Eletään huhti-toukokuun vaihdetta ja vaikka koulunkäynti täällä meillä jatkuukin kesäkuun puolivälin ylitse, ollaan henkisesti lähestymässä kouluvuoden loppua ja suuntaamassa katsetta seuraavaan vuoteen. Näin ainakin meidän perheessä, jossa kesäkuun puolivälissä yksi lapsista painaa nelikanttisen hatun päähänsä ja juhlii valmistumista high schoolista. Valtavirrasta poiketen hän voi samalla juhlistaa associate degreetään eli kaksivuotista college tutkintoaan. Lähestytään yhden aikakauden loppua oppivelvollisuuden päättyessä - vastahan se lähti kouluun hattu keikkuen.
Muistan vielä miltä se tuntui, olla kahdeksantoistavuotias ja painaa valkolakki päähän. Muistan myös sen paineen jatko-opinnoista, pääsykokeista ja ylioppilaskirjoituksista, ja olen kiitollinen siitä että oman tyttäreni kohdalla ei ollut ylioppilaskirjoituksia sen enempää kuin pääsykokeitakaan.
Sen jälkeen kun elokuussa kiersimme kouluja, tutustuen mahdollisiin tuleviin yliopistoihin, lähetti nuori nainen hakemuksen neljään yliopistoon. Yhdellä näistä kouluista on kolme kampusta joihin jokaiseen haetaan erikseen ja hän päätyi hakemaan kahdelle kampukselle. Osa kouluista oli sellaisia, että hän tiesi niihin pääsevänsä, osan kanssa jäätiin odottamaan vastauksia.
Ensimmäiset vastaukset tulivat odotetusti näistä ”takuu-kouluista” koska meidän koulupiirillä on sopimus näiden yliopistojen kanssa ja jokainen oppilas jonka keskiarvo on riittävän korkea, pääsee kouluun. Ovet aukesivat Central Washington Universityyn kolmannen vuoden opiskelijana ja Washington State Universityyn. Helmikuussa postilaatikkoon tupsahti iso paketti. Tämä uutinen oli kaikista kouluista se imartelevin, kun opiskelija toivotettiin tervetulleeksi Whitman Collegeen melkoisen stipendin kanssa. Tämä koulu on ns. Mini-Ivy, pieni korkealle arvostettu yksityinen yliopisto.
Viimeisenä tulivat vastaukset University of Washingtonin kahdelta kampukselta. Seattlen kampus on suuri ja ehdottomasti tunnetumpi, sinne haki tulevalle lukuvuodelle 77.400 opiskelijaa ja heistä valittiin 7.300. Bothellin kampus ei ilmoita hakijamäärää, mutta pienellä kampuksella on kokonaisuudessaan noin 5.000 opiskelijaa. Siinä missä ovet eivät auenneet suoraan Seattleen (varasija) tarjottiin pienemmältä sisarkampukselta jotakin sellaista minkä ohittaminen olisi ollut sulaa hulluutta. Näinpä meidän perheemme High School Graduate aloittaa ensi syksynä University of Washington School of Business (kauppakorkeakoulu), kolmannen vuoden opiskelijana.
Mitä tämä sitten tarkoittaa ja miksi se oli jotakin erityistä?
Useimmat yliopistot ottavat ensimmäisen vuoden opiskelijat tavallaan avoimella hakemuksella jossa valitaan vain ns. oletettu pääaine. Tämä ei takaa opiskelupaikkaa valitussa tiedekunnassa vaan antaa oikeuden opiskella perusopintoja. Hyvänä esimerkkinä University of Washingtonissa opiskelijat joutuvat usein hakemaan uudestaan kahden opintovuoden jälkeen omaan pääaineeseensa. Osa pääsee jatkamaan opintoja haluamassaan tiedekunnassa, ja toiset joutuvat joko vaihtamaan suuntaa tai koulua. Vain osa hakijoista pääsee aikuisten oikeasti omaan pääaineeseensa suoraan. Nämä opiskelupaikat ovat kullanarvoisia. On myös yleistä, oikeastaan jopa oletettua, ettei lukioaikana tai toisessa koulussa suoritettua kahden vuoden tutkintoa lueta suoraan hyväksi vaan samoja peruskursseja joutuu käymään uudestaan. On siis poikkeuksellista päästä kouluun sisään suoraan kolmannen vuoden opiskelijana.
Huhtikuun alussa kävimme tulevassa koulussa niin Business Schoolin tilaisuudessa kuin uusien opiskelijoiden avointen ovien päivässä. Autistin vanhempana uskon, että pieni koulu, pienet opetusryhmät ja helposti lähestyttävät professorit tulevat olemaan avainasemassa jatko-opinnoissa.
Omalle perheelle tietysti sopii myös hyvin se, että syksyllä koulumatka on hyvinkin kohtuullinen sillä harvaan yliopistoon ajelee kotoaan puolessa tunnissa. Se ettei kampuksella tarvitse asua, säästää opiskelijalle parhaimmillaan kymmeniä tuhansia dollareita vuodessa. Useimmat koulut kun vaativat opiskelijoita asumaan kampuksella ainakin ensimmäisen vuoden. Opiskelija-asuntolassa asuminen tosin on monessa yhdysvaltalaisperheessä myös samanlainen siirtymäriitti aikuisuuteen kuin Suomessa armeija. Moni ystäväperhe haluaa nuoren aikuisen asuvan opiskelija-asuntolassa, vaikka koulu olisi lähelläkin ja vielä useampi kokee tärkeäksi, että nuori lähetetään kouluun jonnekin kauemmaksi. Kun me tämän kyseisen nuoren vanhemmat molemmat satuimme jatko-opiskelemaan samassa kaupungissa kuin olimme syntyneet ja kasvaneet, ei se että nuori aikuinen jatkaa asumista kotona tunnu lainkaan hankalalta. Toisaalta vähintään yhtä poikkeuksellista on se, että nuori maksaa opintonsa itse. Tättiksellä on kahden vuoden opintoihin kuluvat rahat jo tilillä ja koska stipendit kattavat osan koulumaksuista voi loput käyttää jatko-opintoihin, toiseen pääaineeseen tai vaikka asuntosäästämiseen.
Entäs ne muut?
Suunnataan vielä lopuksi katse näihin kahteen nuorempaan. Ollipolli ja Kentsu täyttävät kesäkuussa kuusitoista. High schoolia on pian takana kaksi vuotta ja edessä vielä toinen mokoma. Realistisesti molemmat totesivat, ettei tämä siskon systeemi, jossa high schoolia käydään collegessa taida olla heille. Running Start vaatii opiskelijalta kykyä ottaa itsenäisesti vastuuta omista opinnoistaan samaan tapaan kuin korkeakoulussa, kun kukaan ei tule kyselemään onko läksyt tehty. Pojista toinen siirtynee high schoolista collegeen tai yliopistoon kahden vuoden päästä. Hän haaveilee opettajan opinnoista ja hänestä tullee aivan loistava ope, jos unelmat eivät vaihdu ja muutu. Toinen taas… noh ihan rehellisesti sanottuna uskon, että hän ei tässä vaiheessa elämää ole niin sanotusti ”college material”. High schoolkin tekee tiukkaa, kun koulu ei ihan kauheesti kiinnosta. On siis onnellista, että osavaltiossamme on mahdollista – sen lisäksi että voi suorittaa korkeakouluopintoja lukiossa – suorittaa myös ammattitutkinto lukiossa.
Pienen houkuttelun jälkeen Kentsu päätyi hakemaan high schoolin rinnalla käytävään koulutusohjelmaan, josta valmistuu palopelastajaksi. Käytännössä tämä on kahden vuoden ammatillinen koulutus, joka toimii ponnahduslautana työhön palopelastajana. Koulutukseen haetaan oman high schoolin kautta ja koska hakijoita on enemmän kuin paikkoja, koulutuspaikat arvotaan hakijoiden kesken. Tällä kertaa arpaonni suosi hakijaa ja syksyllä jannusta tulee palopelastajaopiskelija. Aamut menevät amiksessa (technical college) ja iltapäivät lukiossa. Aamupäivän amiskurssit luetaan lukio-opintojen osaksi, joten jos kaikki menee suunnitelman mukaan valmistuu meidän perheestä kahden vuoden kuluttua yksi palopelastaja-ylioppilas ja yksi ylioppilas.
Valmistujaisjuhlia suunnitellessa ja mekkoa ostellessa äidin sydän on täynnä hymyä, rakkautta ja ylpeyttä. Mieli on rauhallinen kun tuntuu siltä että ainakin kaksi kolmesta on toistaiseksi sortteerattu eteenpäin. Kesäkuun puolivälissä nelikanttinen hattu heitetään ilmaan ja seuraavana päivänä juhlitaan ystävien ja opettajien kanssa. Mutta miten se on mahdollista että se on jo ylioppilas, minä en ainakaan ole kahdeksantoistavuotta vanhempi!
Kommentit
Lähetä kommentti