Siirry pääsisältöön

kahdeksantoista kirjettä



Huomenna se sit alkaa – kesä. Ihana, ihana kesä. 73 päivää hitaita aamuja ilman eväslaatikoita, paljon likaisia varpaita, päiviä rannalla ja iltoja leikeissä naapuruston lasten kanssa. Yhtä innolla kun tiedän elokuussa odottavani taas kouluvuoden alkamista, huokaisen helpotuksesta koulujen päättyessä. Huokaisen helpotuksesta aikataulujen vapautuessa ja ah, ennen kaikkea koska ei tarvitse pakata niitä eväitä.

Itse tehdyt saippuat. 

Tänään kiikutin jannujen kanssa kassikaupalla itse tehtyä saippuaa lahjoiksi opettajille ja koulun henkilökunnalle. Iltapäivällä ojennettiin vielä viimeinen pussukka bussikuskille, iki-ihanalle Tamille joka tietää jokaisen lapsen nimen ja muistaa aina perjantaisin toivottaa kaikille mahtavaa viikonloppua. Aamulla on vielä koko koulun yhteinen kevätjuhla lauluineen, luokkahuoneitten siivous ja tyhjennys, ja lopuksi lähtö kesälaitumille.




Eilen kiikutin rinsessan luokkabileisiin syömään pizzaa ja jätskiä koulukavereitten kanssa, vastaanotto oli riemukas lukemattomine halauksineen ja tervetulotoivotuksineen. Tuntia myöhemmin me ajettiin kotiin mukana tukku kirjeitä luokkakavereilta. Niitä kirjeitä Tättis luki illan sohvalla makoillessaan. Mä oon edelleen vähän suomalaisen jähmeä ja huono kirjoittamaan kiitoskortteja, tai lähettämään mitään kortteja noin ylipäätään, mutta onhan se aika kivaa aina saada kiitoskortti luokalta kun on ollut mukana luokkaretkellä samoin kuin nyt ne parane pian ja voi hyvin viestit jokaiselta luokan oppilaalta. Opettelen tätä taitoa, koska täällä sitä ihan oikeasti arvostetaan.






Amerikkalainen välittäminen tuntuu hyvältä. On kivaa kun koulun talkkarikin kyselee multa mitä Tättikselle kuuluu. Tuskin se unettomia öitä viettää yhden oppilaan ollessa poissa koulusta kouluvuoden lopun, mutta osoittaa kuitenkin muistavansa kolmasluokkalaisen tytön, yhden yli 600:sta oppilaasta. Kuulumisia kyselee myös toimiston väki, samoin kuin jannujen opettajat ja miltei jokainen vanhempi joka tulee käytävillä vastaan. Se ei tunnu pinnalliselta tai epäaidolta, vaan sydämelliseltä, aidolta ja lämpimältä. 



Tunnisteet:

Kommentit

  1. Ronja24. kesäkuuta 2017 klo 2.57

    Hyvää kesää teidän perheelle! :) Onneksi Tättis voi jo paremmin ja pääsi vielä luokkakavereitakin näkemään ennen loman alkua.

    VastaaPoista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää