takaisin kouluun

Auton ovi aukeaa ja kysäisen sisääntulijalta:” No miten meni?” Vastaukset ensimmäisen koulupäivän tunnelmista vaihtelivat vastaajasta toiseen. 

Lapsi 1 – yläkoulun viimeinen vuosi: Oli tosi kivaa! Mun kanssa on samalla hissan, matikan… tunnilla AJ ja PJ ja… Ja espanjan ope, no se on ihan järjettömän karismaattinen! Niin, ja kaikilla kavereilla on sama lounasaika mun kanssa.

Lapsi 2 – yläkoulun viimeinen vuosi: Ihan kauhee päivä. Mä oon niiiiiiiin väsynyt. En ymmärtänyt mitään mitä se espanjan opettaja puhuu ja se sanoi et se on tosi tiukka. Mä en koskaan pääse läpi tästä vuodesta. Ja miten mä aina saan sen saman tiedeaineiden opettajan, se on ihan kauhee. En kestä. Ihan kauheeta. Taas. Mä en haluu käydä koulua. Miks ihmisen pitää käydä koulua? Miks ei saa vaan olla?!!!  (Niin, sitä minäkin aina välillä mietin.)

Lapsi 3 – lukion toinen vuosi: Ihan sairaan hienoo et mulla on sama lounas kaikkien tyyppien kaa. Ja se englannin ope, se oli tosi kiva, tykkää formulasta. Espanjan ope selitti koko tunnin, että haluaisi itseasiassa opettaa ranskaa. Ja historian ope vihaa mua, ihan varmasti VIHAA. Mut AP Ympän kurssi on tosi makee ja opettaja ihana ja fyssan opettaja on ihana ja terveystiedon ope sanoi, ettei se koskaan anna läksyjä. Sen valokuvauksen opettajan muistan viime vuodelta kun sen poika oli mun kanssa samassa matikassa. 

Meidän yläkoululaiset

Kaksi koulua, kolme lasta ja kolme kokemusta ekasta koulupäivästä. Hetken ehdin olla huolissani siitä kakkoslapsesta, kunnes muistin, että sillä menee aina muutama päivä ennen kuin se lämpenee uusille ryhmille, uudelle lukujärjestykselle ja uusille aineopettajille. Kouluviikon päättyessä asiat oli jo paremmin ja koulusta tullessa mies sujuvasti kysäisi äidiltään että: ¿Cómo estás? - Muy bien ¿y tú. En saanut vastausta, siihen ei kai vielä ehditty tällä viikolla. 

Ekasta vastaajasta en ollut huolissani. Sillä on keskimäärin ollut koulussa kivaa, aina siitä saakka, kun aloitti koulupiirin eskarin 3-vuotiaana. Niin siis tänäkin vuonna. Siinä missä veljen koulumenestys on aina ollut sellaista tasapaksua kasia ja ysiä, amerikaksi sitä Ceetä ja Beetä, on tämän lapsen koulunkäynti ollut ADHD:n ja matemaattisen oppimisvaikeuden - dyskalkulia -takia vähän toisenlaista.  Jannu on aina ollut opettajien mielestä mukava oppilas, mutta se viimeinen puristus puuttuu. Vähän sellainen oppikirjaesimerkki keskittymishäiriöisestä lapsesta, jonka mielenkiinto annettuun tehtävään lopahtaa varttia ennen maalilinjaa. Käytännössä se näkyy niin, että spettarissa on kuutosta ja seiskaa, mutta vuosittaisessa osavaltion standardia mittaavassa tasokokeessa se sama poika vetäisee englannista aina kympin. 

