Siirry pääsisältöön

oi ihana loma

Uskomattomia maisemia.



Seuraan mäkeä alas hyppelehtivää lasta katseellani. Sen veli menee perässä ja mietin että koska se kaatuu mutta ei se kaadu se hyppelehtii hetken veljensä perässä ja palaa sen jälkeen kulkemaan mun ja Fredden kanssa. Poika muistuttaa vähän lenkillä olevaa koiraa kirmatessaan edelle ja palatesssaan sen jälkeen juosten taas tarkistamaan missä me muut tullaan... jannu taitaa kulkea kolminkertaisen matkan meihin muihin nähden. Esiteini tulee vähän matkan päässä meidän perässä. Fredde seuraa sen kulkemista kun se kyllästyneen oloisena seuraa meitä, välimatka pysyy samana koska kukapa nyt haluaisi meidän kanssa kulkea. Sellainen seurue me ollaan, yksi edellä ja viimeinen parikymmentämetriä muiden takana.

Tällä jannulla riittää virtaa... kuljettu on kuitenkin jo aika hyvä matka ja tämä mies juoksee myös ylämäkeen.


Meidän oloinen loma. Mä aina välillä haaveilen rantalomasta. Sellaisesta johon kuuluu riippumatto ja meri, käteen drinksu. Muuta tekemistä ei ole kuin vaeltaa aamulla siihen riippumattoon ja iltapäivästä takaisin cabanalle syömään, tai ehkä ravintolaan. Haaveilen ja samalla tiedän oikein hyvin ettei meistä olis sellaiseen. Jaksaisin yhden aamupäivän, Fredde ei sitäkään ja sen jälkeen pitäis löytää jotakin tekemistä.

Kesäkelkkailu on kivaa.


Siksi meille sopii tämä. Kolmas kerta putkeen aktiivilomalla Kanadan Whistlerissä, talviurheiluparatiisi josta on kasvanut kesäkohde. Silloin ekalla kerralla - vuonna 2004 kai - kesällä haikattiin, ei juuri muuta, kyläkin oli kooltaan murto-osa nykyisestä. Nykyään kuhinaa ja aktiviteettia on ihan samaan malliin kuin talvellakin ja meidän päivät täyttyi vaelluksista, pyöräilystä, uimisesta, shoppailusta, kahviloista, ravintoloista... you name it. Aktiivikello mittasi päälle 20,000 askelta jokaiselle päivälle, vaelluspäivänä tuli kiivettyä 41 kerrosta. Ensi kesänä Kentsu saa ottaa skeittinsä mukaan, niin houkuttelevalta skeittipuisto näytti ja Tättis on vannottanut että se tahtoo, haluaa lähteä kokeilemaan alamäkipyöräilyä. Meillä on vielä paljon kokematta alkaen mönkijäsafarista ja yövaelluksesta, päättyen zipliningiin (vaijeriliukuun). Mulla on myös haaveissa koko päivän ratsastusvaellus vuorilla.

Whistler on tunnettu myös vuoden 2010 talvikisoista.


Aamulla muut nukkuu. Vedän shortsit ja t-paidan päälle ja lähden koiran kanssa metsälenkille. Ennen kuin pujahdamme metsään, seuraan kylän läpi kulkevia nuoria, monot kaulan ympärillä ja sukset olkapäällä. Jäätiköllä pitää olla aikaisin, ennen kuin aurinko pehmentää lumen. Täällä harjoittelevat talviurheilulajien tulevaisuuden toivot - kesälläkin. Metsäpolulla tulee vastaan muitakin varhaisia kulkijoita, aktiivilomakohteessa kun monen päivä alkaa varhain. Osa kulkee itseni tavoin koirien kanssa, toiset juosten tai pyörällä. Kuljen takaisin kylään, pysähdyn leipomossa ostamassa tuoreen leivän ja pullaa aamukahville ennen kuin palaan asunnolle. 

Squamish ja Lil'wat heimojen kulttuurikeskuksessa päästiin muunmuassa punomaan köyttä seetrin kaarnasta.


Takana neljä ihanaa lomapäivää. Niin, kokonaista neljä, niistäkin osa viikonloppuna ja yhden päivän olin aika tarkkaan kiinni sähköpostissa. Ensi vuonna uudestaan, niin noi lapset taisi jo päättää, ja se sopii meille aikuisillekin oikein hyvin.

Aamulenkillä



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän