Siirry pääsisältöön

oma koti kullan kallis



Järven rannalla, keskeisellä paikalla tulee myyntiin talo. Siinä on viisi makuuhuonetta, niin ne täällä ilmoitetaan, ja 1635 m2. Hintaa kohteella on $85.000.000. Valtaosa kodinetsijöistä hakee kuitenkin jotakin aivan muuta. He etsivät kotia kohtuullisen matkan päästä työpaikasta, sellaista, johon voi muuttaa sisään ilman että se on pakko remontoida välittömästi. Näitä rantojen luksuskoteja ostavat teknologiayritysten pääjohtajat, ne Amazonin, Microsoftin, Facebookin ja Googlen vetäjät, urheilustarat ja filmitähdet (alla kuvassa muutama allekirjoittaneen kanssa). 



Tänä keväisenä aamuna, asuntojen kevätmarkkinan käydessä kuumimmillaan on meidän piirikunnassa, King Countyssä myynnissä 650 kohdetta. Se on ihan järjettömän vähän, ottaen huomioon, että asukkaita täällä on kuitenkin vajaat 2,3 miljoonaa ja kotitalouksia meillä on vajaa miljoona. Kaksitoista kohdetta on hinnoiteltu alle puolen miljoonan, alle miljoonan on hinnoiteltu vajaa puolet, 302 kohteista. Näistä kohteista 100 maksaa yli kaksi miljoonaa. 


Halvin näistä kohteista ei, ehkä vähän yllättäen, ole asunto. Se on pieni talo, joka huolimatta siitä että lähdin hakemaan muuttovalmista kohdetta, kaipaa kipeästi ainakin maalia ja uutta kokolattiamattoa. Päätellen siitä että ilmoituksessa kerrotaan ettei sitä voi ostaa valtion takaamalla lainalla, se kaipaa paljon muutakin, valtion takaaman lainan kun saa vain kohteeseen joka on asumiskuntoinen. Sen hinta on $335.000 ja se sijaitsee Enumclawn pikkukaupungissa. Sieltä on matkaa teknologiakeskukseen mittaustavasta riippuen 62 km tai 53 minuuttia, todellisuudessa aikaa kulunee paljon enemmän. Usein minuutit ovat täällä kilometrejä parempi tapa mitata. Tämä on yhden makuuhuoneen talo. Neliöitä siinä on 53.



Keskimääräinen työmatkan pituus on täällä puolisen tuntia, sitä pidetään kohtuullisena, sillä monella työmatkan mitta on ruuhkaliikenteessä paljon lähempänä kahta tuntia. Mitä kauemmaksi lähdet sitä enemmän saat rahalle vastinetta. Monelle viimeisten vuosien kotitoimistolle siirtyminen onkin ollut lähinnä helpotus, säästäähän sillä useamman tunnin päivästä. 

Asuminen on kallista, vuokrat ovat korkeat ja kun New York Times taannoin asetti Seattlen kahdeksan edullisimman kaupungin joukkoon mitä tulee asunnon vuokraamiseen, nousi siitä melkoinen meteli. Kyllä talouden keskitulo on vajaat $90.000, mutta se on sitä myös silloin kun kaksi tai kolme sinkkua muuttaa kimppakämppään, heidän tulonsa, kun lasketaan yhteen talouden kokonaisansioksi. Olisikin ehkä ollut parempi sanoa että Seattle on kimppakämppien paratiisi nuorten aikuisten keskuudessa, moni kun voi vain haaveilla asuvansa yksin omassa asunnossaan. Todellisuudessa asumme yhdellä maan kalleimmista alueista ja esimerkiksi keskimääräinen vuokra ($2.595) on yli kaksinkertainen maan keskiarvoon nähden ($1.188). Samoin käy asuntolainan kuukausierän. Siihen kollegan pieneen omakotitaloonkin tuli liki viisikymmentä hakemusta, vaikka vuokra oli $3.800/kk. 


Vuokra-asuntoihin tulee monesti kymmeniä tai jopa satoja hakemuksia, ja vaikka periaatteessa ensimmäinen kelvollinen hakija olisi hyväksyttävä menevät vuokra-asunnot tiskin alta tuttaville, sukulaisille ja niille joilla on maksajana suuri teknologiatyönantaja. Maailma kun on paperilla paljon todellisuutta reilumpi ja kauniimpi. Todellisuutta ovat myös vuosittaiset, kymmenien prosenttien vuokrankorotukset ja usein juuri se 30% vuokrannousu saa asiakkaan ottamaan yhteyttä meihin, tuntuuhan se kohtuullisemmalta maksaa tuhansia dollareita pankille ja lopulta omaksi hyväksi kuin vuokraisännän eduksi. 


Minkälainen on sitten se koti, joka on tämän haun keskimmäinen, se mediaanikoti? Se on oikeastaan aika tyypillinen vanhempi talo, Washington-järven pohjoislaidalla. Kohde on ollut myynnissä kolme päivää ja kaikella todennäköisyydellä on myyty keskiviikkona iltapäivästä. Miksi silloin? Koska tarjoukset on pyydetty keskiviikkona puoleen päivään mennessä. On myös todennäköistä että lopullinen myyntihinta on kaukana siitä mitä hintalapussa lukee sillä keskimäärin vastaavat kodit on myyty tällä alueella $1,5 miljoonan hintaan. Tänä aamuna hintalapussa lukee kuitenkin $1,15M. Talo on hyvin kohtuullisen kokoinen 219m2:llä ja neljällä makuuhuoneella. Se on kivasti remontoitu ja muuttovalmis. 


Jos tämän mediaanitalon sitten ostaisi sillä 20%:n käsirahalla ja 30-vuoden laina-ajalla tulisi siitä maksettavaksi kuukausittain: 
Lainanlyhennys: $6,482
Verot: $2,001
Yhteensä: $8,483


Se on aika paljon rahaa. Minkälaisen talon voisi sitten ostaa niillä mediaanituloilla? Meidän piirikunnassa talouden vuotuinen mediaanitulo on $102.594. Oletetaan että perhe maksaa autosta $500 kuukaudessa ja että heillä on ajatuksena maksaa $60.000 laittaa talon käsirahaan. Silloin kodin lainabudjetti olisi lainanantajan näkemyksen mukaan $400.000. Sillä summalla ei oikeastaan osteta yhtään mitään. Meillä ensiostajan käypä budjetti on jossakin $800.000 ja miljoonan välimaastossa, ja silläkin rahalla päätyy kauas keskustasta usein naapuripiirikuntiin 



Korkojen tuoma markkinan hidastuminen on tervetullut uutinen. Ei ehkä myyjälle, mutta todellisuudessa useimmista myyjistä tulee ostajia. Tänä aamuna 30-vuoden asuntolainan koro on hyvän luottohistorian omaavalle 5.27% kun se oli elokuussa vielä 2,77%. Ollaan edelleen kaukana tasapainoisesta markkinasta. Tasapainoisessa markkinassa myynnissä olevia asuntoja on riittävästi 3-6 kuukauden tarpeeseen, olettaen ettei myyntiin tule enää yhtään kohdetta. Tällä hetkellä, vähän alueesta riippuen, myynnissä on noin kuukauden tarpeen verran kohteita. Ollaan siis edelleen tukevasti myyjän markkinassa. Tiimilläni on tämän kevään aikana ollut myynnissä useampi kohde. Kohteet myyvät edelleen hyvin, huolimatta siitä, että ne huikeimmat hinnannousut ovat takana, ne joissa kauppahinta nousee tarjouskilpailussa jotakin 30% ja 50% väliltä. Niiden aika on ohitse – ainakin hetken. Asuntopula ei kuitenkaan ole kadonnut mihinkään ja sen karuimmat kasvot ovat alueen kodittomat. Viimeisimmän arvion mukaan Seattlen kaduilla elää reilut 42.000 koditonta.  




Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

lauran viinikiireet

Kirjoitan tällä kertaa aiheesta josta en itse juuri tule puhuneeksi, en puhu siitä koska kaikkien näiden vuosien jälkeenkin muisto on yhä arka, se on arka kuin huonosti parantunut haava ja sen haavan suola on häpeä. Se on se häpeä, jota kannoin mukanani lapsuuteni, nuoruuteni ja nuoren aikuisuuteni. Häpeä jonka kanssa elin ennen kuin opin erottamaan itseni yksilönä perheestäni, sairauden ihmisestä ja kuoliaaksi vaietun hiljaisuuden kulissien takana totuudesta. Minun lapsuuteni oli totta vaikkei kukaan tiennyt mitä suljettujen ovien takana tapahtui. Miksi tänään? Miksi kaikkien näiden vuosien jälkeen? Miksi ei anna menneiden vaan olla menneitä? Siksi että tänä aamuna höräisin aamukahvini väärään kurkkuun ja sen sumpin mukana ilmeisesti pussillisen herneitä nenään lukiessani Helsingin Sanomien kolumnia jossa Laura Friman kertoo meille että hänellä on alkoholiongelma – Laura on siis alkoholisti.  Aina meille tulee tää viinikiire, sanoo lapseni – Minulla on alkoholiongelma, ja aion tehdä a

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena.  Kaskadi

2.000

On ehkä osuvaa, tai sitten ei, että kahdestuhannes kirjoitus keskittyy suomen kieleen ja vähän suomalaisuuteenkin. Siihen kauniiseen ja rakkaaseen, kieleen jota minun omat lapseni eivät puhu. Kieleen, joka minun lasteni mielestä on lähinnä aika sekava, sillä miten kukaan voi tietää onko kuusi tulessa vai kakussa kuusi siivua. Näiden vuosien aikana olen todennut että on aiheita jotka kiinnostavat lukijaa vuosi toisensa jälkeen. Sellaisia ovat koulujärjestelmä, ihan tavallinen arki ja sitten juuri tämä, kysymys lasten kielitaidosta ja meidän kotikielestä.  Ylläoleva keskustelu käytiin meidän ystävien teinin kanssa. Nämä lapset ovat syntyneet Suomessa, molemmat vanhemmat ovat suomalaisia ja lapset ovat käyneet suomikoulua vuosia. Silti englanti on heilläkin se vahvempi kieli.  Tämä ja monia samankaltaisia keskusteluita käydään niissä perheissä, joissa lapset kasvavat kaksi, tai useampikielisessä kodissa, maassa, jossa valtakieli ei ole suomi. Mitä vanhemmaksi lapset kasvavat sitä enemmän