Tahdon Asiat

Pieni käsi ottaa kiinni mun kädestä ja käden omistaja katsoa tapittaa syvälle silmiin esittäen samalla kysymyksen: ”Missä Zahra on?” Vastaan etten tiedä, mutta olen täällä hänen tilallaan. ”En halua sinua! Mene pois. Missä Hana on?” Hymyillen kerron, että Hana on töissä ja viettää kysyjän kanssa välitunnit. Esittelen itseni uudestaan, kerron tekeväni töitä kaikissa kouluissa, kaikenlaisten lasten kanssa ja että minut kutsutaan paikalle, kun joku on poissa. Pieni käsi pitää edelleen kiinni minun kädestäni ja kysyy multa olenko mä keski-ikäinen. Vastaan että näin se taitaa olla. Lapsi nyökkää hyväksyvästi. Koulun kello soi ja me lähdetään yhdessä luokkaan. Päiväni erityistä tukea tarvitsevan oppilaan kanssa on alkanut. Monesti oppilas jonka kanssa työskentelen käyttää apuvälineenään kommunikaatiolaitetta tai viittomia ja usein päivä luokkahuoneessa sivuaa vain väljästi muiden oppilaiden päivää. Luokkatovereitten opiskellessa maantietoa, me harjoittelemme hienomotoriikkaa. Taukoja tarvita...

  Että sellainen päivä. No, eihän se vaan tänään vaan asiathan kerääntyy ja kertyy ja jossakin kohdassa on tällaisen veltommankin pakko tehdä jotakin. Otsikon tekstin sanoi oma poikani veljensä kaverille, kun tämä kantautui lopulta mutkan kautta minun korviini ole jannulla edessä anteeksipyyntö ja pitkä keskustelu siitä mitä voi ja ei voi sanoa - edes vitsinä. Esiteinin arvostelukyvyssä on petraamisen varaa. Mä jotenkin luulen että monella muullakin vanhemmalla oli jonkilainen illuusio siitä että lapset lähetetään syyskuussa takaisin kouluun ja sitten ne on koulussa, että se maaliskuusta 2020, toukokuulle 2021 kestänyt etäkoulu kuitattaisiin vaan taakse jääneeksi ja jatkettaisiin eteenpäin. Näiden kahden kuukauden aikana on kivuliaasti selvinnyt ettei se ihan niin mene. Alkuun silmät avasi johtamistaidon opettaja puuskahtaessaan ettei hän ole eläissään nähnyt yläkoulussa näin paljon leikkikaluja oppitunnilla, mutta että onhan se tavallaan ymmärrettävää kun opetetaan sosiaalis-emo...

  Luen uutisia Suomesta, rajoitustoimenpiteitä kiristetään, väläytellään sitä kuuluisaa maskipakkoa ja koulujakin siirretään etäopetukseen tietyillä alueilla. Mua hymyilyttää vähäsen, silleen sisäänpäin, samalla kun kohottelen ehkä pikkasen kulmakarvoja. Vähän perspektiiviä ***kele. En ota kantaa siihen missä on toimittu oikein tai väärin, sitä ei kai tiedä kukaan ennen kuin joskus vuosien päästä kun katsotaan taaksepäin ja nähdään mitä pandemia on jättänyt jälkeensä, sillä jälkensä se jättää - meihin kaikkiin.   Oman koulupiirin koulut suljettiin maaliskuussa 2020 ja siitä eteenpäin lapset ovat olleet etäopetuksessa. Maanantaina on taas maaliskuu ja etäopetusta on jatkunut vuoden verran. Alakouluja ollaan vähitellen avaamassa ja nuorimmat lapset ovat voineet olla lähiopetuksessa nyt reilun viikon, neljänä aamupäivänä viikossa ja muuten etäopetuksessa. Meillä sai valita ja alle puolet lapsista palasi kouluun. Syitä tälle valinnalle oli monia, eikä vähiten se että monille p...

  Olen tullut istuneeksi muutamassa mukautetun opetuksen suunnittelupalaverissa. Lapselle tehtyä suunnitelmaa kun käydään läpi vähintään kerran vuodessa ja kolmen vuoden välein tarkistetaan testein ja lausunnoin onko lapsella edelleen tarve mukautettuun opetukseen. Lisäksi palaveerataan vielä erikseen koulun vaihtuessa tai tarpeen niin vaatiessa. Pikaisella laskutoimituksella olen istunut näissä palavereissa kolmen lapsen osalta vajaan kolmekymmentä kertaa ja kun koulupsykologi aloittaa sen sillä samalla kaavalla jossa se kertoo mun oikeuksista mä keskeytän ja sanon että voidaan siirtyä suoraan asiaan. Pöydän ääressä joku naurahtaa ja toteaa että niinhän se on ”you’re a pro”. Maanantaiaamuna palaveerattiin taas. Allekirjoitin paperit joilla hyväksyin testaamisen ja lausuntojen keräämisen opettajilta ja erityiopetustiimiltä jo joulukuussa. Samalla annoin luvan ottaa yhteyttä lapsen psykologiin ja keskustella hänen kanssaan lapsesta. Olen itkenyt näissä keskusteluissa monen monitui...

  Lapsen käsi ottaa kiinni omastani ja tiedän että seuraavaksi kuulen sanan - äiti. Kuulen ensin tarinat tietokonepelistä ja sitten ulkoleikeistä ja lopulta pohdimme yhdessä kävelyretkeä, sadesäätä, koiraa ja sitä miten mahtavaa on se että meidän kissa tuli juuri meille. Se puhuu mulle sen siskosta ja miettii miksi sen kanssa on aina välillä niin vaikeeta. Vastaan aina välillä, mutta useimmiten kuuntelen ja myötäilen.   Minä kävelen melkein jokaisena päivänä, satoi tai paistoi. Useimmat koiranomistajat kai käyvät kävelyllä, mutta itselle se on myös sellainen omien ajatusten kuulemisen ja pysähtymisen hetki, ainakin silloin kun kävelen kahdestaan koiran kanssa. Vain kesän kuumimpina päivänä jätän kävelylenkin tekemättä. Meillä Martta voisi ihan yhtä hyvin ulkoiluttaa itse itsensä ja niin tapahtuukin toisinaan.    Rakastin kävelyretkiä jo lapsena ja houkuttelin kävelylle mummin ja kummitädin ja Famon. Kun olin riittävän vanha, lähdin kävelylle ihan itsekseni,...

  Uutta kouluvuotta on käyty vähän maasta ja paikasta riippuen kuukaudesta kolmeen kuukautta ja somessa keskustellaan edelleen siitä miten missäkin ja kussakin koulua käydään. Yhdet menee kouluun ihan tavallisesti, toiset tavallisesti mutta maskeilla, kolmansilla maskit ulkona ja käytävillä neljänsillä hybridimalli yhdellä tavalla ja viidensillä jollakin muulla... lista on loputon ja jokaisen mielipide omasta koulumuodosta vaihtelee sen mukaan minkä-ikäisiä ne omat kullannuppuset on ja kuinka vallitseva metodi sattuu oman perheen pirtaan sopimaan. Kaiken kaikkiaan muutos vuoden takaiseen on valtava, ainakin melkein kaikkialla.   Omat lapset ovat käyneet koulua - silleen perinteisesti koulussa - viimeksi maaliskuun alkupuolella ja tilanne on sama kaikilla lähialueen lapsilla jotka käyvät julkista koulua. Koulupiirejä meidän osavaltiossa on 294 ja niistä jokainen tekee omat päätöksensä seuraten samalla kukin omalla tavallaan osavaltion kouluhallituksen OSPI:n ja terveysviran...

