Tahdon Asiat

Saanko auttaa nutturan kanssa? – Ei tartte, osaan itse. Niinhän sinä osaat. Saanko laittaa nutturan, vai teetkö itse? – Auta vaan. Ennen se vielä yksi tehtävä muitten joukossa on yhtäkkiä rakas ja tärkeä... minua tarvitaan ehkä vielä vähän ja vaikkei edes tarvita, saan auttaa. Kiitos siitä. Olet rakas, olet ihana. Katson sinua ja minun sydämeni pakahtuu ylpeydestä. Maailmassa on ollut aika kun rakastin sinua, mutten juuri pitänyt sinusta. Olit haastava, niin haastava että väsyin. Elämä oli yhtä taistelua, taistelua jossa tuntui että minä olen tappiolla hetkestä toiseen vaikka sinun tulevaisuutesi tuntui olevan minun käsissäni. En riittänyt ja liian usein itkin turhautumisen kyyneleitä. Mietin usein pidänkö sinusta koskaan... Katson sinua. Sanon sinulle että kun joku jonakin päivänä sanoo sinulle ettet ole kaunis – älä usko. Olet kauneinta maailmassa. Olet täydellinen. Yhtäkkiä se poika johon olet ihastunut näyttää pikkupojalta, samalta kuin meidän jannut. Osaan viim

Maanantai. Mulla on tällä viikolla keskimääräistä noin tuhat kertaa enemmän aikaa lukea koska – lumi. Maanantaina maa oli valkoisen peitteen alla ja sen jälkeen koulut ovat olleet kiinni ja elämä tavallaan jonkinlaisessa välitilassa. Ei asiakastapaamisia, ei työpalavereja, ei lääkäreitä, terapeutteja, harrastuksia... vain luminen maa, tietokone, elokuvat ja pulkkamäki. Ja muualla maailmassa joku miettii että miten niin kaikki päättyy lumisateeseen... ei tarvitse edes mennä kovin kauas, ne tuolla Idahossa miettii jo sitä että miten me ei täällä osata, mutta täällä nyt vaan on tällaista. Kun silloin parikymmentävuotta takaperin näin kävi ensimmäisen kerran me katsottiin tilannetta Fredden kanssa huulipyöreenä ja mietittiin että johan tää nyt on, että kolme senttiä lunta pysäyttää kaiken, laitettiin talvikengät jalkaan - kun sellaiset silloin vielä omistettiin - ja lähdettiin ulos. Tiistai. Viimepäivinä on kirjoitettu ihan valtavasti hyviä blogipostauksia ympärimaail

Helsingistä Seattleen Helsinki-Vantaan lentoasemalla on hiljaista. On varhainen aamu ja me jonotetaan lähtöselvitykseen neljän matkalaukun ja kolmen eläinlaatikon kanssa. Jännittää ja väsyttää yhtäaikaa, takana on huonosti nukuttu yö patjalla tyhjässä asunnossa. Koti Lauttasaaressa on tyhjennetty, avaimet jätetty ystäville, auto on myyty ja tavarat seilaavat kontissa jossakin maailman merillä matkalla uuteen kotiin. Lähtöselvityksessä virkailija kysyy äänekkäästi toiselta virkailijalta että ei kai noi meille ole tulossa osoittaen meitä. Kauhu hiipii pitkin selkärankaa ja mietin että tänhän piti olla selvä, SAS ei ottaisi kolmea eläintä samalle lennolle, mutta KLM oli luvannut ottaa...laatikoissa on kaksi kissaa ja nelikuinen koiranpentu, ja minähän en niitä jättäisi odottelemaan seuraavaa lentoa. Lopulta me ollaan kuitenkin kaikki onnellisesti lentokoneessa, katson kun ne lastaa pakkasaamussa meidän lapset viimeiseksi ja lentoemäntäkin tulee kertomaan että kyydissä ovat. On jou

Joo... kolme astetta lämmintä ja mä olen pukeutunut naparetkelle.  Introverttinä mulle iskee joulun jälkeen aivan tajuton sosiaalinen krapula, siis ei liiasta alkoholista vaan liiasta sosiaalisesta kanssakäymisestä. Juhlia, päivällisiä, glögejä, hyväntekeväisyyttä, kahveja, balettia ja konsertteja... konsertteja, balettia, kahveja, hyväntekeväisyyttä, glögejä, päivällisiä ja juhlia. Mä tarvitsen joulukuun jälkeen ainakin kaksi viikkoa hiljaisuutta ennen kuin kykenen mihinkään järjelliseen interaktioon.  Me katsottiin lomalla yksitoista elokuvaa.  Niin paljon kuin nautinkin sosiaalisesta kanssakäymisestä ja moni varmasti ajattelee etten tosiaankaan ole introvertti koska puhun paljon, tarvitsen myös hiljaisuutta ja aikaa omille ajatuksilleni. Tänä vuonna tilannetta helpotti se että me kaikki oltiin vuorotellen sairaina ja joululoman pakkolepo ja eristyneisyys oli tervetullutta vaihtelua. Yhtään ei itkettänyt kun ei päästykään lasten kummien kanssa ravintolaan – huokaisin