“Ota kiinni tupsusta ja siirrä se oikealta vasemmalle merkiksi valmistumisesta. Olet nyt valmistunut high schoolista.” Hetkeä myöhemmin ilma on täynnä lentäviä lakkeja.
Olen aina miettinyt miten lakit löytävät takaisin omistajalleen, tänä keväänä selvisi, että niissä on nimet sisäpuolella. Sitäkin monesti mietin, että miten niin ihminen ei muista olleensa samassa matematiikan-englannin-historian ryhmässä lukiossa, kyllä minä ainakin muistan. Tiedätkö mistä puhun? Siitä kun elokuvissa ja telkkarissa tyyppi sanoo toiselle, että olit mun matikan ryhmässä ja istuit mun edessä, eikä sillä toisella tyypillä ole mitään hajua tästä ekasta tyypistä. Miten se on muka mahdollista? Onhan sitä vähän pihalla jos ei tiedä kuka istuu edessä-takana-vieressä, siis edes ulkonäöltä, mutta kun koulussa on tuhansia oppilaita ja kursseja käydään sikin sokin, siis oikeasti niin, että samalla matematiikan tunnilla saattaa olla oppilaita jokaiselta vuosikurssilta, niin onhan niitä mahdollisia kurssikavereita aika paljon.
Todellisuudessa valmistujaisia järjestetään koulun jumppasalissa – kuten Suomessa. Koulun urheilukentällä – satoi tai paistoi. Kirkossa – koska riittävästi tilaa. Urheilustadionilla - varmasti mahtuu, tai sitten kuten meillä, yliopiston koripalloareenalla. Tänä vuonna sattui olemaan helleaalto, eikä korisareenalla ollut ilmastointia. Tilaisuuden ohjelmalehtisellä oli siis käyttöä vilvoitteluvälineenä. Kaulassa vanhemmilla oli kauniisti joko patterilla toimivia tuulettimia, märkiä rättejä, tai kuten meidän perheellä, kasteltuja käsipyyhkeitä. Tästä huolimatta hiki valui noroina pitkin selkää ja poskia.
Monella koululla on ihan oikeastikin se valedictorian puhumassa, mutta meidän koulussa nyt sattuu olemaan sen verran monta ylisuoriutujaa, ettei sitä parasta ole mahdollista löytää, kun asteikko loppuu 4.0:aan. Halukkaat puhujat saivat siis ilmoittautua englanninlaitokselle, koepuhua opettajille, ja sitten heidän joukostaan valittiin kaksi puhujaa tilaisuuteen. Ihan hyviä puhujia molemmat, ensimmäinen puhe parempi kuin toinen, se toinen puhuja yritti kai miellyttää vanhempia ja puhui pääasiassa täyttä potaskaa siitä kuinka ihmisen on hyvä olla koskaan pysähtymättä sillä joutilaisuus johtaa ihmiskunnan tuhoon. Siis, what?! Tää tyyppi ei kai ollut koskaan kuullutkaan siitä, että joutilaisuus ja tylsistyminenkin ovat tärkeitä ihmisen luovuudelle.
Kahden oppilaan lisäksi, koulun viidestä rehtorista yksi sai puheenvuoron. Lapsi ei ole koskaan edes puhunut tämän tyypin kanssa, minä olen törmännyt naiseen sen yhden kerran, kun toinen pojista pyörtyi koulussa ja mut kutsuttiin paikalle juttelemaan ensihoitajien kanssa. Puheesta mulle ei jäänyt mieleen yhtään mitään.
Ehdottomasti paras puhuja oli koulupiirin superintendentti. Normisti sellainen perustylsä keskitienkulkija puheissaan, mutta tällä kertaa hänen nuorin poikansa valmistui rimaa hipoen, ja isä oli ymmärrettävästi täynnä ylpeyttä. Kyllä siinä meni roska silmään kun poika huusi isälleen sieltä tuolirivistöjen keskeltä että: ”I love you dad!”
Kun tilaisuus loppui joskus kymmenen jälkeen illalla, me ei tosiaankaan järjestetty juhlia, eikä edes menty illalliselle. Me ajettiin suoraan kotiin, käytiin suihkussa, avattiin pullo skumppaa ja lämmitettiin muutama valmispitsa. Onnea rakas! Nyt nukkumaan, pojilla kun oli seuraavana aamuna vielä lukukauden päätöskokeet.
Meidän koulupiirissä on yhdeksän high schoolia, niiden valmistujaiset on kolmen päivän urakka siellä korisstadionilla ja järjestys on aina samankaltainen: Iso koulu, pieni koulu, iso koulu. Joka toinen vuosi meidän koulu saa sen päivän ekan ajan, joka toinen vuosi viimeisen. Koska perheen lapsukaiset ovat syntyneet mallikkaasti kahden vuoden välein, on meillä edessä ilta-aika myös poikien valmistuessa.
Mutta kyllä me ollaan juhlittukin! Tättis valitsi juhlilleen paikaksi meidän kodin sijasta panimon ja valmistujaistilaisuutta seuraavana päivänä meillä oli panimossa oikein onnistunut valmistujaisjuhla. Paikalla oli paitsi meidän ystäviä, niin myös Tättiksen ystäviä, opettajia koko koulutien varrelta ja kirsikkana kakun päällä neidon ensimmäinen koulunkäyntiavustaja eskarivuodelta. Pitkälle on meidän Tättis tullut. Rakas.
Kommentit
Lähetä kommentti