Tahdon Asiat

Töissä - lounaalla. Jotenkin tähän suomalaisen perheministerin lapsityöpaikallakohuun sopii ihan loistavasti se mitä olin jo useamman päivän ajatellut kirjoittaa, ajatuksella miltä nyt tuntuu kun on tehnyt kolmen lapsen kanssa duunia viimeiset 10 viikkoa. Ei hetken tai tovin, ei tunnin tai kaksi, vaan 10, siis kymmenen VIIKKOA. Jäljellä vielä kaksi ja mitä lähemmäksi koulun alkamista päästään, sitä hullumaksi elämä menee useammastakin syystä. Ensinnäkin ennen koulunalkua on hyvä yrittää hoitaa pois roikkumasta kaikenmoisia lapsiin liittyviä juttuja. Meillä se sisältää kaksikin tapaamista kirurgin kanssa. Yhdeltä poistetaan rautahampaita, toiselta leikellään kitarisoja ja kuvataan henkitorvea. Kaksi tapailee jo psykologin kanssa ja tapaamistahtia on tiivistetty koulunalkua kohden. Kolmas aloittaa psykologin kanssa keskiviikkona. Torstaina tavataan uusi erityisope ja tutustutaan uuteen kouluun ennen kuin siellä on 430 lasta vanhempineen ja sisaruksineen tutustumassa virallise...

etanamansikka ”Joo, kyllä mä laitan tän sun ansioluettelon eteenpäin niin pääsette keskustelemaan jatkosta... Onko sulla liiketoimintasuunnitelma valmiina?” – No, tota... ei vielä, mutta mä teen. ”Ensimmäisessä tapaamisessa olis hyvä olla liiketoimintasuunnitelma mukana pohjaksi keskustelulle. Käytte sitten läpi suunnitelmaa, muokkaatte sitä ja pohditte kustannusrakennetta.” – Juu. Selvä. ”Rick laittaa sulle meiliä ja sopii palaverin.” Suljen puhelimen ja käännyn katsomaan Freddeä; ”Ne haluaa liiketoimintasuunnitelman! Mistä mä sellaisen saan?” – No, teet. ”Mutta enhän mä osaa. En mä ole mikään kauppatieteidenmaisteri, en edes kauppatieteiden yo tai merkonomi. Mä olen lastentarhanopettaja, lähihoitaja, data-analyytikko, tutkimusassari ja potilaskoordinaattori.” – No mutta olithan sä melkein kymmenen vuotta kirjakauppias. ”Kyllä joku ihan muu teki mulle liiketoimintasuunnitelmat, kunhan vähän värkkäsin puolivalmista budjettia.” Muutamaa päivää myöhemmin kävelen la...

Olli Immonen aukoo päätään ja saa arvattavasti aikaan melkoisesti hälinää. Hyvä että saa. Aito Avioliitto kansalaisaloite saa kasaan tarvittavat äänet nitkahtaakseen eteenpäin ajatuksenaan kumota tasa-arvoinen avioliittolaki. Niputan molemmat tapahtumat yhteen, ovathan ne sukua toisilleen vaikka Aidon Avioliiton kannattajat ehkä kieltäytyvät sitä näkemästä. Keskityn ennemmin meidän viikonloppuun, sen kohokohtiin ja rimanalituksiin ja mitä niistä sitten seurasi. Eilen illalla konttasin Fredden kanssa olohuoneen lattialla meidän kootessa Ikean Billyä ruokailutilan seinustalle. Epäinsinööri Fredde tunkee puutappeja vääriin reikiin, K riehuu, M kiukuttelee ja O:sta lähtee sellainen epämääräinen narina. Ne on väsyneitä lauantaista, mä olen väsynyt lauantaista. Mä olen väsynyt mun perheeseen, päästän muutaman suomalaiskansallisen ärräpään niin että kaikki ympärillä pysähtyy. Viimeisenä mun huulilta tasi päästä ilmoille; ”Enkö mä v**tu sanonut että ulommaisiin reikiin!!!” S...

Korkeammat voimat on tänään muistuttaneet mua aamusta asti siitä että kotiäitinä on varmasti oikein hyvä – ainakin miljoonasti helpompaa – olla. Ainakin täällä. Ainakin tässä elämäntilanteessa, kun lapset on vielä pieniä, kouluja on kolme ja kolmen koulun myötä myös kouluaikatauluja on kolme. Periaatteessa meidän aamut toimii sulavan koneen lailla. Aina siihen saakka kunnes kone menee rikki. Yö oli repaleinen. Fredde sairastaa ja yskii ja köhii ja nousee ja tulee takas ja.... ja sit sänkyyn saapuu K. Lähetän sen ensin vessaan ja sit se tulee takas. Se on unohtanut sen tutut ja mä käyn hakemassa ne sen huoneesta. K pyörii aikansa ja lopulta nukahtaa. Joskus kuuden aikaan saapuu M. K herää siihen kun M kiipee meidän sänkyyn ja mä kaivan yöpöydän laatikosta stidejä pitämään mun silmiä auki. Alakerrassa M valittaa kaikesta ja kaikille. Se äyskii ja tiuskii ja on vihainen. Se sanoo olevansa kipeenä, mittaan kuumeen – ei kuumetta. Nostan sen keittiön tasolle istumaan, uhkailen, kiri...

Huomenna on perjantai – taas. Huomenna on myös työhaastattelu siihen softafirmoista suurimpaan – nyt jo. Jotenkin mä olin ajatellut että tää tapahtuis hitaammin, että isoissa yrityksissä koneiston rattaat pyöris hitaasti ja mulla olis aikaa nauttia tästä välitilasta. Työhaastattelukutsu pamahti sähköpostiin 23 päivää sen jälkeen kun edellinen työsuhde oli päättynyt. Työhaastattelukutsu pamahti sähköpostiin neljäntenä päivänä siitä kun olin vihdoinkin huokaissut, nostanut jalat pöydälle – edes hetkeksi – ja suonut itselleni sen ajatuksen että lomailen nyt kaikessa rauhassa vähän. Aikaisemmin tänään otin käteen paperisen kalenterini ja pyyhekumin, ja poistin kumilla jokaiselta kuukaudelta kaikki mun sinne lyijärillä laitetut työvuorot ja lasten terapiat. Työ johon mua huomenna haastatellaan näyttää ainakin paperilla aivan armottoman kiinnostavalta.  Se näyttää työltä jossa riittää opittavaa, ja jossa mä pääsen kehittämään omia taitojani projektinkoordinoimisessa. Jos se ol...