Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella riitaa merkityt tekstit.

vesivahinko

Tämä kuva meidän nallelapsista on lokakuulta. Viisitoista minuuttia on pitkä aika. Vartissa ehtii pikasuihkuun ja valmiiksi töihin. Vartissa ajaa toimistolle silloin kun ei ole ruuhkaa. Vartissa pakkaa eväät ja laittaa aamiaisen. Vartissa hakee kaupasta unohtuneen maidon. Vartissa tekee paljon ja samaan aikaan siinä ei ehdi oikein mihinkään tai mitään. Vartti ei riitä kahvitteluun ystävän kanssa eikä siinä ehdi töihinkään kuin poikkeustapauksessa. Vartissa ei voi käydä kampaajalla tai katsoa suosikkisarjaa telkkarista. Tullessaan kuivausmiehet kysyivät että ymmärsivätkö he nyt oikein heille annettuja muistiinpanoja, että vahinko on karhun aiheuttama? No, tavallaan... tai siis välillisesti koska ilman karhua meillä ei olisi sitä massiivista vesivahinkoakaan mikä syntyy kun vesi saa vapaasti valua lattioille vartin verran. Vesi ehtii vartissa pitkälle. Se ehtii kylpyhuoneesta eteisen kautta olohuoneeseen. Se ehtii portaiden alle ja komeroon kastelemaan joululahjat. Se eh...

nurjalla puolella

Ja sitten se loman toinen puoli... joku viisas sanoi joskus että riitelevistä sisaruksista tulee aikuisena läheisempiä. Tällä ajattelutavalla vois vaikka kuvitella että ne asuu yhdessä vaimoineen ja miehineen kommuunissa, ainakin lomilla. Lomakuvia katsellessa paistaa aina aurinko, tunnelma on rento ja kaikilla on aina vaan kivaa. Tosiasiassa lomailuun liittyy muunkinlaisia elämyksiä. Moni pariskunta ottaa lomalla yhteen koko vuoden edestä, me tosin ei juuri olla harrastettu lomariitelyä, vaan riitaa syntyy ennemminkin mitättömistä asioista arjen tempoilussa.  Koko perhe odottaa lomaa. Jokaisella perheenjäsenellä on mielessään se utuinen mielikuva siitä minkälainen on täydellinen loma, mitä sellaisella lomalla tehdään, puhutaan, ollaan ja syödään. Monelta herätään, ja milloin mennään nukkumaan. Nämä toiveet eivät välttämättä – useinkaan – kohtaa edes sellaisessa ihan tavallisessa (neurotyypillisessä) perheessä. Entä sitten kun puhutaan perheestä jossa ollaa...

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

hiukset on naisen kruunu

Lauantaina järkkäsin ensin vaatekutsut naapuruston ja koulun frouville. M oli sillä aikaa ystävän synttäreillä, ja Fredde hoiteli asioita jannujen kanssa. Asioiden hoitoon sisältyi myös parturissakäynti toiselle pojista. Me juotiin frouvien kanssa skumppaa ja syötiin lounasta ja sovitettiin iso rekillinen vaatteita. Oli hauskaa, ja löytyihän sieltä kaikkea kivaakin – etenkin kuin kutsujen järjestäjänä sain tuhdin 50% alennuksen. Iltapäivällä käväisin vuorostani M:n kanssa parturissa. Kyllä. Me käydään parturissa eikä kampaajalla. M leikkautti tukkaansa sentin verran, sen verta että vähän tasoitettiin. Mä katsoin peiliin ja keräsin rohkeutta hetken. Mun vakkari parturi Erin lähti kotiin, Erin kannusti ja sain tilalle Barbaran. Barb kysyi et mitä laitetaan... sanoin et vedä kutosella päältä ja kakkosella sivut. Olin tyytyväinen radikaaliin lopputulokseen. M kokeili mun sänkeä ja sanoi että se tuntuu pehmeälle. Parturin ovella mua tuli vastaan kahden pienen pojan ä...

pieniä huolia ja onnen jyväsiä

Rautakauppa tarjoaa apua monenlaisiin pulmiin. Perjantaina K joutui rehtorin puhutteluun. Oonhan mä tätä jo vähän odotellutkin. Törmäsin Reksiin just kun se oli lähdössä hakemaan poikaa juttusille ja kuulin että bussitädin mukaan K oli pahoinpidellyt jonkun toisen pojan koulubussisa. Mä tuijotin Reksiä kirjaimellisesti haavi auki ja sanoin vaan: ”Auts!” Reksi lupas selvittää mitä bussissa oli tapahtunut haastattelemalla kumpaakin osapuolta. Asiasta löytyi onneksi lieventäviä asianhaaroja. Se toinen poika oli jotenkin häiriköinyt ja nojaillut bussin ikkunaan K:n ylitse ja K oli ensin sanonut sille että bussissa pitää istua nätisti. Toinen poika ei ollut kuunnellut vaan jatkoi pyörimistää ja K sitten kirjaimellisesti nosti sen istumaan oikein. Reksi vaikutti helpottuneelta ja muakin alkoi jo vähän hymyilyttämään. Toki me todettiin yhdessä ja samaan ääneeen ettei tällainen käytös kuitenkaan ole suotavaa, hyväksyttävää tahi kannustettavaa. Reksi oli kehoittanut K:ta keskittymään oma...

unohdusten aamu

Eilen aamulla M lähti luokkaretkelle akvaarioon. Keskiviikkoiltana mä kysyin siltä et pitkääks mun tietää jotakin erityistä tästä retkestä. Ei kuulemma tarvinnut, normipäivä ja normieväät. Torstain koittaessa pakkaan sen lounaslaukun tavalliseen tapaan, hoidan kaikille vaatteet päälle aikataulussa, pistän K:n omaan bussiinsa ja ajan yöpaidassa bussipysäkille. Bussi tulee ajallaan ja M huikkaa heipat ja hyppelehtii bussiin, istuu alas, avaa reppunsa, vetää sieltä ulos kirkkaan keltaisen paperin ja esittelee sitä mulle bussin ikkunan läpi. Paperissa lukee: ”Muistathan pakata retkieväät muovipussiin, niin että lounaan jälkeen kaiken voi heittää roskikseen tai laittaa kierrätykseen” M istuu bussissa lounaslaatikkoineen, ja laatikossa tavanomaiset kylmäkallet ja eväsrasiat. Repun sivutaskussa vesipullo. Yhden sadasosasekunnin ehdin sadatella, sit huikkaan bussin ovesta tytölle et nähdään koululla. Me juostaan O:n kanssa autolle ja ajetaan O:n koulun sijasta takaisin kotiin. Pakkaan sal...