Siirry pääsisältöön

yksi, kaksi, KOLME




Joka kolmas nainen on parisuhdeväkivallan uhri ja Suomessa väkivaltaisesti kuollut nainen on useimmiten entisen tai nykyisen kumppaninsa uhri. Kuinka monta kertaa olet lukenut iltapäivälehden lööpistä naisen kuolemasta ja miettinyt että olet turvassa, sehän oli sen mies tai entinen poikaystävä eikä mikään hullu psykopaatti joka vaanii sinua puskassa illalla. Minä olen. Se tuntuu jotenkin turvallisemmalta.

Ajattele että kävelet kadulla ja lähdet laskemaan vastaan käveleviä naisia... Yksi, kaksi, KOLME, yksi, kaksi, KOLME. Voit tehdä saman harjoituksen koulun tai päiväkodin vanhempainillassa, työpaikalla tai illanvietossa. Yksi, kaksi, KOLME. Parisuhdeväkivalta ei katso tuloluokkaa tai koulutusta vaan se on läsnä kaikkialla ja kaikissa yhteiskuntaluokissa. Yksi, kaksi, KOLME. Joka kolmas on elämässään ollut tilanteessa jossa hän ehkä tarkkailee tiettyjä merkkejä kumppanissaa, kuulostelee äänensävyjä tai välttelee tekemästä jotakin, ettei tulis turpaan. Harva rohkenee puhua kokemuksestaan, moni kokee itse olevansa ainakin osittain syyllinen ja vaikkei kokisikaan nolottaa, jos ei muu niin se ettei saa lähdettyä.

Minä olen onnellisessa asemassa. Olen yksi niistä naisista joka ei koskaan ole joutunut kokemaan väkivaltaa tai sen uhkaa omassa parisuhteessaan. Toisaalta olen nainen joka kasvoi ensimmäiset vuotensa kodissa jossa parisuhdeväkivalta oli arkipäivää ja olen ehkä liian monta kertaa kuullut mielenterveysammattilaiselta miten poikkeuksellista on etten itse aikuisena hakeutunut parisuhteeseen jossa joutuisin uhriksi, onnistuin katkaisemaan väkivallan kierteen toisin kuin niin moni muu väkivallan keskellä kasvanut.

Vanhempani erosivat riitaisasti minun ollessani kuusivuotias. Sitä ennen heräsin yöllä siihen että isä pieksi äitiä kattilalla, tai repi hiuksista, tai läimäytti. Kattilaselkäsaunaa en saa poistettua mielestäni koskaan. Myöhemmin todistin tilannetta jossa isä koulutti tyttöystäväänsä puhelimella, iskut olivat niin kovia että puhelimen pirstaleet lentelivät naisen ollessa kyyristyneenä makuuhuoneen nurkkaan yrittäen suojata kasvojaan käsillään.

Äiti oli vahva. Hän pakkasi laukkunsa ja lähti syksyisenä iltapäivänä. Isoäiti oli ollut sitä mieltä että kyllä miehen täytyy saada vaimoaan vähän koulia että hyvä vaimo laittaa aurinkolasit päähän ja kestää sen minkä on itse ansainnut. Äiti oli vahva koska tukena olivat minun kummivanhempani, yksin ei ehkä olisi kyennyt lähtemään. Minkälaiseksi minä olisin kasvanut jos väkivalta olisi jatkunut? Olisinko nyt nainen väkivaltaisessa parisuhteessa vai ehkä jo kuollut?

Väkivaltaisesta lapsuudesta puhuminen tuntuu nololta. Kaikki saa tietää. Kirjoitan koska tästä asiasta täytyy uskaltaa puhua jos uhrit ja uhrien lapset eivät puhu niin kuka sitten? Hiljaisesti väkivalta hyväksytään... sellaista sen nyt vaan on.

Naistenpäivänä en saanut kukkia, kukaan ei tuonut suklaata ja tulppaaneja mutta naistenpäivänä sain olla turvassa, samoin kuin ihan jokaisena päivänä. Saan olla parisuhteessa jossa olemme tasa-arvoisia ja minua kuunnellaan. En joudu pelkäämään sanovani väärin tai ehkä katsovani väärin. Saan kiukutella ja tiuskia pelkäämättä seurauksia. Minun elämässäni naistenpäivä on ihan jokaisena päivänä.

Yhdysvalloissa joka neljäs nainen on parisuhdeväkivallan uhri. Kun menen lääkäriin kysyy sairaanhoitaja ihan jokainen kerta, koenko oloni turvalliseksi kotona. Sama toistuu lastenlääkärissä. Jokaisen lääkäriaseman vastaanottotiskillä ja vessassa on nippu esitteitä, esitteessä puhelinnumero mihin soittaa jos pelkää oman turvallisuutensa puolesta. Tutkimuksen mukaan kynnys puhua on pienempi jos suoraan kysytään kuin jos asia pitäisi itse ottaa esiin.

Tässä loistava kirjoitus samasta aiheesta!


#parisuhdeväkivalta
Tunnisteet:

Kommentit

  1. Susa Sparkle10. maaliskuuta 2019 klo 19.35

    Mäkin kasvoin kodissa jossa oli väkivaltaa, enimmäkseen henkistä mutta joskus myös fyysistä. Mun äiti potki ja loi mun isää. He erosivat vasta ollessani 26v. Mäkin olen nyt suhteessa jossa ei riidellä. Meillä on oikein hyvä parisuhde. Vaikka lapsuus olisi siis kaoottinen, ei se tarkoita että sitä toistaa automaattisesti.
    Good vibes from Canada! ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Unknown10. maaliskuuta 2019 klo 19.37

      Linkki mun blogiin www.makinen.fr/susa/wordpress

      Poista
    2. Muusa Liinpaa10. maaliskuuta 2019 klo 19.40

      Naisetkin voivat olla väkivaltaisia ja tämä on asia joka usein ohitetaan. Onneksi olet onnistunut jättämään väkivallan kierteen. On hyvä kuitenkin osata myös riidellä ja kyllä minä ja Fredde riidellään tai ainakin kinastellaan toisinaan.

      Poista
    3. Muusa Liinpaa10. maaliskuuta 2019 klo 19.42

      Kiitos linkistä! Olen löytänyt joogan taas pitkästä aikaa :)

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää