Tahdon Asiat

Siellä se on, istuimen alla.  Martta oli viimeviikolla elämänsä ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Joo, joo, se on palveluskoira ja koulutettu ja rauhallinen ja ihan mitä vaan haluat sanoa ja ajatella, mutta se on silti eläin. Se on nuori ja eka kerta on aina eka kerta, sillekin koiralle joka on selviytynyt hermoilematta niin hiihtohissistä kuin kaivosjunastakin. Mielessä kummitteli ne satunnaiset uutiset siitä miten palveluskoira sekosi lentokoneessa ja söi handlerin aiheuttaen satojen tuhansien laskun tai karkasi koneessa handlerilta tai ei nyt muuten vaan kyennyt olemaan erityisen palveleva, niin että eka kerta on eka kerta. Ravintolassa tuolin alla. Siinä me sitten oltiin. Turvatarkastuksessa. Lapsi, koira ja minä. Oli siinä ne kaksi muutakin lasta ja viisi laukkua ja koiran matkakennel ja mies, mutta mä keskityin lähinnä siihen yhteen lapseen ja koiraan. Lapsi läpi ensin. Sitten minä ja koira. Piip. Lapsi näyttää huolestuneelta ja sanon sille ettei mitään hätä

Joka kolmas nainen on parisuhdeväkivallan uhri ja Suomessa väkivaltaisesti kuollut nainen on useimmiten entisen tai nykyisen kumppaninsa uhri. Kuinka monta kertaa olet lukenut iltapäivälehden lööpistä naisen kuolemasta ja miettinyt että olet turvassa, sehän oli sen mies tai entinen poikaystävä eikä mikään hullu psykopaatti joka vaanii sinua puskassa illalla. Minä olen. Se tuntuu jotenkin turvallisemmalta. Ajattele että kävelet kadulla ja lähdet laskemaan vastaan käveleviä naisia... Yksi, kaksi, KOLME, yksi, kaksi, KOLME. Voit tehdä saman harjoituksen koulun tai päiväkodin vanhempainillassa, työpaikalla tai illanvietossa. Yksi, kaksi, KOLME. Parisuhdeväkivalta ei katso tuloluokkaa tai koulutusta vaan se on läsnä kaikkialla ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Yksi, kaksi, KOLME. Joka kolmas on elämässään ollut tilanteessa jossa hän ehkä tarkkailee tiettyjä merkkejä kumppanissaa, kuulostelee äänensävyjä tai välttelee tekemästä jotakin, ettei tulis turpaan. Harva rohkenee puhua ko

Elämä on. Aika ihanaa.  Tiedättekö että meidän elämä on aika usein melko sekavaa, sellaista kommellusten siivittämää jatkuvaa säätämistä. Mulle se on meidän elämää niin et en aina edes huomaa ennen kuin joku ottaa hihasta kiinni ja sanoo että kyllä teille nyt aina vaan sattuu ja tapahtuu... Niin totuus on tarua ihmeellisempää, ainakin meillä. Kolmen kuukauden sisään on mahtunut taas vähän yhtä sun toista, on selvitelty ja kuivattu vesivahinkoa. Se että edelleen osa lattialistoista on autotallissa, että yhdestä vessasta puuttuu vesipiste ja osasta alakertaa eristeet tuntuu oikeastaan aika pieneltä. Onhan meillä uudet lattiat ja talokin on ihan lämmin. Sit oli se lumi helmikuussa, se joka pysähdytti aika tarkkaan kaiken kahdeksi viikoksi, eikä edelleenkään tiedetä kuinka pitkälle noi on kesällä koulussa. Lumen noin suurinpiirtein poistuttua maisemasta diilattiin koiran vierasesinettä yksi viikonloppu, kolmen eläinsairaalan ja neljän eläinlääkärin voimin ja nyt viimeisimpänä vil

Kompastuin puolivahingossa Ilta-Sanomien kirjoitukseen amerikkalaisesta koulusta, tai siis koulusta Pickensissä Etelä-Carolinassa. Artikkeli itsellään oli ihan jees mutta omalla kohdalla tuntui samalta kuin olisin tutustunut lehtiartikkelin kautta meksikolaiseen tai kiinalaiseen koulumaailmaan. Vähän samalla tapaa kuin suomalainen äiti lukisi italialaisesta koulusta ja loppukaneettina tekstissä olisi että Euroopassa lasten koulunkäynti näyttää tältä. Minun amerikkalainen kouluni on aika kaukana siitä Etelä-Carolinan koulupiiristä, 4453km ja henkisesti matkaa saattaa olla vähintään yhtä paljon kuin Suomen ja Etelä-Carolinan välillä. On hyvä muistaa että Pickens on reilun 3000 asukkaan pikkukaupunki josta on parisataa kilsaa lähimpään isompaan kaupunkiin Charlotteen joka sekin on aika pieni paikka.  Se että Yhdysvallat on liittovaltio on helppo unohtaa ja tarvittaessa ohittaa olankohautuksella. Käytännössä osavaltioiden väliset erot ovat kuitenkin suuria paitsi lainsäädännöl