Siirry pääsisältöön

tilastoja koulumaailmasta

 


Sateisena maanantaiaamuna istun lasten kanssa seisovassa autojonossa matkalla kouluun. Moni muukin on tehnyt saman ratkaisun, heltynyt, ja hypännyt autonrattiin, jotta jälkikasvun ei tarvitse kävellä tai pyöräillä, ja sen myötä istua märissäm vaatteissa koko päivää. Ei muuten, mutta meillä ei ole naulakoita tai säilytyslokeroita ja siksi valtaosa yläkoululaisista jättää takin kotiin. Koulunpiha kuhisee maskipäisiä, reppuselkäisiä nuoria. Osa laahustaa väsähtäneenä maanantaiaamun kunniaksi, joku halaa ystävää, toiset juttelevat keskenään.

Meidän kolmikko jakautuu kahtia, kuudesluokkalaiset menevät sisään etuovesta, kahdeksasluokkalaiset länsisiivestä. Ekalla tunnilla Kentsulla on pelastusliivimatikkaa, Ollipollilla luonnontieteitä ja Tättiksellä englantia. Koulupäivän päättyessä vähän ennen kolmea on Tättis tulossa espanjantunnilta, Kentsu luonnontieteistä ja Ollipolli yhteiskuntaopin tunnilta. Väliin mahtuu sekalaisesti historiaa, kotitaloutta, liikuntaa-tanssia-kuntosaliharjoittelua. Kaikilla kolmella kun on eri liikuntavalinnainen. Koulupäivän jälkeen Kentsu jää koululle maastojuoksutreeneihin ja ne kaksi muuta tulevat kotiin tankkaamaan ja tekemään läksyt ennen maanantai-illan tanssituntiputkea. Kun treenit päättyvät 16:30 tipautan samalla kierroksella tanssijat tanssikoululle. 

 


Korjatkaa jos olen ihan väärässä, mutta kansainvälisiä kouluja lukuunottamatta yleinen ajattelumalli tuntuu olevan että mitä enemmän koulussa on diversiteettiä, sitä enemmän haasteita kouluilla on, tiedättehän - ne itähelsingin ”mamukoulut” jossa lapset eivät puhu edes suomea, tai vastaavasti täällä meillä ne alueet joissa suurinosa lapsista käy koulua silloin kun muistaa tai vanhemmat sattuu huomaamaan että kouluakin tarttis käydä. Tasoeroja on paljon, haasteet melkoisia ja opettajien jaksaminen koetuksessa. Tällaisesta koulusta kirjoittaa bloggarikolleega Sirpa Timonen-Nurminen Teksasista.

Koulualueemme on harvinaisen riemunkirjava - kirjaimellisesti - ja kulttuurien sekamelska tekee elämästä paitsi hetkittäin haastavaa niin ennenkaikkea aivan mahtavan monimuotoista ja ihanaa. Todellisuudessahan me ollaan kaikki aika samanlaisia, hyvätuloisia, enimmäkseen tietotyöläisiä ja mausteena välissä lääkäreitä, asianajajia, yrittäjiä. Lapsiperheitä joille on tärkeää turvallisuus, luonto ja hyvät koulut. Tervehdimme toisiamme kaduilla, juttelemme ja tunnemme naapurit ja naapureiden lapset.


Ehkä siksi on erityisen kivaa päästä jakamaan meidän koulun tilastoja jotka rehtori eilen lähetti sunnuntaisähköpostissaan. Olin erityisen ilahtunut siitä että kyselyssä otettiin huomioon myös nuorten seksuaalinen suuntautuminen ja heidän käyttämänsä persoonapronominit.

  • 410 oppilasta käyttää pronomineja - he/him,
  • 387 oppilasta käyttää pronomineja - she/her
  • 8 oppilasta käyttää pronomineja - they/them

Meidän yläkoulussa on tänävuonna 805 oppilasta, 51 opettajaa ja 2 rehtoria ja 19 muuta kouluhenkilökuntaan kuuluvaa. Koulu on moneen muuhun yläkouluun verrattuna pieni. Oppilaiden lukuaineiden keskiarvo on 9, ja matemaattisten aineiden keskiarvo 9+. Koulun oppilaat puhuvat 41 eri kieltä ja esimerkiksi meidän lapset on systeemiin kirjattu amerikkalaisina, englanninkielisinä.

Koulun oppilaista:

  • 3% on mustia
  • 10% latinalaisamerikkalaisia
  • 45% aasialaisia/intialaisia
  • 36% valkoihoisia
  • 6% kahden tai useamman rodun edustajia

Heistä:

  • 82% on yleisen opetuksen piirissä
  • 18% erikoislahjakkaiden opetusohjelmassa
  • 10% erityisopetuksessa

Meidän kolmesta lapsesta vain yksi lasketaan tänäpäivänä erityisopetuksen piirissä olevaksi sillä heidän opetuksensa on ainoastaan mukautettua, ei tuettua. Kentsun pelastusliivimatematiikka taas on erityisopetuksenalaista toimintaa, ja luokassa on erityisopetukseen erikoistunut matematiikanopettaja yhdessä erityisopettajan kanssa. Myös vaatimukset ovat toisenlaisia kuin siihen perusmatematiikkaan osallistuvilla. Tättis taas tekee jo toistavuotta lukion matematiikanopetusohjelmaa ja hyppäsi siten kahden luokka-asteen yli.

