Siirry pääsisältöön

kahdeksaksi tuorein kuva


Viime viikonloppuna tein jotakin sellaista mikä ei ole yhtään mun tapaista. Ensin vastasin Facebook haasteeseen ja sitten vielä jaoin sen omalla seinälläni, jätin tosin sieltä lopusta pois sen vaatimuksen haasteen jakamisesta ja jatkamisesta. Nää kiertokirjeet ei oikein ole mun juttu, puhuttiin sitten tavasta tai paikasta tutustua, syöpätietoisuudesta, itsemurhatilastoista tai mistä tahansa. 

Tähän juttuun vastasin ja jaoin sen koska pidin sitä hauskana ja viihteellisenä. Niin näköjään aika moni muukin sillä sain omaan kyselyyni kymmeniä vastauksia. Kamera kulkee nykyään melkein jokaisella mukana kaikkialla ja sitä tulee käytettyä monesti aika toisin kuin silloin kun kameran tarkoitus oli kuvata jollakin tavalla erityisiä hetkiä Kameralla napataan valokuva Ikean tuotteen varastohyllypaikasta, vaatteen mallimerkinnästä, siitä rikkimenneestä kikkulasta autotallissa jotta osaa ostaa uuden oikeanlaisen. Kameran muistista on tullut monimuotoisempi ja huomattavasti mielenkiintoisempi kuin silloin joskus ennen.

Se kahdeksas kuva... jääkaappiaanhan kaikki aina kuvaillee - eikö?


Mitä mun kamerasta sitten löytyy? Mistä viimeiset kymmenen kuvaa on otettu ja mikä oli niitten merkitys? Tällä viikolla olen ollut kotona leikkaustoipilaan kanssa ja kuvat sen mukaisesti aika pienistä ympyröistä. 

Otan samasta asiasta usein vähintään parikymmentä kuvaa jotta saan sellaisen johon olen tyytyväinen. Jos siis ihan orjallisesti seuraan viimeistä kymmentä kuvaa, on vastaus tämännäköinen:







Toisaalta jos katsotaan viimeistä kymmentä kuvaa niin että tarkoitus on jakaa kymmenen viimeistä kuvaustilannetta saadaan lopputuloksesta vähän mielenkiintoisempi - ehkä.


Sunnuntaina otin instaan odotellessani uutta asiakasta tapaamiseen. Nipussa on tukku esitteitä, tilastoja ja muuta mukavaa.


Maanantaina pikkupotilas kuvasi rakkaan Tuffynsa noita-asussa. 


Herään aamulla varhain ja tän kuvan nappasin työblogia varten kun syyskuinen aamu oli jotenkin niin tunnelmallinen ennen aamun valkenemista.


Ruokakaupan sokerikurpitsalaarista löytyi tällaiset kurpitsakaksoset. Pakkohan ne oli ottaa mukaan. 


Jalkahierontaa toipilaalle. Tää on sellainen hipsuttaja että sitä pitäis aina olla hieromassa ja hipsuttelemassa.


Olkkarissa on kaaos ja jossakin siellä kaaoksen keskellä nukkuu se lapsi joka viimein aamuyöstä nukahti itkun uuvuttamana. Nielurisaleikkauksesta toipumista pidetään aina jotenkin pikkujuttuna ja täytyy tunnustaa että mäkin vähän hämmästyi että se piti pitää viikko kotosalla. En hämmästele enää.


Kävin kääntämässä myytävästä kohteesta kastelujärjestelmän pois päältä ja samalla nappasin valokuvan käyntikortista. Kuvaan kaikkien välittäjien kortit talteen, jotta tiedän kuka on käynyt näytön aikana. Näyttöjen ulkopuolella käyneet välittäjät rekisteröityvät elektronisen avainjärjestelmän kautta.


Kävin silmälääkärissä ja tilasin itselleni uudet silmälasit. Se silmälääkärin tyyppi joka niitä laseja hoitaa, sellainen vanhempi setä oli vähän hämmentynyt mun valinnasta ja kysyi olenko mä nyt ihan varma että haluan käyttää näitä laseja ihan päivittäin. Kyllä haluan. Jos naisella on vaaleanpunaiset hiukset niin ei siinä enää vähän voimakkaammat pokat enää paljoa kai heilauta.


Tästä hetkestä piti saada kuva sillä onhan sitä odotettu aika monta vuotta. Minä vilkuttamassa kuistilla kouluunlähtijöille kahvikupin kanssa. Sinne ne menee... muun lapsivirran sekaan kävelläkseen parin sadan metrin matkan kouluun. 



Ja iltapäivällä koulun loppuessa autojono ulottuu melkein meidän kuistilta koulun pihalle vanhempien hakiessa kullannuppujaan kotiin. Poliisi kävi poimimassa ne kaksi koulubussia pois tästä jonosta. Onneksi valtaosa oppilaista kulkee kouluun ja koulusta kuitenkin jalan tai pyöräillen.

Jos haluat laittaa oman viimeisen kuvasi, laita se Facebookiin blogin kommentiksi.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...