Tahdon Asiat

Sunnuntain kunniaksi karjalanpiirakoita ja Taittingeria, sujuu leipominen sutjakammin.  Vuosien saatossa olen kirjoittanut useammankin postauksen joka on herättänyt lukijoissa ristiriitaisia ajatuksia. On ollut hetkiä joina olen jopa harkinnut kirjoittamisen lopettamista ja on ollut sekin aika kun suljin kommenttiosion kokonaan. Kirjoitan julkisesti ja Satu kirjoittaa vielä julkisemmin. Sadulle tämä on monen muun homman sivussa ammatti. Mulle tää on vaan tällainen harrastus ja henkireikä. Kuitenkin, jokainen kerta kun itse olen joutunut siihen tilanteeseen että sellaiset omaa elämää ja perheeni elämää koskevat teot, päätökset ja tapahtumat ovat herättäneet lukijoissa kritiikkiä olen miettinyt tätä julkista asioiden pohtimista. Olen miettinyt kuinka kauan tulee kääntää se toinenkin poski? Kuinka kauan toisen perheen elämän kritisoiminen ja päätösten arvostelu on kehittävää keskustelua, ja koska siitä tulee kiusaamista. Mitä kritiikillä ja arvostelulla pyritään saav...

Laitan lasten rehtorille sähköpostia ja liitän samaan meiliin molemmat erityisopet. Viestin sisältö on käytännössä "A-P-U-A!!!!!" että meidän pitää päästä tapaamaan erityisopetustiimia ja toivottavasti myös M:n opettajaa ennen keskiviikoa koska mun lapsi natisee liitoksissaan. M on niin ahdistunut että heitin jo tänään Freddelle että pyydän sille pamireseptin ja otan itsekin yhden. Se on ahdistunut epätietoisuudesta ja muutoksesta, ja kivuliaan tietoisena siitä että tuleva syksy on pojille vielä isompi hyppy tuntemattomaan se kuiskaa mulle salaa että siitä tuntuu kuin koko koulu olisi uusi ja ventovieras. K:n diagnoosiryppään jälkimainigeissa muistelen miten hirvittävässä shokissa olin M:n diagnoosin jälkeen. Ei niin että olisin ollut yllättynyt, mutta silloin kaikki oli uutta ja mä kirjoitin paperille tuntemattomia kirjainyhdistelmiä... ABA, OT, SS, SI, SLP, PT, IEP, ASD, PDD, PECS. Kotona luin ja opiskelin ja luin ja opiskelin. Kysyin ja kyseenalaistin, luin ja opi...

Jotenkin elämä rullaa aina samalla tapaa. Kun pääsee pari askelta eteenpäin ja elämä vaikuttaa hetken seesteiseltä, ihanalta ja jotenkin ratkaistulta tullaan väistättä taas siihen kohtaan että joutuu taas palaamaan askeleen, kaksi tai kolme taaksepäin, ja saa kouriintuntuvan muistutuksen siitä että vaikka ne lapset kuinka olis melkein tavallisia, ei melkein ole mukana. toiset tarttee kolme haarukkaa ja sormet... nykyään se onneksi sentään syö Helmikuussa M:n kouluongelmat oli ratkaistu. Uusi IEP kiilsi uutuuttaan ja kauneuttaan ja elämän piti olla helppoa ja ihanaa. Niin se olikin, ongelmakohtiin oli puututtu ja niitten selättämiseksi tehty tiimin kanssa suunnitelma. M:lla oli koulussa vihdoinkin paras kaveri, ainakin open ja neidin itsensä mielestä. Olihan niitten suhde kummallinen, toinen ei puhunut ollenkaan, ei halunnut tulla leikkimään, mutta äidin mukaan se ei halunnut leikkiä kenenkään muunkaan kanssa. Eilen sain opettajalta sähköpostia. Ihanaa että kirjoittaa, ...

Viimekeväästä olen kasvattanut tätä allergisen lapsen äidin identiteettiä. Viikko sitten maitoallergisia tupsahti perheeseen yksi lisää. Ensiavun lääkäri neuvoi pitämään kaiken maitoon liittyvän kaukana pojasta ja muutamaa iltaa myöhemmin meidän oma lastenlääkäri soitti kysyäkseen O:n vointia ja antoi samalla samat ohjeet, vuoden verran – ainakin – ulosteen pehmentäjää, kaikki maitoon vivahtavakin pois ruokavaliosta ja vahingon sattuessa välittömästi kolmen päivän kuuri laksatiiveja suolitukoksen välttämiseksi. Ei mitään uutta, ja tässä asiassa kaksi menee siinä missä yksikin. Oikeastaan kaksi on helpompi kuin yksi koska nyt on aina se kohtalotoveri ja tukihenkilö sille jolle se jäätelön, keksin, voileipäkeksin, sipsin, pullan, karkin, suklaan skippaaminen just sillä hetkellä on kynnyskysymys. Mihin sitä identiteettiä sit tarvitaan ja mistä se syntyy. Pakkausselosteiden lukemisesta. Omien eväitten pakkaamisesta leirille, pyhäkouluun, kouluun, lastenjuhliin, kylään kavereille, ravi...

Mä katson kadulla kävelevää naista. Se on raskaana, se katsoo meidän laumaa ja hymyilee jotenkin lammasmaisen näköisenä... se on selkeesti sen ensimmäinen. Mä katson sitä naista ja mun ei käy yhtään kateeks. Salaa mietin että odota vaan...Tai ehkä mä voisin ottaa hetkeksi takaisin sen M:n raskauden aikaisen ilon ja autuuden... poikien odotusta väritti lähinnä pakokauhu. Sitä tunnetta en halua takaisin. Hetkeä myöhemmin seuraan toista perhettä. Niillä on yks ehkä kaksjapuolivee ja sylissä vauva, noin puolivuotias. Monen mielestä se vauva varmaan on tosi suloinen, ne ajattelee että voi kun meilläkin vielä olis... tai, voi kuinka ne oli ihania silloin kun ne oli vielä tollasia... Mä katson niitä ja huokaisen helpotuksesta. Onneksi nää on jo melkein neljä ja kuusi. Salaa ajattelen toisinajattelijoista että ne kieltää itseltään totuuden, että ne on unohtaneet minkälaista se oikeesti on.  lauma Muutama tovi taaksepäin ystävä on kertonut odottavansa neljättä lastaan. Mun ...