Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella helle merkityt tekstit.

polttaa kesäkatu miestä

Ulkona 45C, sisällä 28C   Tätä kirjoittaessa meillä on ulkona enää 37 astetta lämmintä. Tilanne on paljon parempi kuin aiemmin iltapäivästä elohopean heiluessa 45C:n paremmalla puolella, tai miten sen nyt ottaa. Parempi puoli jos on lämmittelemässä saunaa mutta noin tavallisen arjen kannalta ei ihan paras mahdollinen tilanne, etenkään jos sattuu asumaan metropolialueella jossa vain kolmanneksella asukkaista on keskusilmastointi. Meillä hurruttaa täydellä teholla kolme siirreltävää ilmastointiyksikköä, valitettavasti niiden teho ei ihan riitä tähän säähän ja sisälämpötila kohoaa ilmastoiduissakin tiloissa lähemmäksi 30:tä astetta. Onhan se parempi kuin 37, saati sitten 45 mutta aika kuumaa se silti on. Paljon parempi kuin tilanne tänään kun olin kuvaajan kanssa ottamassa valokuvia keskiviikkona myyntiin tulevasta, ilmastoimattomasta, kohteesta. Siellä hiki nimittäin valui siihen malliin että ensin kastui paita, sitten shortsit, kolmanneksi maski ja lopulta lippis. Loppupuolella urak...

toka ja neljäs

Mä oon istunut tän kirjoituksen päällä ja keräillyt ainestoa koko viikon. Perinteisesti olen kirjoittanut koulujen alkamisesta vuosittain jo ihan senkin takia että lasten kasvaessa ajatukset, vaatimukset ja oma suhtautuminen muuttuu. On kuumaa. Koulu alkaa ensi tiistaina näillä näkymin ennusteitten mukaan kesän kuumimmalla viikolla, eikä vanhassa koulurakennuksessa ole tietenkään mitään ilmastointeja. Yhtenäkään päivänä elohopea ei jää alle 32 celsiuksen ja poikkeuksellisesti yölämpötilatkin jäävät parinkymmenen asteen lämpimämmälle puolelle. Tiistaina odotetaan 36-38 asteen säätä. Opettajat on jo laitelleet viestiä vesipulloista, Tättiksen parakkiluokkahuoneessa kun ei edes ole juoksevaa vettä. Tiistaina ilmoitettiin opettajat kaikille oppilaille ja kello neljän jälkeen niin some kuin puhelikin täyttyi siitä yhdestä ja samasta kysymyksestä, kenestä tuli tämän vuoden opettaja kullekin. Opettajat kun vaihtuu vuosittain ja koulukaveripakka sekoitetaan. Ajatuksena on se ett...

mitä lomalle tapahtui?

Lomalla ja töissä. Meidän piti olla lomalla torstaista tiistaihin. Siellä järven rannalla, itäisessä Washingtonissa vaan toisin kävi. Kukaan ei loppupeleissä tainnut olla kovin pahoillaan, Tättis ainakin silminnähden helpottunut, sillä miksipä lähteä minnekään missä ei ole koskaan aikaisemmin käynyt. Mulla työt vähän pukkas päälle ja hengitti niskaan ja Freddellä on ollut aavistuksen samankaltainen tilanne. Savua ja hellettä. Duunit ei kuitenkaan ollut syy olla menemättä, vaan sää. Yhdysvaltain luoteisosaa koettelee sellainen helleaalto että oksat pois. Päivälämpötilat huitelee mukavan kosteina jossakin 34 ja 36 celsiuksen välimaastossa, eikä se luonnon oma ilmastointi, joka yleensä tiputtaa yölämpötilat alle viidentoista asteen ole toiminut. Vuorten toisella puolella lukemat on vielä hienompia päivälämpötilojen kivutessa 43 ja 45 välille, ja yölämpötilojen ollessa hippasen alta kolmenkympin. Möksässä ei ollut ilmastointia – me ei menty möksälle. Kuin kruunuksi kak...

ihanat naiset ei ui?

