Siirry pääsisältöön

lähiön lapset ja kaupungin kasvatit


Me kuljetaan samaan suuntaan muitten kanssa. Kaikki kulkee samaa vauhtia, kukaan ei töni tai ohittele, kadunkulmissa joku jatkaa vasemmalle tai oikealle, loput ylittää kadun ja kulkee tasaista vauhtiaan eteenpäin. Perheitä, pariskuntia, miehiä, tyttöjä ja naisia viettämässä iltaa. Ei tarvitse kulkea yksin, sillä stadionin 65.000 paikkaa oli myyty loppuun. Takana joku kysyy seuralaiseltaan tietääkö se miten pääsee hotellille, toiset miettii pitäiskö mennä yhdelle. On miltei keskiyö ja meidän lapset näkee suurkaupungin yöelämän ensimmäistä kertaa meidän taivaltaessa reilun kilometrin matkaa halki öisen kaupungin kohti Fredden työpaikan parkkihallia. Yökerhojen edessä olevia jonoja, hälytysajoneuvoja, rikki menneitä pulloja, roskia... kadunkulmassa koditon nainen kaivaa roskiksesta ruokaa. Kahdensanvuotias tarraa mua kiinni kädestä kovempaa, siinä missä mä kasvoin tällaisessa ympäristössä on tämä kahdeksanvuotiaalle vierasta.



Autossa se huokaisee helpotuksesta päästyään turvaan yön kauhuilta, ja lataisee sen jälkeen sarjan kysymyksiä kodittomuudesta, parkkihallin yövalvojasta joka päästi meidät sisään halliin ja niistä klubeista joille siellä jonotettiin. Miksi? Miksi metallinpaljastimet? Miksi poliisit ja vartijat? Miksi lukittu parkkihalli? Miksi joku syö roskiksesta? Isosisko vastaa ja puhuu kasvavasta kodittomuudesta, huumausaine- ja mielenterveysongelmasta. Minä puhun turvallisuudesta. Lopulta voipunut ääni sanoo ettei se enää koskaan halua mennä yöllä kaupunkiin. Isosisko vastaa mun puolesta että äiti kasvoi kaupungissa, Fredde myös.



Meillä oli ihana ilta. Illallinen ranskalaisessa ravintolassa, lasten ensimmäinen stadionkonsertti. Tättiksen luokkatoveri istui viereisessä katsomossa muutama rivi alempana, me vilkutettiin. Ollipolli istui hiljaa ja tapitti, imi sisäänsä kaiken siinä missä veli bailasi ja sisko lauloi ja tanssi. Minäkin lauloin ja tanssin. Kotona katsoin kuvia somesta. Tuttavan tytär oli näköjään päässyt tapaamaan Ed Sheerania, niinpä tietenkin.

Aamulla meidän talon ohitse hipsuttelee ilves. Kaupungin yö tuntuu kaukaiselta, leivon sämpylöitä ja kaadan kupin kahvia. 






Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää