Tahdon Asiat

Sinä vilahdat puheissa aina toisinaan, joku lapsista kysyy miten se menikään tai kertoo kavereille että ihan oikeasti meillä on neljä lasta. Joskus me katsotaan sinusta kuvia, niitä rullautuvalla paperilla olevia mustavalkoisia tuhruja, niitä lapset pyytää harvemmin koska ne tietää että silloin äiti yleensä itkee - edelleen. Miten sä et vieläkään ole päässyt siitä yli? Olisko jo aika päästää irti siitä? Tänään sinä täyttäisit kymmenen, tai oikeastaan et, sillä sinun syntymäpäiväsi piti olla vasta syksyllä mutta sinun kuolemastasi tulee tänään kymmenen vuotta. Kymmenen vuotta siitä kun opin että suru voi tuntua myös fyysisenä kipuna. Kymmenen vuotta siitä pilvisestä aamusta ja harmaasta päivästä. Kymmenen vuotta on pitkä aika ja toisaalta vain yksi silmänräpäys. Ilman sinua en olisi se ihminen joka olen tänään. Ilman sinua katsoisin maailmaa toisin. Tuomas. Me muistamme sinua taas tänään niin kuin niin monena muunakin päivänä. Meillä on ikävä sinua, meillä kaikilla.....

Mä katson vähän kateellisena muitten halloween kuvia tältä vuodelta. Meillä oli sit suunnitelmat jotka mureni sillä hetkellä kun yksi kolmesta peitti makuuhuoneen lattian oksennukseen eikä itselläkään nyt tottapuhuen ollut niin kovin hohdokas olo, mutta marttyyrina hyvänä äitinä olin ajatellut sit tarpeen vaatiessa oksentavani vaikka jonkun puskan juurelle pimeässä koska kyllähän karkit ja kepposet pitää päästä kiertämään – not. Ne kuvat olisin halunnut, olihan meidän Tättis niin täydellinen Evie yösinisinehiuksineen.  Niitten hiusten värjääminenkin oli muuten ihan oma operaationsa maanantaina. Sininen hiusväri kun värjää kaiken mihin sattuu osumaan, mukaanlukien valkoiset kaakelit, kylpyammeen ja lapsen selän ihon. Ammetta ja kaakeleita suihkin valkaisuaineella, mutta lapsi oli hinkattava takaisin vaaleanpunaiseksi raa'alla voimalla. Ehkä sekin olis pitänyt valkaista? Alakerran pettynyt kaksikko lähti kierrokselle naapureitten kanssa ja minä hoivasin sit...

Mikä sua painaa kulta? Mä näen ja kuulen että joku on hätänä, onko se se että te ootte menossa hoitoon illalla? – Ei, se on kivaa. - No mutta, mikä sitten? Se että jäätte yöksi? Ei tarvitse jäädä. Voitte tulla kotiin kun me tullaan, ja itseasiassa sä voit tulla kotiin jo aiemmin, olla kahdestaan Martan kanssa jos haluat... Lopulta se saa sanotuksi että sitä pelottaa että jos meille tapahtuu jotakin. Että jos me ei tullakaan takaisin kotiin. Katson Freddeä ja se tietää mitä mä ajattelen. Me ollaan menossa illalla stadionkonserttiin. Tapahtumaan, jossa 60.000 ihmistä on pakkautunut yhteen paikkaan, tilaisuuteen joka saa mut aktiivisesti puskemaan taka-alalle ajatuksen mahdollisesta terrori-iskusta. Onhan sen todennäköisyys varmasti pieni ja turvajärjestelyt epäilemättä massiiviset, mutta tänä päivänä täytyy olla aika kylmähermoinen jos ei iskun mahdollisuus edes käväise mielessä. Mitä vastaan lapselle? Mitä sanon, kun en voi sanoa ettei missään tapauksessa mitään voi tie...

Onko teillä testamentti? Kysyjä on naapuri. Me istutaan iltaa takapihan tulilla ja jutellaan niitä näitä, elämästä, lapsista ja siitä että kaukana ollaan, sillä Michigan on täältä katsottuna melkein yhtä kaukana kuin Suomi. Ei maantieteellisesti, mutta henkisesti. Kysymys testamentista sisältää muutakin kuin talon ja rahat, oikeastaan sen pääasiallinen sisältö on lapset ja mitä niille tapahtuisi jos me molemmat kuolisimme ennen lasten täysi-ikäisyyttä. Ilman testamenttia kun lapset huostaanotettaisiin ja hätäsijoitettaisiin. Naapurin perhe miettii samanlaisia asioita, sillä vaikka Michigan on Yhdysvalloissa, on se lapsille tuttu vain lomamatkoista mummolaan.  Kun testamenttia tehtiin Tättiksen syntymän jälkeen oli ajatus se että jos meille jotakin tapahtuisi, lapset lähtisivät Suomeen, olihan omakin ajatus silloin että jos Fredde kuolisi, lähtisin takaisin ja aloittaisin elämän siellä uudestaan. Noh, yhdeksän vuotta on pitkä aika, ja ajatus siitä että lapset joutuisivat ...

Volvo on iso auto. Sinne se meni ja kolme lastakin mahtui vielä kyytiin. Toukokuun lopussa ja kesäkuun alussa matkaan muistoissa samalla kun elämä rakentaa uusia. Kaksi viikkoa joihin mahtuu koko elämän tunteiden kirjo syntymästä kuolemaan, rakkauteen, uuteen alkuun ja lupauksiin. Se on niin voimakasta aikaa, että huomaamattamani palaan kaikkiin niihin hetkiin, tunteisiin ja ajatuksiin. Viime keskiviikkona olin kouluttamassa sairaalassa, katsoin ulos työhuoneen ikkunasta ja katseeni kohtasi naisten sairaalan siipi, samana aamuna Facebook oli tarjoillut valokuvamuistoja samasta paikasta, kuvan sairaalalounaasta vuosien takaa. Siellä minä odotin, naistensairaalan synnyttävien osastolla. Odotin viikon, odotin toisen. Halusin kotiin, olin väsynyt, olin peloissani. Olin pelännyt kuukausia. Olin pelännyt kaksisataaviisikymmentäneljä päivää. Se on pitkä aika pelätä. Tällaisilla synttäreillä vanhemmat voi ottaa aurinkoa autotallin edustella ,ja jutella mukavia muitten vanhempie...

Jos toivoa saisin… toivoisin ainakin muutaman tunnin lisää vuorokauteen. Ainakin kaksi, tai ehkä neljä. Että ehtis kirjoittaa kaikki ne ajatukset jotka kulkevat jatkuvana virtana, että saisi ne sanottue ennen kuin ne häviävät seuraavien ajatusten alle. Tiivistän monta ajatusta yhteen... Charles The Clown Pojilla oli synttärit. Nelisenkymmentä lasta, joista kolmisenkymmentä tuntemattomia. Niitten tuntemattomien vanhemmat, ne jotka reippaasti esittäytyi olevansa sen ja sen äiti tai isä. Kun vielä tietäis kuka niistä kaikista on Isaac tai Zoey tai Bella tai Luke. Ja ne vanhemmat jotka oli helpottuneita siitä etten minäkään tuntenut kuin ne muutamat. Muistin taas sen Hesarin jutun , sen siitä Laura Tarkasta, siitä naisjohtajasta jolla oli aikaa vain työlleen. Katsoin Mollya. Molly on naisjohtaja. Molly on GM maailman suurimmassa softafirmassa, ehkä sellaiset kolme Laura Tarkkaa. Sillä oli silti aikaa olla poikansa kanssa mun lasten synttäreillä lauantaina, ja maananta...

#yksiviidestä Ystävä oli laittanut naamikseen kuvan itsestään. Sillä oli kädessä paperilappu ja siinä luki #yksiviidestä. Mä kirjoitin sen googleen ja huomasin itsekin olevani #yksiviidestä . Otin itsestäni kuva ja laitoin sen instagramiin ja tänne ja kaikkialle. Huomenna on lapsettomien lauantai. En ole lapseton. En enää. Olin lapseton kauan. Niin kauan ettei se ole lähtenyt kulumallakaan pois. Mulla on lapsettoman ihmisen sydän, mulla on kuolleen lapsen vanhemman sydän. Kun joku joka odottaa lasta on poissa töistä, mun sydän lyö tyhjää, se lyö tyhjää kun ne sisustaa lastenhuonetta tehtyään raskaustestin ja samalla mietin miten vinoutunutta on nähdä uhkakuvia siellä missä niitä ei oikeasti ole. Miksi mua vieläkin ärsyttää se että joku suunnittelee kalenterinsa kanssa, että sellainen keskäkuun vauva olis kiva... sellainen tyttö-poika...kymmenen pisteen kiva vauva, syntyy sunnuntaina. Miksi se edelleen riipaisee kun se on jonkun totuus, se että lapsensa syntymäkuukauden...

se on pelottava elokuva Aatonaattona me katsotaan yhdessä telkkarista Charles Dickens:in Joulutarinaa, elokuvaa saiturin jouluyön painajaisesta. Tarinan kolmannessa osassa saituri Ebenezer Scrooge kohtaa tulevaisuutensa, kuoleman yksin ja ihmiset jotka ovat lähinnä ehkä helpottuneita kylmäsydämisen ilkimyksen poismenosta. Ebenezer putoaa unessaan omaan hautaansa, jonka pohjalla on miehelle tarkoitettu arkku. lenkillä me törmättiin maaoravaan Vähän myöhemmin mulla on kainalossa kuumeinen nuorimies. Mä selailen päivän uutisia tabletilla ja mies virittelee mun kanssa keskustelua; ”Äiti!” – Mmmm...niin, mitä? ”Miksi se Scrooge putos sinne vampyyrin kotiin? – Eiku rakas, se oli hauta-arkku. Meidät kaikki laitetaan sellaiseen sitten kun me kuollaan. ”Miksi?” – No kun se on tapana ja kaikki kuolleet laitetaan arkkuun. ”Laitetaanko meidät sit kans maan alle?” Tässä vaiheessa sen pienen kuumeisen pojan äänessä on hillittyä kauhua ja rivien välistä on helppo kuulla ne lausum...

meillä näytti myrskyn jälkeen tältä Eilisen jälkeen tuntuu syksyiseltä. Koko yön satoi – kaatamalla. Kuuntelin sadetta ja sen ropinaan tuntui hyvältä nukahtaa, kotoisalta ja turvalliselta. Tuntuu syksyiseltä vaikka ulkona paistaa aurinko ja elohopea on parinkympin paremmalla puolella. Toisaalta myrskyvaroituksen mukana annettiin yleinen säävaroitus, on kylmää. On kylmää verrattuna siihen minkälainen kesä meillä on ollut, ja on kylmää vuodenajan keskilämpötilaan verrattuna. Fredde ajoi pyörällä lammen ohitse. Se on edelleen tyhjä. Ensimmäistä kertaa kuukausiin ilmastointi on pois päältä. Mike Siegel - The Seattle Times Ulkona on kuitenkin edelleen kesä. Syksyn tuntu tulee myrskystä. Myrskyt kuuluu myöhäiseen syksyyn, ja jos eilinnen myrskyn olis ottanut tullakseen marraskuussa olisivat sen aiheuttmat vahingot olleet huimasti pienemmät. Yleensä myrsky tulee silloin kun puissa ei enää ole lehtiä, eikä maa ole kuiva. Kuiva maaperä ja painavat lehtipuut, yhdistettynä tu...

On äitienpäivän aamu. Mä makaan sängyssä suljetun oven takana ja teeskentelen nukkuvaa. Oven toisella puolella Roistopoika vaatii päästä sisään. Ensin se tuuppii suljettua ovea tötteröllään ja lopulta kuulen miten se päättää kaivaa tiensä oven lävitse. Nousen ja käyn avaamassa sille oven. Palaan sänkyyn odottamaan. Muistan taas kaikki ne vuodet kun olisin halunnut olla äiti. Muistan taas hetken ja samalla ajattelen kaikkia niitä naisia jotka kuukausi, viikko ja vuosi toisensa jölkeen joutuvat pettymään, nielemään kyyneleensä ja yrittämään taas uudestaan. Ajattelen taas hetken kaikkia niitä naisia, jotka elävät verikokeesta, ultrasta ja pistoksesta toiseen, niitä jotka hiljaa toivovat ja samalla pelkäävät ettei unelmasta, siitä suurimmasta tule koskaan totta. Omistan ajatuksen niille jotka joutuvat lopulta luopumaan haavestaan ja rakentamaan elämänsä ilman. eilen ne leikki pihalla uikkareissaan Kun meillä vihdoinkin oli lapsi. M oli 13 kuukauden ikäinen kun me oltiin Suom...