kahdeksaksi tuorein kuva

Viime viikonloppuna tein jotakin sellaista mikä ei ole yhtään mun tapaista. Ensin vastasin Facebook haasteeseen ja sitten vielä jaoin sen omalla seinälläni, jätin tosin sieltä lopusta pois sen vaatimuksen haasteen jakamisesta ja jatkamisesta. Nää kiertokirjeet ei oikein ole mun juttu, puhuttiin sitten tavasta tai paikasta tutustua, syöpätietoisuudesta, itsemurhatilastoista tai mistä tahansa. 

Tähän juttuun vastasin ja jaoin sen koska pidin sitä hauskana ja viihteellisenä. Niin näköjään aika moni muukin sillä sain omaan kyselyyni kymmeniä vastauksia. Kamera kulkee nykyään melkein jokaisella mukana kaikkialla ja sitä tulee käytettyä monesti aika toisin kuin silloin kun kameran tarkoitus oli kuvata jollakin tavalla erityisiä hetkiä Kameralla napataan valokuva Ikean tuotteen varastohyllypaikasta, vaatteen mallimerkinnästä, siitä rikkimenneestä kikkulasta autotallissa jotta osaa ostaa uuden oikeanlaisen. Kameran muistista on tullut monimuotoisempi ja huomattavasti mielenkiintoisempi kuin silloin joskus ennen.

Se kahdeksas kuva... jääkaappiaanhan kaikki aina kuvaillee - eikö?

Mitä mun kamerasta sitten löytyy? Mistä viimeiset kymmenen kuvaa on otettu ja mikä oli niitten merkitys? Tällä viikolla olen ollut kotona leikkaustoipilaan kanssa ja kuvat sen mukaisesti aika pienistä ympyröistä. 

Otan samasta asiasta usein vähintään parikymmentä kuvaa jotta saan sellaisen johon olen tyytyväinen. Jos siis ihan orjallisesti seuraan viimeistä kymmentä kuvaa, on vastaus tämännäköinen:

Toisaalta jos katsotaan viimeistä kymmentä kuvaa niin että tarkoitus on jakaa kymmenen viimeistä kuvaustilannetta saadaan lopputuloksesta vähän mielenkiintoisempi - ehkä.

Sunnuntaina otin instaan odotellessani uutta asiakasta tapaamiseen. Nipussa on tukku esitteitä, tilastoja ja muuta mukavaa.

Maanantaina pikkupotilas kuvasi rakkaan Tuffynsa noita-asussa. 

Herään aamulla varhain ja tän kuvan nappasin työblogia varten kun syyskuinen aamu oli jotenkin niin tunnelmallinen ennen aamun valkenemista.

Ruokakaupan sokerikurpitsalaarista löytyi tällaiset kurpitsakaksoset. Pakkohan ne oli ottaa mukaan. 

Jalkahierontaa toipilaalle. Tää on sellainen hipsuttaja että sitä pitäis aina olla hieromassa ja hipsuttelemassa.

Olkkarissa on kaaos ja jossakin siellä kaaoksen keskellä nukkuu se lapsi joka viimein aamuyöstä nukahti itkun uuvuttamana. Nielurisaleikkauksesta toipumista pidetään aina jotenkin pikkujuttuna ja täytyy tunnustaa että mäkin vähän hämmästyi että se piti pitää viikko kotosalla. En hämmästele enää.

Kävin kääntämässä myytävästä kohteesta kastelujärjestelmän pois päältä ja samalla nappasin valokuvan käyntikortista. Kuvaan kaikkien välittäjien kortit talteen, jotta tiedän kuka on käynyt näytön aikana. Näyttöjen ulkopuolella käyneet välittäjät rekisteröityvät elektronisen avainjärjestelmän kautta.

Kävin silmälääkärissä ja tilasin itselleni uudet silmälasit. Se silmälääkärin tyyppi joka niitä laseja hoitaa, sellainen vanhempi setä oli vähän hämmentynyt mun valinnasta ja kysyi olenko mä nyt ihan varma että haluan käyttää näitä laseja ihan päivittäin. Kyllä haluan. Jos naisella on vaaleanpunaiset hiukset niin ei siinä enää vähän voimakkaammat pokat enää paljoa kai heilauta.

Tästä hetkestä piti saada kuva sillä onhan sitä odotettu aika monta vuotta. Minä vilkuttamassa kuistilla kouluunlähtijöille kahvikupin kanssa. Sinne ne menee... muun lapsivirran sekaan kävelläkseen parin sadan metrin matkan kouluun. 

Ja iltapäivällä koulun loppuessa autojono ulottuu melkein meidän kuistilta koulun pihalle vanhempien hakiessa kullannuppujaan kotiin. Poliisi kävi poimimassa ne kaksi koulubussia pois tästä jonosta. Onneksi valtaosa oppilaista kulkee kouluun ja koulusta kuitenkin jalan tai pyöräillen.

Jos haluat laittaa oman viimeisen kuvasi, laita se Facebookiin blogin kommentiksi.