Tahdon Asiat

Ei mulla ole kauheesti mitään sanottavaa, siis oikeesti. Olla möllötetään ja odotetaan koska määräyksiä tiukennetaan entisestään Kalifornian ja New Jerseyn malliin, valtaosa paikoista on jo kiinni, ja me ollaan perheenä oltu kotosalla enemmän tai vähemmän jo pari viikkoa. Enemmän siten että lapset on olleet kotona ja Fredde, vähemmän siinä kohdassa että minä tein töitä vielä reilu viikko sitten asiakkaitten kanssa kasvokkain. Sen jälkeen vähä vähältä kaikki on siirtynyt etäilyyn. Vaikka kuvernööri ei ole käskenyt kaikkia kotiin, on osa kaupungeista tehnyt sen itsenäisesti. Sitä mä vaan mietin että mihin ne Seattlessa meinaa laittaa kaikki ne kodittomat jos ulkona liikkuminen kielletään? Kerätäänkö ne massoina jonnekin halliin vai unohdetaanko heidän sinne telttakyliin ja katujen varsille? Meidän naapurusto seurasi tätä meidän kaupunkia ja sulki yksityiset puistot lähettäen teinilaumat koteihinsa samalla muistuttaen että ulkoilla toki saa – oman perheen kesken. Vaikka päätök...

Me kuljetaan samaan suuntaan muitten kanssa. Kaikki kulkee samaa vauhtia, kukaan ei töni tai ohittele, kadunkulmissa joku jatkaa vasemmalle tai oikealle, loput ylittää kadun ja kulkee tasaista vauhtiaan eteenpäin. Perheitä, pariskuntia, miehiä, tyttöjä ja naisia viettämässä iltaa. Ei tarvitse kulkea yksin, sillä stadionin 65.000 paikkaa oli myyty loppuun. Takana joku kysyy seuralaiseltaan tietääkö se miten pääsee hotellille, toiset miettii pitäiskö mennä yhdelle. On miltei keskiyö ja meidän lapset näkee suurkaupungin yöelämän ensimmäistä kertaa meidän taivaltaessa reilun kilometrin matkaa halki öisen kaupungin kohti Fredden työpaikan parkkihallia. Yökerhojen edessä olevia jonoja, hälytysajoneuvoja, rikki menneitä pulloja, roskia... kadunkulmassa koditon nainen kaivaa roskiksesta ruokaa. Kahdensanvuotias tarraa mua kiinni kädestä kovempaa, siinä missä mä kasvoin tällaisessa ympäristössä on tämä kahdeksanvuotiaalle vierasta. Autossa se huokaisee helpotuksesta päästyään turvaa...

Mikä sua painaa kulta? Mä näen ja kuulen että joku on hätänä, onko se se että te ootte menossa hoitoon illalla? – Ei, se on kivaa. - No mutta, mikä sitten? Se että jäätte yöksi? Ei tarvitse jäädä. Voitte tulla kotiin kun me tullaan, ja itseasiassa sä voit tulla kotiin jo aiemmin, olla kahdestaan Martan kanssa jos haluat... Lopulta se saa sanotuksi että sitä pelottaa että jos meille tapahtuu jotakin. Että jos me ei tullakaan takaisin kotiin. Katson Freddeä ja se tietää mitä mä ajattelen. Me ollaan menossa illalla stadionkonserttiin. Tapahtumaan, jossa 60.000 ihmistä on pakkautunut yhteen paikkaan, tilaisuuteen joka saa mut aktiivisesti puskemaan taka-alalle ajatuksen mahdollisesta terrori-iskusta. Onhan sen todennäköisyys varmasti pieni ja turvajärjestelyt epäilemättä massiiviset, mutta tänä päivänä täytyy olla aika kylmähermoinen jos ei iskun mahdollisuus edes käväise mielessä. Mitä vastaan lapselle? Mitä sanon, kun en voi sanoa ettei missään tapauksessa mitään voi tie...

Se että elohopea kipuaa päivällä neljänkympin tuntumaan ei ainakaan helpota. Aamulla auto lastataan, ajetaan seuraavaan elämykseen ja nautiskellaan taas koko rahalla. Lauma lahjotaan tarvittaessa hiljaiseksi karkilla.  Välillä tankataan vaihtoehtoisesti oluella kahvilla ja/tai ruualla. Ravintolassa O muistuttaa että ravintolassa saa juoda kokista – joo, rakas, niin saat. Kokista kuluu, niin kuluu myös vetä, olutta ja kahvia. Lake Union on kansainvälinen lentokenttä. Kuvassa lähtevä vesitaso. Uneton Seattlessa ritiläsillasta näkyy läpi Kanavassa. Oikealla näkyy pienveneitten jono. Täältä pääsee järveltä merelle. Lokilla oli pesä parhaassa paikassa. Yhdestä elämyksestä siirrytään seuraavaan. Kiivetään portaita ja helteen paahtamia katuja. Maantieteellisesti Seattlen kaupunki muistuttaa San Franciscoa. Täällä on on mäki ja mäen kaverit. Osassa on rakennettu portaat helpottamaan kiipeämistä. Välillä pysähdytää...