Tahdon Asiat

Ei mennyt ihan putkeen perjantaiaamukaan. Tai meni, kunnes me istuttiin M:n ja O:n kanssa autossa, mä työnsin virta-avaimen lukkoon ja käänsin, eikä mitään tapahtunut. Ei yhtään mitään. Tää on sähköauton ehdoton miinuspuoli, sen sielu on välillä aika arvaamaton, joku kikkula jossakin jää väärään asentoon ja lataamisen sijasta se tyhjentää patterinsa. Tässä vaiheessa meillä oli viitisen minuuttia aikaa ehtiä M:n bussille, joten mä otin käyttöön sotilaskurin ja karjaisin kaksikon ulos kaarasta ja juoksemaan. Juostessani yritin kuumeisesti miettiä miten me O:n kanssa päästäis akvaarioon ja muistin että meillähän on bussiyhteys meiltä Redmondiin, jos me vaan ehditään siihen bussiin joka menee just ennen kun koulubussit tulee. Ei ehditty. M ehti omaansa kyllä. Kello oli vähän jälkeen puolen yhdeksän ja seuraava bussi tulee kymmeneltä. Onneksi meillä on niin ihanat naapurit. Pysäytin naapurin Iran ja pyysin apua, sain kyydin kaupunkiin. Lupasin palkaksi pullon viiniä. Redmondista lä...

Anni kysyi miksi koulujen pitää olla niin kaukana. Koska vastaus tähän kysymykseen pitkä ja monitahoinen, vastaan siihen ihan omalla kirjoituksellaan. ”Miksi teillä ei oo koulut kävelymatkojen päässä? Yhdysvalloissa ei tietty kävellä/pyöräillä juuri minnekään, kun taas Helsingissä pääsen kaikkialle pyörällä, kun yli 10 kilsaakin taittuu helposti pyöräteitä pitkin, mutta onko koulujen pakko olla kaukana. Onko alue niin harvaan asuttua, että lähikoulu on siksi kaukana?” Alkuun totean että Yhdysvalloissa on paljon alueita joilla ei kävellä tai pyöräillä mihinkään, mutta poikkeuksiakin löytyy. Etenkin täällä läntisen rannikon pohjoisosissa – Seattle, Portland, San Francisco – on ensinnäkin sangen toimiva ja kattava joukkoliikennejärjestelmä, samoin kuin kattava pyörä/kävelytietieverkosto. Meiltä pääsee bussilla kotinurkalta aina Seattleen saakka, samoin kuin periaatteessa pyörällä tai kävellenkin. Pyöräilijöitä on paljon ja pyörän voi jopa heittää bussin pyörätelineeseen maksutta....

Kosteassa aamussa tuoksuu syksyltä. Tuoksuu vaikka kotona tuli vilkaistua sääennustetta eikä se kovin syksyiseltä näytä. M menee tänä aamuna sillä mustalla bussilla koska sen kaikki kaverit menee sillä, siinä bussissa on Ally, Kennedy, Declan, Noah, Matilda, Melody... Musta bussi tulee vartin myöhässä ja mä vakuutan M:lle ettei sillä oo mitään väliä, opettaja tietää et bussi on myöhässä. Ope kyllä näkee että puolet luokasta puuttuu ja tulee paikalle yhtäaikaa – myöhässä. M rauhoittuu. Kun M vihdoinkin on kavunnut bussiin uudessa mekossaan, me viiletetään O sen kouluun ja kotimatkalla mä soitan taas kerran sen koulutyypin puhelinnumeroon ja jätän viestin. Jos en muuta mahda, niin ainakin kiusaan sen hengiltä ja osoitan etten ole ajatellut antaa periksi. Tekee mieli syksyisiä makuja. Tekee mieli kurpitsaleipää. Tekee mieli kanelin tuoksua. Matkalla kotiin me käydään K:n kanssa kaupan kautta. Haetaan kahvimaitoa Taideopen kahviin ja ajetaan kotiin leipomaan. Kotona viritän arom...

Koululainen heräsi tänä aamuna vähän ennen ysiä iloisena ja levänneenä. Kaksikko sen sijaan oli hiipinyt alakertaan joskus kukonlaulun aikaan ja ravinnut itsensä syömällä ruokakaapin tyhjäksi hedelmäkarkeista. En valita, kiva kun antoivat meidän nukkua. Keskusteltiin siitä et ens kerralla vois syödä vaikka leipää, ja ne ilmoitti kyllä syöneensä leipääkin. Hilloleipää. Tasot olikin sit hillolla voideltuja. Eilen illalla se rentoutui rakentamalla legoista väritorneja. Kysyin mistä se tietää mihin järjestykseen ne laitetaan ja se vastas et sillä on mielessä järjestys jota pitää noudattaa. Mä iloitsen siitä että se tietää itse mistä tulee hyvä olo. Aiemmin päivällä se roikkui puistossa ylösalaisin ja nautiskeli perjantai-iltapäivän huumaavasta vapaudentunteesta. Eka kouluviikko on aina eka kouluviikko. Bussipysäkillä seisoskeleminen viileässä aamussa on uutta, bussit tulee miten sattuu ja kaikki hakee paikkaansa. Ekana aamuna toinen bussi tuli myöhässä. Tokana aamuna se toi...

Eilinen oli... no ehkä voimakas päivä, sellainen hyvä - kiitospäivän kynnyksellä. Tänään huonoäiti syö riisipuuron jämät salaa lapsilta. Aamulla itketin ja nauratinkin salillista naisia, kertomalla meidän perheen ja mun äitiyden tarinaa. Hyvä tarinahan se on, täynnä onnea ja lämpöä jos sitten kipuakin. Kaikilla on oma tarinansa, kaikilla on omat kipunsa, toisilla enemmän ja toisilla vähemmän. Siitä jäi jäljelle jotenkin uupunut, tyhjä olo. Koulun jälkeen meillä oli palaveri M:n open ja erityisopen kanssa, ei virallinen mutta puolivirallinen – meidän pyynnöstä. Meidän tuntuma on ollut että M on sopeutunut kouluun hyvin, tykkää käydä koulu, lähtee iloisin mielin ja palaa hyväntuulisena. Akateemista puolta on tietysti vaikeeta arvioida, mutta ollaan ajateltu että varmaan se ihan hyvin pärjää kun tykkääkin tehdä läksyjään... Mulla oli litannia kysymyksiä, ne jotka olin kummallekin lähettänyt jo etukäteen ja varmuudeksi vielä se erityisopetussuunnitelmakin mukana...