Näitten lasten kasvuympäristö on kovin erilainen kuin heideidän vanhempiensa. Rotujen ja kulttuurien kirjo on rikkaus, mutta siitähän olen toki kirjoittanut ennenkin. Toisaalta he ovat kasvaneet omanlaisessaan kuplassa missä maailman huolet ovat aika kaukana lasten arjesta.


Kommentit

  1. Kulttuurien diversiteetti on eri kuin osaamistasojen diversiteetti. Se näkyy juuri Helsingissä kaikista pahiten. Samanlaiset ongelmat ovat olemassa jokaisessa kaupungissa, joihin otettu paljon maahanmuuttajia. Luulisi, että vika on maahanmuutossa. Ehhei. Vika on lainsäädännössä, joka mahdollista maahanmuuton, mutta ei tarjoa sen jälkeen mitään palveluita maahanmuuttajille. Aikuisten kieliopetukseen joutuu jonottamaan kuukausikaupalla (8-12kk) ja se loppuu tasoon A2. Lapsia sijoitetaan tavallisiin kouluihin, vaikka koulunkäyntiavustajia ei ole tarjolla. Nämä lapset eivät ymmärrä, mitä ympärillä tapahtuu, harvoin osaavat käyttäytyä niin, mitä koulu vaatii, eivätkä vanhemmat osaa kieltä auttaakseen lapsiaan.

    Opettajien näkökulmasta tilanne on katastrofaalinen: koita opettaa jotain, jos puolet luokastasi juoksee tunneilla ympäriinsä pitkin seiniä ja kalusteita, ihan vaan sen takia, että heillä on tylsä.

    Kulttuurien ja etnisyyksien diversiteetti sen sijaan on koululle hyväksi. Sellaista on koettu usein niissä kouluissa, joissa lapsemme oli opiskelemassa. (https://viaperasperaadastra.com/2021/05/01/koulu-maailmalla/). Se on varsin rikastuttava kokemus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tottakai nämä ovat kaiksi toisistaan erillistä asiaa ja osaamistaidon diveriteettiä voi olla myös hyvin rodullisesti tai kulttuurillisesti homogeenisessa oppimisympäristössä. Käytännössä moni kuitenkin oikoo mutkia ja ajattelee kultturillisen diversiteetin ja osaamistaitojen diversiteetin kulkevan käsikädessä.

      Poista
  2. Sivuatkin pienesti sitä, mikä nähdäkseni tekee sitä haastetta oppimisympäristöön: oppilaan ja oppilasta ympäröivän yhteisön sosioekonominen tausta.

    Helsingistä en niinkään tiedä, mutta omassa kotikaupungissani nämä suuren kulttuuridiversiteetin koulut sattuvat sijaitsemaan alueilla, joissa yleisesti ottaen perheiden enemmistöllä on erilaisia haasteita oman elämänsä hallinnassa. (ylisukupolvista syrjäytymistä, työttömyyttä, kouluttamattomuutta, ja osalla se maahanmuuttajuus, mahdollisesti siihen liittyen traumat)

    Omista lapsukaisistani yksi oli luokkansa ainoa omaa sukupuoltaan edustava suomea äidinkielenään puhuva - ja koko luokan oppilaista liki ainoa jolla oli työssäkäyvät, koulutetut vanhemmat.
    Jos lähdetään siitä oletuksesta, että lapset oppivat vertaisryhmässä kieleen, kulttuuriin ja koulunkäyntiin, on yhden lapsen niskoilla aikamoinen vastuu koululuokan sopeuttamisesta.

    Yleisellä tasolla kannatan lämpimästi kaikenlaista monimuotoisuutta, mutta ja mutta.
    Yksilötasolla olen nähnyt ja kokenut monimuotoisuudessa - silloin kun siihen yhdistyy myös elämänhallinnan haasteita - enemmän haittaa kuin hyötyä.

    Nuoristani yksi on jäänyt paitsi puheopetusta.

    Yhden lukivaikeudet huomattiin vasta lukiossa.

    Ympäristön sukupuoliroolit ovat ahtaat; tätä ovat analyyttisesti pohtineet erityisesti tytöt, jotka kumpainenkin, toisistaan tietämättä, ovat tuoneet esiin sitä, että siirtymä oman alueen koulusta (kyllä, olemme koulushoppailijoita!) keskiluokkaisempaan kouluun on tuonut heille enemmän liikkumavapautta omassa sukupuolessa ("mä olisin ihan kauhee pissis, jos olisin käynyt XX:n koulua")

    Enemmistö vie mennessään. Jos enemmistön yhteinen kieli on heikkoa, on koko yhteisön kieli heikkoa. Jos enemmistön koulunkäyntiasenne on heikkoa, on koko yhteisössä vallalla sama - sitä ei muuteta erityisopetuksella eikä sellaisessa tilanteessa ole mahdollisuuksia eriyttää opetusta sekä ylös- että alaspäin, niin että kaikentasoisilla oppilailla olisi mahdollisuus pyrkiä omaan parhaaseensa.
    Jos ympäristö ei aseta painetta vanhemmille koulunkäynnin tukemiseen, ei koulunkäyntiä tueta.
    Tai kääntäen: jos enemmistö vanhemmista ja oppilaista asennoituu koulunkäyntiin suhteellisen positiivisesti, on kouluyhteisön helpompaa kiskoa perässään ja tukea niitä joilla siihen on tarvetta.


    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...