Siirry pääsisältöön

kuukautisbileet





On joulukuun puoliväli, tai oikestaan on joulukuun kolmastoista päivä, olen edellisenä päivänä täyttänyt kolmetoista. Me ollaan tultu kotiin Lucia-kulkueesta ja ulkona on kipakka pikkupakkanen. Istun ruskeaksi kaakeloidussa vessassa ja tuijotan pikkuhousujani – niissä on verta. Kyllähän minä tiedän mistä on kysymys mutta olen silti aika hämmentynyt. Puhuttiinhan tästä koulussakin. Vähän kuitenkin pelottaa enkä oikeastaan kuitenkaan tiedä mitä pitää tehdä. Huudan äidin apuun, äiti tulee vessaan vähän ärtyneenä ja kun esittelen sille mun pikkareita, se katsoo mua ja tuhahtaa että kyllähän minä, iso tyttö, tiedän mistä on kysymys. Lähtiessään hän lykkää mun käteen paketin siteitä ja sanoo että käytä noita... et sitten jätä niitä verisiä alusvaatteita kenenkään nähtäväksi. Eletään 80-luvun alkupuoliskoa. Jälkikäteen mulle on selvinnyt että moni muu ei uskaltanut äidilleen edes kertoa kuukautisten alkaneen. Siteet ostettiin salaa ja ne piilotettiin omaan huoneeseen, rahat tuli kerätyistä pulloista tai lehtien jakamisesta. Olin onnekas ja silti muisto on vahva. Häpeän tunne oli valtava, niin suuri että voin palata siihen hetkeen ihan koska tahansa, siihen pieneen tyttöön siinä vessanpöntöllä – 35-vuotta sitten.

Äiti on toki edistyksellinen oman aikansa mittapuulla, sain sentään siteet silloin ekalla kerralla ja myös jatkossa ilman että jouduin miettimään asiaa sen kummemin. Kun pelkäsin siteitten näkyvän ratsastushousujen alta käteeni tungettiin laatikollinen tampaxeja ja käsky lukea käyttöohjeet tarkkaan. Harjoittelu oli kirjaimellisesti kivuliasta, mutta tuotti lopulta tulosta. Ratsastuspäivinä siteet vaihtuivat tamponiin. Pelkäsin hysteerisesti tamponi-tautia (TSS) josta äitikin pelotteli. Sitä kukaan ei kuitenkaan muistanut kertoa että TSS on harvinainen, vaan minä olin varma että jos jätän valkoisen vanupuikon vaihtamatta tasan neljän tunnin välein, kuolen sillä siunaamalla hetkellä.

https://www.shethinx.com/pages/btwn


Kymmeniä vuosia myöhemmin häpeä kuukautisista on kadonnut tai nopeasti vähenemässä – ainakin täällä Yhdysvaltain länsirannikolla. Terveyssidemainosten sininen neste on aikaa sitten vaihdettu vaaleanpunaiseen mediakohun saattelemana ja Some tarjoaa kuukautisalushousuja, kuukautisuikkareita, kuukautislegginsejä ja kuukuppeja vasemmalla ja oikealla. Mietin jo vuosia sitten, että miten loistava onkaan tuote jonka voi pestä ja uusiokäyttää ja pestä taas uudestaan. Miten mullistava keksintö on ettei siteitten kanssa tarvitsekaan enää pelata, ettei tarvitsekaan pelätä siteen näkymistä tai teipin irtoamista, että kuukautispäivinä voi nykäistä jalkaan vaikka stringit joissa on sisäänrakennettu terveysside. Ensimmäinen versio tästä oli kestositeet, paluu menneiltä vuosilta. Niitten ongelma oli se ettei ne ainakaan mun housuissa pysyneet paikallaan vaan vaelsivat mihin sattui.

https://www.shethinx.com/


Tättiksen ekoihin kuukautisiin on valmistauduttu jo kauan. Aiheesta on luettu, siitä on juteltu ja käytiin me aiheesta kurssikin. Koulussa siitä puhuttiin niin neljännen, kuin viidennenkin luokan aikana. Meillä on ollut kotona laatikossa siteitä tarjolla ja kuukautisalkkaritkin koulurepussa – varmuuden vuoksi – jo pitkään. Viimeksi viikko sitten juteltiin siitä, mitä tehdä jos kuukautiset alkaa koulussa? Muistutin että jokainen koulussa työskentelevä nainen osaa varmasti auttaa ja että kouluterveydenhoitajaa voi pyytää soittamaan kotiin, ja että tämä on asia joka on jokaiselle naiselle tuttu. Jossakin kohdassa kysyin haluaako neiti kuukautiskakun, sain vastaukseksi kohollaan olevat kulmakarvat. Amerikkalainen traditio on kuukautiskakku ekojen menkkojen kunniaksi, monissa perheissä se on teemaan sopivasti red velvet cake mutta noin ylipäätään ensimmäiset kuukautiset ovat juhlan aihe, kakulla tai ilman.

https://www.shethinx.com/


Sitten se tapahtui. Aamulla pörröpää ilmestyi keittiöön koulun verkkareissa ja veti mut sivuun, se sanoi että se luulee että sen kuukautiset alkoi. Me mennään yhdessä vessaan, totean että näin se taitaa olla ja tarjoilen sieltä kylppärin laatikosta terveyssiteen ensihätään. Liimaan sen verkkareihin lapsen puolesta ja sanon että jatketaan aamupalan jälkeen. Mietin että se eilisiltainen alavatsakipu ei ehkä ollutkaan balettitunnin tuomaa lihaskipua ja se kohtuuton räjähdys autossa saattoi myös liittyäaiheeseen. Halaan lasta, lupaan että tää on oikeasti aivan mahtava juttu.

Aamupalalla se nostaa esiin ajatuksen niistä kuukautisjuhlista, se haluaa lihapullia ja jäätelöbileet, sivulauseessa kysyy että voinko kertoa Freddelle, lupaan että se järjestyy, siis kaikki... ne lihapullat ja jäätelö ja Fredde. Kysyn saako pojillekin kertoa kun ne kuitenkin jossakin välissä huomaa, ja saan luvan. Kouluun se lähtee kuukautispikkarit jalassaan vailla huolen häivää. Se kertoo sen kavereille, mä tekstaan mun kavereille. Koulun jälkeen mennään ostamaan uudet Vansit ja mä totean että se valitsi ekoille kuukautisilleen merkittävän päivän 9/11. Illalla on tanssitunti, mutta kiitos kuukautispikkareitten sen ei tarvitse miettiä näkyykö side balettipuvun alta, pikkarit näyttää ihan samalta kuin kenen tahansa alushousut.

Ero 80-luvun alkupuolella ja 2010-luvun lopulla on tähtitieteellinen. Häpeän tilalla on ylpeys. Ylpeys omasta puhkeavasta naiseudesta.





Kommentit

  1. Suomessa noi kuukautispikkarit ovat vielä harvinaisia. Valitettavasti.
    Kestositeitä onneksi löytyy, mutta nekin mielletään marginaaliryhmän jutuiksi. Ituhipeille.
    Itse olen ommellut ekaa kestositeeni jo yli kymmenen vuotta sitten.
    Kuukuppia opettelin käyttämään itse siksi, että osaisin sitten neuvoa tytärtäni aikanaan. Se on ihana.
    Voisikohan noita kuukautispikkareita tilata jostain?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne on ihan maailman paras tuote, etenkin tällaiselle aloittelevalle nuorelle ja kyllä ihan kokeneemmallekin. Thinx.com:lla on ainakin myymälöitä myös Euroopassa, joten voisin kuvitella että toimittaisivat myös Suomeen.

      Poista

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi