luonnonkaunis Oregon

Heceta Head

Amerikassa kaikki on kaukana ja kauas on pitkä matka, vai miten se nyt menikään. Ainakin täällä ollaan tottuneita matkustamaan autolla ja myös siksi perheiden autot tuppaavat olemaan isoja, mukavia ja tilavia. On eri asia istua pääsiäisruuhkassa kesämökille kolme tuntia kassi sylissä ja toinen jaloissa kuin ajaa kevätlomalle viisisataakilometriä, ihan yhtälailla ajoittaisessa, seisovassa ruuhkassa useamman suuren kaupungin läpi. Ei ole ihan tuulesta temmattua että lomalaisilla on mukana grilli siltä varalta että ruuhkassa seistessä tulee nälkä. 

TänäKIN vuonna perheemme suuntasi huhtikuun ensimmäisellä viikolla kevätlomalle Oregonin rannikolle. Sinne on suunnattu keväisin jo vuodesta 2005, muutamin satunnaisin poikkeuksin. Väliin ovat jääneet ne vuodet kun olen ollut viimeisilläni raskaana tai Covid-19 rajoitukset ovat sulkeneet osavaltioiden rajat karanteenisuosituksineen. Rannikon pikkukaupungit ovat tulleet tutuksi vuosien mittaan vaikka toki se pohjoisin rannikko-osuus on meille edelleen se tutuin. 

Minä elän vähän enemmän merituulen puhaltaessa suolalta tuoksuvaa, hiekkaista ilmaa hiuksiin ja sama rakkaus rannikkoon kasvaa myös meidän lapsissa. Fredde ottaisi ehkä, vain ehkä, vähän mieluummin lämpimän kalifornia rannikon, mutta meille muille se oikea ranta laskuvesialtaineen, meritähtineen, rapuineen ja luolineen on se ainoa oikea rannikko, satoi tai paistoi. 

Ehkä se on se että olen viettänyt lapsuuteni kesät Suomalaisessa ulkosaaristossa, ehkä siksi ne tuulen tuivertamat männyt, kuivuneet heinät ja ikuisesti rantaan lyövät aallot ovat parasta maailmassa. Ehkä siksi nukun yöni parhaiten kuunnellessa meren musiikkia. 

Tervetuloa mukaan meidän lomalle Otter Crestiin ja sen ympäristöön. 

Ensin meidän majapaikka, the Red House. Me vuokrattiin talo AirBnBn kautta, mutta se löytyy myös täältä. Punaiseen taloon mahtuu väljästi kuusi, keittiö oli poikkeuksellisen hyvin varustettu ja toimiva ja merinäköalakaan ei varsinaisesti haitannut. Hintaa talolla oli veroineen ja kuluineen $231/yö. Talon omistaja Morris toi meille aamuisin tuoreita kananmunia, myrskypäivänä polttopuita ja oli tervetuliaisiksi jättänyt jääkaappiin kakun. 

Sivuhuomautuksena todettakoon että näissä rannikön mökeissä tuppaa kaikki olemaan vähän eriparia ja muurahaiset ovat olleet paikalla miltei jokaisessa meidän vuokraamassa kohteessa. 

Lähin ranta oli suoraan talon alapuolella. Joskun sinne oli johtanut kävelytie, mutta jonkun talven myrskyt olivat vieneet loppupään mennessään. Tälle rannalle oli parasta mennä laskuveden aikaan, sillä muulloin se oli suurimmaksi osaksi veden peitossa. Otter Rock on kuuluisa luonnonnähtävyydestään ja Devil's Punch Bowl kerää matkailijoita vuodenajasta riippumatta. Kulhoon pääsee vain matalan veden aikaan ja silloinkin jos sää on suotuista ja laskuvesi on riittävän alhaalla. Meidän lomalla oli kaksi sellaista aamua, muuten kallioluola oli veden täyttämä. 

Laskuvesialtaiden tutkimiseen voisi hyvin käyttää päiviä, niiden rikas eläimistö ja kasvisto on kiehtovaa, ja kukapa ei haluaisi kutitella merivuokkoa, silitellä meritähteä, rapsutella merimakkaroita tai seurailla korallien ja merilevien väleissä seikkailevia taskurapuja. Tulivuoriperäisten kallioiden muodostamat laskuvesialtaat ovat paikoitellen hyvinkin syviä ja Martta rakastaa niissä uimista. Martan ja Murphyn suosikkeja olivat päärynälevät. 

Martta kiipeää pois laskuvesialtaasta mukanaan päärynälevä. 

Länsirannikon majakat ja majakkamuseot ovat mielenkiintoisia kohteita. Tällä kertaa vierailimme Yaquina Headin ja Heceta Headin majakoilla. Aiemmin olemme käyneet Cape Mearesin majakalla. Terrible Tilly on avomeren luodolla ja sitä pääsee ihailemaan vain kaukaa. Kirjoituksen ensimmäisessä kuvassa Hecetan majakka ja alla Yaquina. 

Siinä missä Oregonin pohjoisrannikko on köyhää, on keski-Oregon huomattavasti vauraampaa ja turismin lisäksi kalastus on tärkeä elinkeino. Rannikon edustalla keikkuu kalastustroolareita ja tuoreita merenantimia on tarjolla kaikille ja kaikkialla, eikä kukaan syö rapuja tai ostereita pikkurilli pystyssä, niitä kun voi käydä hakemassa huikopalaksi lähimmästä crab shackistä. 

Oregonin rannikon rannat ovat kaikki julkisia ja jokaisella on oikeus käyttää niitä. Tästä väännettiin kättä aikanaan, kun hotellinomistaja Cannon Beachilla halusi varata rantahiekan hotellivieraiden käyttöön. Oregon Beach Bill hyväksyttiin 1967. 

Pääsee sitä päristelemäänkin. Sen lisäksi että rannikko on tunnettu luonnostaan, hylkeistä, valaista ja suloisista pikkukaupungeista, on Oregon tunnettu myös hiekkadyyneistään. Maailmanlaajuisestikin tunnustetun dyynialueen hiekkanietokset kohoavat parhaimmillaan yli 150 metrin korkeuteen tarjoten leikkikentän niin päristelijöille, laskettelijoille kuin ratsastajillekin. Ennen kaikkea ne ovat kuitenkin aivan uskomattoman kauniita.