Siirry pääsisältöön

miten tässä nyt näin pääsi käymään?

 

Pilkettä silmäkulmassa?

Ihminenhän tekee kaikenlaista älytöntä hetken mielijohteesta ja vaikka tällä kertaa mielijohteesta toteutumiseen meni reilu vuosi, on myönnettävä että tämä tuli silti vähän puskista. Siitä on aikaa tovi jos toinenkin kun Fredde lipsautti että jossakin välissä voitais harkita Martalle pikkusiskoa, ihan vaan jotta meillä olisi koira sitten joskus kun Martasta aika jättää ja toisaalta, jos Martasta vaikka olisi jotain apua tulokkaan koulutuksessa. Asia jäi sikseen, kun se ajatuskin oli lähinnä sellainen, sitten joskus.

 

Ensikohtaaminen.

Otin asian esille lasten palattua kouluun syyskuun alussa. Fredde empi, että onko nyt kuitenkaan hyvä aika, kun noita töitäkin on, ja minä pontevasti vastasin että koskas sitten ja eihän niitä pentuja nyt tosta vaan mennä ostamaan. Sain luvan laittaa Martan kasvattajalle viestiä, ihan vaan kyselläkseni mikä siellä oli tilanne. Niinhän siinä sitten kävi, että reilua viikkoa myöhemmin matkasimme autossa kotiin koiranpennun kanssa. Ei, se ei ole tyttö, eikä se ole keltainenkaan. Meille muutti Murphy, Martan pikkuveli. Murphyn sisko muutti vähintään yhtä yllättäin meidän hyville ystäville naapuriin.  

Sisko ja sen veli.

 

Yön pimeinä tunteina, kojoottien ulvontaa ja pöllön huhuilua kuunnellessani kasteisella nurmikolla, yrittäen taskulampun valokeilassa etsiä mustaa lylleröä, mietin että ihminen osaa kyllä tehdä elämästään vaikeeta. Vanhempainlomaahan ei koiranpennun ottajalle anneta ja vielä vähemmän yrittäjälle.

Johtaja-ainesta?

Niinpä Murphyn ensimmäinen viikko on ollut melkoisen vauhdikas. Kahdeksanviikkoinen koiranpentu on kulkenut mukana toimistolla, asiakastapaamisissa, näytöissä, palavereissa ja istuihan se jopa panimossa meidän kanssa kun tavattiin uudet asiakkaat. Koska rokottamatonta koiranpentua ei voi laskea juoksentelemaan, on mun vakivarustuksena ollut koira kainalossa, käsilaukku olalla ja läppärilaukku kannossa. Martta onneksi huolehtii itse itsestään, mutta jonkinlainen regressio sillä on ja selkeästi FOMO (fear of missing out = pelko että jää jostakin paitsi).

 


Paljon on jo opittu. Jäbä osaa istua, tulla luokse, odottaa tarvittaessa, tietää mitä tarkoittaa ”Ei!” Marttakin on ehtinyt opettamaan lapselle että kun tulee vieraita odotetaan lupaa omalla paikalla, katua ylitettäessä istahdetaan kunnes saa luvan ylittää ja varmasti koiranperspektiivistä tärkeintä on se että paras paikka kerjätä on tiskikoneen vieressä.

 

Vähän puskissa.

Maeve parkkerasi ensimmäiseksi viideksi vuorokaudeksi Tättiksen sängyn alle ja lähinnä murisi jonkun yrittäessä lähestyä. Torstaina se ilmestyi takaisin esiin, hoikistuneena mutta uteliaana. Selkeästi kissaneiti oli päätellyt että tyyppi on selkeästi tullut jäädäkseen ja on aika selvittää kuinka vaarallinen se on. Lauantaiaamuna se tuli jo aamiaiselle Martan ja Murphyn seuraksi.

 

Kohtaaminen aamuhämärissä. 

Elämä on siis asettumassa uomiinsa kahden koiran, kissan ja kolmen lapsen vanhempana. Ensimmäisen järkytyksen väistyttyä olemme hyvää vauhtia oppimassa elämään toistemme kanssa.



Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

rahat on loppu, mutta myydään volvo

Hesarin kolumnisti ravistelee suomalaisia amerikasta käsin. Tällä kertaa aiheena oli peruskoulu. Kommenttikentässä ollaan takajaloillaan ja pyritään dissaamaan kolumnistin kirjoitusta oikealta ja vasemmalta, osa kutsuu suoraan jopa idiootiksi. Välissä muutama kannustaa ja tukee. Jokainen ulkosuomalainen tietää ihan hyvin ettei suomalaisen yhteiskunnan epäkohtiin saa puuttuua ulkoa käsin. Ei vaikka joskus täytyy mennä kauas nähdäkseen lähelle. Vain suomessa asuva suomalainen saa arvostella suomen terveydenhuoltoa, koululaitosta tai verotusta. Ulkosuomalaisen tulee kiittää ja kumartaa, ymmärtää että on lottovoitto syntyä Suomeen. Vaan onko se ihan oikeasti lottovoitto? Miksi niin moni lähtee? Miksi niin moni niistä lähtijöistä palatessaan päättää lähteä uudestaan; ”heti kun vaan voi!” Miksi niin moni lähtijöistä tietää jo lähtiessään ettei aio palata? Miksi ulkosuomalainen ei halua asua Suomessa, vaan tyytyy kärräämään lomiltaa mukanaan kalliita desingnesineitä ja vaatteita? Miksi?...

mitä suomi ajattelee?

Pakolaiskeskustelu riehuu Suomessa marginaaliryhmien heitellessä ilotulitteita, kiviä ja polttopulloja. Toisaalla suljetaan raja ihmismuureilla. Media mässäilee tapahtumilla, kuin silläkin että pieni ryhmä niistä pakolaisista haluaa kivempaan paikkaan tai osoittautuu rikollisiksi. Kaksi pientä ryhmää. Paljon näkyvyyttä. Myös kansainvälisessä mediassa. Toisaalla hiljainen osa kansalaisia auttaa, antaa omastaan ja tekee vapaaehtoistyötä sen saman pakolaisryhmän hyväksi. Joku älähtää että ne tulee huvikseen, paremman elämän toivossa ja toinen muistuttaa että harva haluaa jättää kotiaan ihan vaan huvin vuoksi. Ei Suomikaan sentään niin ihana maa ole. Siinä ääripäitten välissä on hiljainen massa. Se joka hiljaisesti hyväksyy tain hylkää. Se ryhmä joka ei äänekkäästi vastusta sen enempää kuin puolustakaan. Haluaisin tietää mitä se hiljainen massa ajattelee. Haluaako Suomi oikeasti avata vai sulkea ovensa? Pelkääkö Suomi oikeasti monikulttuurisuutta? Uskooko Suomi oikeasti et...

Konsensus Kari

sunnuntaina me syödään pullaa Itku pitkästä ilosta, paha paljon nauramasta. Mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Mies se tulee räkänokastakin, vaan ei tyhjän naurajasta. Parempi pyy pivossa kuin kymmenen oksalla. Vaatimattomuus kaunistaa. Suomalainen asenne elämään on kurinalainen. Kärsimyksen kautta päästään voittoon ja kurinalaisuus palkitaan. Arjen kuuluu tuntua harmaalta ja arkiselta, sillä ilman harmautta ei juhlakaan tuntuisi juhlalta. Vaikka kasvava osa suomalaisista ei tunnusta uskontoa, eroaa kirkosta ja haluaa pysyä kaukana jumalasta, varjostaa suomalaista ajattelua ja kulttuuria edelleen luterilaisuus, tietynlainen tarve itsensä rankaisemiseen, askeesiin ja kieltäytymiseen. Oli sitten kyse liiasta kivasta, liikunnasta, sokerista tai mistä tahansa mukavasta. Martta mahtuu edlleen syliin Hyvä ihminen syö puolukoita ja ruisleipää. Hyvän ihmisen lapset eivät syö sokeria, lisäaineita, väriaineita tai oikeastaan mitään muutakaan kivaa. Hyvän ihmisen lap...