Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään tunnisteella luomu merkityt tekstit.

nyrjähdyksiä

elämää vuoristoradalla Kuten varmasti useimmissa perheissä myös meillä eletään vaiheesta toiseen ja juuri kun pääset sisälle siihen seesteiseen hetkeen ja kuvittelet tilanteen olevan edes suunnilleen hallinnassa löydät itsesi taas ristiaallokosta. Tavallisten kehitysvaiheitten lisäksi meidän elämää hallitsee se tosiasia että meillä on kolme lasta. Ei yksi. Ei kaksi, vaan kolme. Meidän arkea johdattaa ihan tavallisen lapsiperhe-elämän ja arjen lisäksi ne lisämausteen joiden nimi on autismi ja ADHD. M:n autismia on alusta asti värittänyt ahdistus. M:n ahdistusta on hoidettu toimintaterapialla, psykoterapialla, behavioristisin keinoin, lopulta myös lääkityksellä. Ahdistuskohtauksia, paniikkikohtauksia ja tuskatiloja on toistaiseksi onnistuttu hallitsemaan myös raudanlujilla rutiineilla, läheisyydellä, puhumalla, ja aromaterapialla. Olin jotenkin ajatellut että koulun aloittaminen menis tänä syksynä aiempia vuosia helpommin. Miksi ajattelin niin, siihen en osaa vastata. Ehkä s...

#reilutblogit - elämää ekoperheenä?

Helena, Chez Héléna -blogista haastoi pohtimaan omaa ekologista jalanjälkeä osana #reilutblogit-kamppista. Kiitos Helena, olen otettu... oikeesti. Kampanjan tavoitteena on jakaa tietoa reilusta matkailusta ja herättää lukijat pohtimaan omia valintojaan. Samalla on tarkoitus jakaa omia kokemuksia ja ajatuksia aiheesta. Varsinaisesti en mahdu kategoriaan matkailublogit, eihän me varsinaisesti edes matkusteta. Toisaalta jo asumalla täällä maailman laidalla tulee mahtuneeksi siihen matkailukategoriaan pelkästään sillä että ei asu Suomessa, ja blogin kautta tulee tarjonneeksi kosketuksen toiseen kulttuuriin ja ympäristöön. Asun täällä. Tää on mun Stadi. Tää on ollut mun Stadi joulukuusta 2002. Asun täällä. Meidän talo on täällä. Täältä ajaa stadiin noin 20 minuuttia.  1. Kerro minkälainen rooli kestävällä ja eettisellä toiminnalla on sinun elämässäsi. En koe itseäni erityisen ekologiseksi ihmiseksi. Meidän ekovalintoja kun ei varsinaisesti johda tarve p...

elämä on uskon asia

Uskon Jeesukseen. Jeesus parantaa. Jeesus parantaa sairaudet ja Jeesus pitää meidät terveinä. Jumala pitää meistä huolta, jos ei pidä ja satun kuolemaan oli aikakin mennä, Jeesuksen luo – taivaaseen. Se oli Jumalan tahto, kaikille parhaaksi.  Homeopatia parantaa. Homeopatia parantaa kaiken ja ehkäisee sairauksia. Elämällä tarpeeksi puhtaasti ja terveellisesti pääset tasapainoon joka estää sairaudet. Tasapainotilassa vältät virukset, rokot, syövän ja mahdollisesti myös luunmurtumat. Homeopatialla hoidetussa ihmisessä ei ole neurologisia ongelmia sen enempää kuin mielenterveydenhaasteitakaan. Onhan elimistö vahvistettu ja terve. joo mä tiedän ettei tää oo sitä OIKEETA homeopatiaa Epigenetiikan avulla sammutat huonot geenisi ja parannut kaikesta. Alkaa uusi, geneettisesti parempi elämä. Vahvat geenit vahvistavat sinua, tekevät elämästäsi paremman, tasapainoisemman ja terveemmän. Epigenetiikan avulla sammutat autismin, adhd:n ja parhaassa tapauksessa kai tasapain...

ruokakauppahaaste - Redmond, WA

SalamatkustajanSatu kysyi miltä lähikaupassa näyttää eripuolella maailmaa. Tartun haasteeseen ja heitän sen eteenpäin kaikille halukkaille... missä käyt kaupassa? Miltä siellä näyttää? En tarkoita sitä kauppaa josta ostetaan viikonlopun gurmeet vaan sitä ihan tavallista lähikauppaa. Onhan niitä kuvia tullut tosta meidän kotikaupasta ennenkin laitettua, mutta laitetaan kerrankin vähän laajemmin. Me ollaan siitä poikkeuksellisessa tilanteessa että meillä on kävelymatkan päässä kauppa ja vielä keskimääräistä parempi sellainen. Käytännössä sinne tulee usein kävelyn sijaan kurvattua autolla tai kesällä pyöräiltyä, onhan matkaa siihen ihan lähimpäänkin kauppaan kuitenkin puolisentoista kilometriä. Monella ei moista luksusta kuitenkaan ole, vaan ruokakauppaan ei voi edes ajatella kävelevänsä, tai se ainoa paikka mistä hakea unohtunut maito, jätskiä tai paahtoleipää on lähinnä kioskiin verrattava reikä seinässä. Tää on kuitenkin se meidän ainoa lähikauppa, seuraavaa varten pitää jo i...

KaPow

Kerro meille iltasatu. Ai minkälainen? No sellainen jossa on supersankari, sen nimi on KaPow. Aha, no mä kerron... Sivuhuomautuksena todettakoon että laiska mutsi mieluummin kertoo kuin lukee iltasatuja. Kertomalla kun pääsee säätelemään tarinan pituutta ja sisältöä. Olipa kerran talo. Talossa oli kaksi kerrosta, yläkerta ja alakerta. Talon yläkerrassa oli huone ja huoneessa oli sänky. Sellainen, jossa oli yläsänky ja alasänky. No siinä talossa jossa oli yläkerta ja alakerta ja yläkerrassa se huone jossa oli se erikoinen sänky. Siinä talossa asui kaksi poikaa, eikä kumpikaan pojista halunnut nukkua yläsängyssä. Ne nukkui yhdessä siinä alasängyssä, päät samalla tyynyllä. Illalla kun talossa oli hiljaista, sängyn alta kuului ääni; ”kop, kop, kop”. Jos kukaan ei vastannut, kuului sama ääni uudestaan, ja jos kukaan ei kolmannellakaan kerralla vastannut koputukseen, ryömi sängyn alta esiin pikkuruinen KaPow. KaPow tarkisti nukkujien peitot ja kävi niissä toisissa huoneissa tarkis...