuksensa on siirtyä matematiikasta algebraan syksyllä. En miettinyt asiaa sen enempää, nyökkäsin ja sanoin kai että selvä. Mikä minä olen sanomaan mitä se valitsee, kunhan ei pelkkää joogaa, tanssia ja mietelauseita, niillä kun voi olla vähän haastavaa tähdätä sinne lääkikseen minne se on ollut menossa jo vuosia, eikä sitä porttia kannata sulkea vaikka mieli ehtiikin ehkä vielä muuttumaan.   Algebra ja valinnaisaineet painuivat jonnekin vähemmän tärkeiden asioitten lokeroon kun koulunkäynti muuttui etäkouluksi maaliskuun alussa. Nettisovellusten ja pilvipalveluiden mukana poikien koulunkäynnistä tuli tärkeämpää, olihan niillä enemmän haasteita neidin suorittaessa koulutehtävänsä vartissa ja niittäessä arvostelusivustolle edelleen kymppejä. Kertaalleen laitoin Tättiksen kotitalousopettajalle sähköpostia kun tehtävänanto oli tehdä itse pastaa, siis tehdä eikä vaan keittää. Kieltäydyin kaivamasta pastakonetta kaapin uumenista...

osaa löytää ulko-oven

Vuoden toiseksi viimeisenä päivänä pitäis kai yrittää jotain kliseistä yhteenvetoa vuodesta. Muistaakseni olen sellaisen aina värkännyt, sellaisinakin vuosina kun tapahtumia on ollut vähemmän ja elämä tasaisempaa, vai onko meillä edes ollut sellaisia, niitä tasaisia vuosia? Onko niitä kenelläkään? Seuraan läheltä tuttavan avioeroprosessia, meillä kuitenkin on se tärkein – halu olla ja rakentaa yhdessä, tahtoa ja rakastaa. Silloinkin kun ei oikeastaan kauheesti huvittais. Istu mukavasti, hae juotavaa... tästä tuli aika pitkä. Mutta niinhän vuosikin on, 365 kokonaista päivää.  Tammikuu Lauma palaa kouluun loman jälkeen. Fredde menee toimistolle ja minä lähden Martan kanssa lenkille metsään. Kirjoitan. Siivoan. En oikeastaan edes tapaa ketään muuta kuin sen psykologin jonka kanssa juttelen tästä uudesta alusta. Metsässä on lunta. Pesen pyykkiä ja ladon meidän makkariin uuden lattian – joutessani. Olen pitkästä aikaa läsnä lasten elämässä. Se tuntuu ihanalta. Ne pienet asi...

tahdon asioita

Ai mitä me tehtiin tänään? No aamulla vaihdoin Jeesuksen seksiin ja Ikeaan ja rautakauppaan. Parisuhde, piha ja perhe ennen Jumalaa tai ainakin ennen jumalanpalvelusta. Ikeasta jäi käteen kaks hodaria ja kolme jätskiä. Tavoitteena oli löytää pihakalusteisiin halvat ja hyvät istuintyynyt – ei löytynyt. Rautakaupasta saatiin säkillinen multaa ja maanpeittokasveja. jos 82F on 28C, niin 83F on sit kai vähän päälle 28C Loppupäivä nautiskeltiin meksikolaisesta oluesta Cinco de Mayo:n kunniaksi ja valkoviinistä ja lapset hodareista ja vesimelonista. Istutettiin ne maanpeittokasvit ja siirrettiin Gerberat amppeleista ruukkuun ja amppeleihin neilikat ja... sellaista kevyttä pientä kesäpuuhaa. Kaikki naapuruston lapset juoksenteli yhdessä ympäriinsä ja välillä se joka oli lähimpänä liimaili laastareita kaatuneitten polviin ja kyynärpäihin. Meidän pieni kylä kuja, kaikki pitää huolta toistensa mukuloista. Kello lähentelee puolta seiskaa ja ulkona on edelle...