Mä oon monta kertaa miettinyt ihan typerää asiaa, merkityksetöntä mutta omalla tavallaan mielenkiintoista. Me ollaan lauman kanssa uimarannalla ja ranta on täynnä eri ikäisiä, kokoisia ja näköisiä ihmisiä. Nuorimmat kahlaa rantavedessä, seuraavassa laarissa on vähän isommat, mutta kuitenkin ne jotka joko eivät vielä osaa uida, tai jotka haluaa leikkiä matalammassa vedessä. Viimeisen köyden jälkeen alkaa syvä vesi ja sinne päästäkseen pitää alle 13-vuotiaitten suorittaa uimakoe, osoittaa uimavalvojalle että osaa uida noin 50 metriä rintaa tai vapaauintia. Teinit hengaa kavereittensa kanssa laiturilla syvän osan ulkolaidalla, nuorimpien äidit ja isät seisoskelee rantavedessä ja me muut, istutaan laiturilla. Yksi lukee kirjaa, toinen juo kahvia ja seurailee lapsiaan, kolmas juttelee ystäviensä kanssa ja neljäs ryhmä tekee töitä. Pienet ui, keskikokoiset ui, teinit ui, isät ui, mutta karkeasti arvioiden vai neljännes äideistä käy uimassa. Lämpömittari keikkuu kolmenkympin ...

persikkahilloa ja paahtoleipää

säilöin kymmenen kiloa persikoita On ollu vähän ruuhkaa... Niin et on ollu vähän ruuhkaa. Töissä ja kotona. Kummassakin. Tasapuolisesti kaikkialla. Onneksi on perjantai.  Olisin tosin kai – ehkä – voinut ottaa vielä pari keskiviikkoa ja torstaita lisää tälle viikolle. Ei perjantaita. Perjantait on aina kaoottisia. Perjantaina potilaat päättää että ne kuolee. Perjantaina terveyskeskuslääkärit päättää että niitten potilaat kuolee jos ne ei heti pääse erikoislääkärille ja perjantaina radiologitkin saa paniikkikohtauksen ja soittaa joka toisesta tuloksesta  siihen asti kunnes klinikalla joku saa hermarin ja kieltäytyy puhumasta radiologin kanssa ja käskee sen soittamaan päivystävälle – sitä vartenhan sellainen päivystäjä on olemassa, hoitamaan radiologin paniikkikohtausta. Perjantaina mä roikun puhelinlangalla koko päivän vaihtamassa CTA:n CT:ksi ja CT:n MRI:ksi ja MRI:n joksikin muuksi. Perjantaina kaikki on aina kaoottista. Perjantaina ei koskaan ole leppoisaa. kes...

aktiivilomailua Kanadassa

Olympialaiset ovat edelleen vahvasti läsnä.  Terveisiä lomalta. Tänään on pesty pyykkiä, editoitu kuvia ja podettu lomakrapulaa. Jokainen meistä viidestä oli onnellinen eilen illalla käpertyessään oman peittonsa alle viileässä yössä, edelliset yöt kun oli enemmän tai vähemmän tukalia helteisessä kohteessa jossa ei yleensä ole helle, ei ainakaan niin että asteita olis reiskat kolmekymmentä useita päiviä putkeen. Keskiviikosta lauantaihin meillä oli kuuma. Kuuma sisällä, kuuma hotellihuoneessa, kuuma kaupoissa ja vielä kuumempi ulkona. Ilmastoidulla kodilla hemmotellulle perheelle kuumuus tuntui tukalalta kun sitä oli mahdotonta päästä pakoon edes jäätelökaupassa.  Mutta kyllä meillä oli mahtavaa ja kivaa ja ihanaa. Kanadaan on meiltä parin tunnin ajomatka. Kilometreissä meidän etuovelta on rajalle matkaa jotakuinkin 180km. Vertailun vuoksi Helsingistä Tampereelle on 178km, Oulusta Rovaniemelle 205km tai Tampereelta Turkuun 162km. Periaatteessa kannatta...