Olen aloittanut tämän kirjoituksen ehkä kymmenellä erilaisella lauseella ja pyyhkinyt niistä jokaisen. Ehkä pyyhin myöhemmin vielä tämänkin. Tuntuu että olen kirjoittanut samasta aiheesta satoja kertoja ja silti se ei kai koskaan tule kokonaan kirjoitetuksi. Toisaalta, aihe kiinnostaa etenkin niitä jotka painivat samanlaisten asioitten kanssa ja toisaalta olen monesti saanut palautetta siitä että joku joka on juuri saanut lapsensa diagnoosin on tätä kautta saanut myös vertaistukea. Koulua on käyty nyt neljä kokonaista viikkoa. Kaikki on mennyt suorastaan häkellyttävän hyvin jos puhutaan koulunkäymisestä silleen rakenteellisella tasolla. Nettiyhteys on toiminut, lapset ovat oppineet lukujärjestyksensä ja kaikki kolme hoitavat koulunsa jotakuinkin itsenäisesti lukuunottamatta muutamaa satunnaista kommellusta kuten se tapaus jossa yksi kymmenvuotias päätti vastata tasokokeessa tahallaan väärin jotta sillä olis koulussa helpompaa. Lopputulos oli että testi tehtiin uudelleen ja lap...

Poika istuu lastenlääkärin tutkimuspöydällä. Se heiluttelee jalkojaan. Lääkäri kyselee pojalta kuulumisia ja poika vaihtaa puheenaihetta kertoakseen uusista kengistään ja tietokonepelin käänteistä. Lääkäri on sitkeä ja palaa uudestaan samaan aiheeseen. Lapsi on yhtä sitkeä ja jatkaa omasta aiheestaan puhumista. Yksi puhuu aidasta... ei, toinen ei puhu aidanseipäästä vaan navetassa olevasta lehmästä.   Lääkäri saa vastauksensa, kymmenvuotislääkärintarkastus etenee ja me jutellaan niin kasvusta kuin koulustakin. Me puhutaan pakko-oireisen häiriön terapiasta ja kuinka jannu on vajaassa vuodessa ottanut huikeita loikkia eteenpäin. Me puhutaan siitä miten minä riemuitsen kun löydän sen seisomasta keittiön tasolla vaarallisesti kurotellen tai keikkumassa kissan kiipeilypuussa. Tämän lapsen maailmassa ne on kaikki huikeita voittoja. Minulla on vaikeuksia olla vanhempi tällä uudelle versiolle lapsestani, sille joka on rohkaistunut pöllimään karkit ruokakomerosta ja pelaamaan salaa ilta...

Tättis ilmoitti jo vuodenvaihteen jälkeen että hänen ajatuksensa on siirtyä matematiikasta algebraan syksyllä. En miettinyt asiaa sen enempää, nyökkäsin ja sanoin kai että selvä. Mikä minä olen sanomaan mitä se valitsee, kunhan ei pelkkää joogaa, tanssia ja mietelauseita, niillä kun voi olla vähän haastavaa tähdätä sinne lääkikseen minne se on ollut menossa jo vuosia, eikä sitä porttia kannata sulkea vaikka mieli ehtiikin ehkä vielä muuttumaan.   Algebra ja valinnaisaineet painuivat jonnekin vähemmän tärkeiden asioitten lokeroon kun koulunkäynti muuttui etäkouluksi maaliskuun alussa. Nettisovellusten ja pilvipalveluiden mukana poikien koulunkäynnistä tuli tärkeämpää, olihan niillä enemmän haasteita neidin suorittaessa koulutehtävänsä vartissa ja niittäessä arvostelusivustolle edelleen kymppejä. Kertaalleen laitoin Tättiksen kotitalousopettajalle sähköpostia kun tehtävänanto oli tehdä itse pastaa, siis tehdä eikä vaan keittää. Kieltäydyin kaivamasta pastakonetta kaapin uumenista...