Yläkoulu on kolmivuotinen ihan kuten Suomessa, vuodet vaan on toiset sillä täällä yläkoulua käydään luokat 6-8, ja ikää oppilailla on 11:sta 14:sta. Yläkoulun viimeisenä vuonna on viisi pakollista ainetta ja kaksi valinnaista. Aika moni ottaa tähän kohtaan kielivalinnaisen ja meidänKIN koulussa vaihtoehtona on espanja tai espanja. Kielivalinnaisen, koska lukion loppuun mennessä on suoritettava vähintään kahden vuoden verran kieliopintoja. Toki kielivalinnaisen vaihtoehdot laajenevat aika paljon lukiolaisilla, kun meidänkin lukiossa vaihtoehtoina on espanjan lisäksi ranska, japani ja viittomakieli. Monasti kielivalinnaisen kanssa on kuitenkin menossa sellainen ”alta pois” taktiikka. Niin myös meillä. Toisena valinnaisena on yhden lukukauden verran liikuntavalinnainen ja toisena sitten kaikkea savitöistä, 3-D mallinnuksen kautta koodaamiseen ja köksään. Meidän tyypit valitsi johtajuustaitoa (lapsi 1) ja kansainvälistä keittiötä ja ruokakulttuuria (lapsi 2). 

Koulujen alkamisajat, ja samalla siis myös ne päättymisajat muuttuivat tänä syksynä pitkällisen lobbaamisen ja painostuksen jälkeen. Käytännössä se on aiheuttanut melkoisen koulubussikaaoksen tällä viikolla, kun uudet aikataulut hakevat uomiaan. Perinteisesti lukiolaiset ovat aloittaneet päivänsä ensin joskus kukonlaulun aikaan (7:25), sitä on seurannut yläkoulu (8:35) auringon noustua ja lopulta alakoululaiset 9:20 tai 8:55. Meidän koulupiiri on laahannut tässä perässä ja viimeinkin teinit saavat nukkua – edes vähän pidempään, tosin superintendentti auliisti myönsi että edelleen on töitä tehtävänä kun koulujen ei pitäisi alkaa kenellekään ennen kahdeksaa. Nyt yläkoululaiset aloittavat 7:50, lukio 8:30 ja alakoululaiset 9:20 tai 8:55. 

Mun aamua tämä muutos helpotti huomattavasti sillä nyt ehdin istumaan päivän ekan palaverin loppuun, sit Tättis ajaa ensin pojat ja sitten itsensä kouluun mun valvoessa tapahtumaa etupenkillä kunnes lapsi saa ensi keväänä sen ihan oikean ajokortin ja pääsee suorittamaan tämän tehtävän ilman mua. Ennen kun kerkisin ensin ajaa Tättiksen kanssa kouluun, juomaan kotona puoli kuppi kahvia ja sitten viemään jannut. Meillä on hyvä palvelu, kaverit kävelee vajaan kahden kilsan matkan kouluun tai menee fillarilla. Mä taas etenkin pimeinä talviaamuina olen sitä mieltä että se pari kilometriä on aika pitkä matka pimeässä vesisateessa.  Iltapäivisin pojat kuitenkin kävelee koulusta kotiin jos nyt ei ihan hirmumyrsky ole. 

Kolmas lapsi – Tättis – käy lukiota nyt toista vuotta ja ajatuksena on siirtyä ensi syksynä college opetukseen. Lukio on nelivuotinen, mutta niillä nuorilla, joilla koulu sujuu hyvin on mahdollisuus suorittaa kaksi viimeistä vuotta joko osin tai kokonaan collegessa. Tättiksen kaltaiselle nuorelle tämä on aivan loistava vaihtoehto, sillä koulurytmi on toisenlainen ja opiskelu on aikuisopiskelua. Lukiokurssit ovat meille vanhemmille ilmaisia edelleen, ja samalla on mahdollista suorittaa myös korkeakoulututkintoon tähtääviä opintoja. Monelle perheelle niin sanotusti ”double win”. 

Viikon edetessä selvisi että historianopettajan ongelma meidän kullannupun kanssa oli se ettei neito käytä koulusta annettua tietokonetta vaan omaansa. Ymmärrän oikein hyvin sen opettajan näkökulman siitä että taas yksi lellitty vauraan perheen teinityttö haluaa käyttää kallista omenaansa mieluummin kuin ilmaista Delliä ja tekee siinä samalla ties mitä muuta hengaillessaan TikTokissa. Lapsen näkökulma taas oli, ettei tyyppi kuuntele, kun hän yrittää sille sanoa, että hän käyttää omaa konetta koska migreeni ja oman koneen näyttö on parempi eikä aiheuta päänsärkyä. Opettaja halusi lääkärintodistuksen, lapsi toisen opettajan. 

Koska lapsella on kuitenkin se mukautetun opetuksen suunnitelma ja päänsärkyjen takia myös terveydenhoitosuunnitelma sai lapsi uuden open. Ensimmäinen kriisi selvitetty. Oppilaanohjaaja pahoitteli ettei ope ollut lukenut papereita. Tämä on aika tavallinen ongelma koulussa jossa on tänä vuonna liki 3.000 oppilasta ja yhden opettajan oppilasmäärä on helposti reilut 200 nuorta. Siinä on aika paljon muistamista mitä tulee jokaisen Ellinooran ja Lauripekan erityistarpeisiin. Useimmat opettajat kuuntelevat oppilasta ja mukauttavat opetusta sen mukaan mitä oppilas kertoo papereissa lukevan, näin teki myös se uusi historianope. 

Lukioasteen opetuksessa on periaatteessa kolme eri tasoa useimmissa pakollisissa aineissa. Englannissa, matematiikassa, historiassa ja tiedeaineissa voi valita perustason kurssin (gen. ed), laajan kurssin (honors) tai yliopisto kurssin (AP). Meidän koulussa 48% oppilaista valitsee ainakin yhden AP kurssin lukioaikanaan kun maan keskiarvo on 34,6%. Tättiksen, ja sen kavereitten valinnat näyttävät aika samanlaisilta mitä näihin kursseihin tulee ja jokaisella on lukujärjestyksessään niin laajoja- kuin AP-kurssejakin. Tättiksellä on laaja kurssi englannissa, AP kurssi tiedeaineissa (Environmental Science) ja ihan taviskurssi historiassa ja fysiikassa. Lisäksi lukujärjestyksessä on Espanja 3, terveystieto ja valokuvaus. Vain englannissa, historiassa ja fysiikassa on pelkästään toisen vuoden lukio-opiskelijoita. Saatoit huomata että lukujärjestyksestä puuttuu matematiikka. Koska Tättis suoritti kaksi lukiomatematiikan kurssia yläkoulussa, sai hän sen viimeisenkin pakollisen matikan kurssin suoritettua ekana lukiovuotena. Ajatus on että hän jatkaa matematiikan opintoja ensi vuonna Collegessa. 

Super Intendentin puheenvuoro vanhempainydistyksen kokouksessa, paikkana koulupiirin hallintorakennus. 

Koulujen alkaessa potkaistaan samalla käyntiin myös vanhempainyhdistystoiminta. Täällä PTSA:lla on iso merkitys koulujen oppimateriaalien rahoituksessa, samoin kuin koulun tapahtumissa ja sen tarjoamien harrastusmahdollisuuksien tukemisessa ja rahoittamisessa. Karkeasti voidaan sanoa, että osavaltion kouluhallinto tarjoaa koululaisille rakennuksen, perusvälineet ja henkilökunnan. Vanhempainyhdistyksillä on siis melkoisen iso merkitys jokaisen oppilaan arkipäivään ja tämä taas selittää osan koulujen ja koulupiirien välisistä eroista sillä vanhempien tulotaso vaikuttaa siihen miten paljon vanhemmilla on halua ja mahdollisuutta rahoittaa vanhempainyhdistysten toimintaa. Jos perhe jo lähtökohtaisesti elää kädestä suuhun ja molemmat vanhemmat ovat kokopäiväisesti töissä, ei vapaaehtoistyö tai kukkaronnyörien avaaminen ole ensimmäisenä listalla. 

Vanhempainyhdistykset toimivat käsikkäin koulujen, koulupiirin ja muiden kouluja ja oppilastoimintaa tukevien järjestöjen kanssa. Omassa työssäni vanhempainyhdistysten hallituksessa työskentelen kymmenen koulun vanhempainyhdistysten, koulupiirin hallinnon ja koululaisten hyvinvointia tukevan järjestön kanssa. Kolmion kolmas sakara tarjoilee meidän koulupiirin oppilaille tulkkipalveluita, ruoka-apua ja mielenterveyspalveluita. 

Moni kysyy miten jaksan ja ehdin, tai että oonko mä vieläkin PTSAssa. No joo, joo, pitäähän tulevaisuudesta pitää huolta.