 |
| syksyistä aamusumua työpaikan nurkalla |
Aamulla ajaessani
töihin usein mietin mistä kaikesta vois kirjoittaa. Aiheita putkahtelee mieleen
ja runkoja syntyy viikon aikana kymmeniä, sitten ne menee, katoaa jonnekin
päivän kiireeseen, sinne sadanteen puheluun tai sähköpostiin tai siihen etä
väännän rautalangasta lääkärille ettei keuhkotuumoridiagnoosilla voi tilata magneettikuvaa
aivoista, ei vaikka kuinka haluaa. Jos käsi on kipeä, ei voi kuvata jalkaa... ”No
mitä sä sit haluut?!” tuhahtaa toinen turhautuneena, ja mä sanon että haluan
diagnoosin joka kuvastaa mahdollisuuden siihen että potilaalla on etäpesäke
aivoissa, jolloin aivojen kuvaaminen olis loogista. ”Aah, no käykö sulle
levyepiteelikarsinooma?” – Kiitos, käy C34.90.
 |
| vahinkolaukaus leikkaussalin ulkopuolella |
Kotimatkalla
päätän kirjoittaa illalla kotona. Viitenä iltana viidestä se jää haaveeksi.
Viitenä iltana viidestä illan nopeat tunnit menee päivän kuulumisiin, lukuläksyihin,
koulupaperihin, koulusta tulleisiin viesteihin, ruuanlaittoon ja seuraavaan
päivään valmistautuessa. Viitenä päivänä viidestä havahdun siihen että lapset
meni taas kerran nukkumaan tuntia myöhemmin kuin niitten piti ja olen itsekin
niin väsynyt etten jaksa edes katsoa telkkaria.
Kun Kentsu unohti kansionsa kotiin ja mä sain paluupostissa lappusen erityisopelta, otin siitä jonkin verran kierroksia. Lapsi kuitenkin oli koulussa. Sen hampaat oli harjattu, sillä oli puhtaat vaatteet, sen kirjaston kirjat löytyi repusta, eväät oli pakattu ja läksyt tehty. Kansio on epäilemättä tärkeä, mutta omalla prioriteettilistalla kieltämättä häntäpäässä. Kansiosta - tai oikeastaan siitä lappusesta - käytiin sähköpostikirjeenvaihtoa. Uusi erityisope sanoi halunneensa muistuttaa poikaa pakkaamaan kansion. Mun kysymys oli että miksei lappusta sitten osoitettu lapselle itselleen? Kävin melko yksityiskohtaisesti läpi sitä, millä tavoin meillä harjoitellaan oman toiminnan ohjausta kotona ja että tavoitteena on itsenäinen toiminta silläkin uhalla että joskus lapsi saattaa ilmestyä kouluun ilman kansiota.
 |
| Martan ja mun hetki on aamulla aikaisin |
On siis taas
lauantai. Kaksi nukkuu vielä. Yksi nautiskelee lauantaiaamustaan pelaamalla Xboxia.
Martta sählää jaloissa, Fredde tekee itselleen aamiaista ja mulla on vihdoinkin
aikaa kirjoittaa. Kaikki ne viikon aikana mielessä olleet mahtavat aiheet on
tosian haihtuneet aikaa sitten ja edessä on lähinnä tyhjä ruutu. Wordillä näkyy
edellisen postauksen viimeinen lause, joka alkaa sanoin; ”Minä rakastan tätä
työtä...”
 |
| Lettipää lähdössä kiipeilemään viime sunnuntaina |
Usein mietin
meitä, keski-ikäisiä vanhempia. Mietin miten täyttä elämä on, ja toisaalta
miten kaikki on tässä ja nyt. Monen läheisen ystäväperheen pesä on tyhjä,
lapset ovat aikuisuuden kynnyksellä ja jäljellä on enää ne kaksi vanhaa
varista. Siihen verrattuna oma kaaos kolmen alakoululaisen kanssa tuntuu
oikeastaan aika täydelliseltä.
 |
| koulun syyskarnevaaleissa Ollipollin opettaja kastui |
Kohta on jannujen
jalkapallotreenit, illalla Kentsun paras kaveri tulee vanhempineen ja
sisaruksineen meille kylään. Eilen oli koulun syyskarnevaali. Ulkona paistaa
aurinko, päivästä tulee lämmin. On lauantai. Ihana viikonloppu.
 |
| sunnuntaisin nukutaan päikkärit |
Kommentit
Lähetä kommentti