Siirry pääsisältöön

ihan paras päivä



Mennäänkö me tänään johonkin? Kysymys toistuu jokaisena lauantai- ja sunnuntaiaamuna, noin keskimäärin vastaus on et joo mennään. Meidän lasten mielestä paras päivä on sellainen kun saa lojua ja vanua yöpaidassa pesemättä hampaita ja harjaamatta hiuksia ihan koko päivän. Voi pelata kunnes ei enää jaksa ja sit vaihtaa kirjaan, sellaisina päivinä kukaan ei käske lopettamaan. Sellaisina päivinä aikuiset nukkuu päikkäreitä, äiti leipoo pullaa tai sämpylöitä ja asentaa vaikka uuden lattian keittiöön.



Sellaisia päiviä on harvoin, mutta eilen oli yksi niistä. Sellainen ihan paras päivä. Koko päivän satoi eikä me menty edes ulos. Illalla sade muuttui lumeksi ja koko joukko toivoi maanantaiksi lumipäivää. Lumipäivänä ei ole koulua vaan silloin mennään ehkä pulkkamäkeen tai ainakin tehdään lumiukko. Aamukuudelta puhelimeen kilahtaa tekstari koulupiiristä. Kaikki koulut suljettu lumen vuoksi, reilut kymmen kilometriä meiltä lumesta ei ole tietoakaan, vaan nurmet vihertävät. Ystävät soittelee ja kysyy että oikeestiko meillä on lunta. Oikeesti on.



Naapurin lapset tulee hakemaan meidän laumaa pulkkamäkeen. Ollipolli on menossa tutusti shortseissa ja pukee vastahakoisesti haalarit päälle. Me lähdetään Martan kanssa mukaan täydelliseen säähän. Aurinko paistaa, maa on valkoisena ja lämpötila jossakin kahdeksan asteen hujakoilla. Tuupin vauhtia laskijoille ja nautin. Siellä mäen päällä seisoessa sydän läikähtää onnesta ja kiitollisuudesta; minä saan olla tässä näin. Me mennään kävelylle lammen ympäri, aurinko lämmittää niin että sidon takin vyötäisille.




Koko lauma tulee meille leikkimään, viisi lasta. Ensin kaakaota ja partiokeksejä, muutaman tunnin päästä lounasta. Tytöt pelaa lautapelejä olohuoneessa mun tehdessä töitä. Pojat leikkii piilosta yläkerrassa. Tuntuu samalta kuin silloin kauan aikaa sitten, ennen kuin kukaan meni kouluun. Helpommalta vaan. 

Kun naapurit kutsutaan iltapäivällä kotiin, me laitetaan poppareita ja katsotaan yhdessä elokuvaa. 



Tunnisteet:

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

satunnaisia asioita

Etsiessäni tilastotietoja ihan toiseen asiaan, tuli mieleen että voisin kirjoittaa satunnaisia, enemmän tai vähemmän kiinnostavia asioita täältä Yhdysvaltain länsirannikon pohjolasta, Washingtonin osavaltiosta joka, ehkä Pearl Jamia, Nirvanaa ja Starbucksia lukuunottamatta, on kohtalaisen tuntematon maailmalla.  Aloitetaan maantiedosta ja historiasta. Washingtonin osavaltio sijaitsee Yhdysvaltain länsirannikolla ja ei ole sama asia kuin Washington, DC. Washingtonin osavaltio liittyi unioniin marraskuun 11, 1889 ja on Yhdysvaltain #42 osavaltio. Washington on myös ainoa osavaltio, joka on nimetty presidentin mukaan. Washingtonissa on viisi aktiivista tulivuorta. Niistä korkein on Mount Rainier (kuvassa) jonka huippu kurottaa 4392 metrin korkeuteen. Viimeisin tulivuorenpurkaus tapahtui 2004–2008 Mount Saint Helensin purkautuessa. Noiden vuosien aikana tulivuoresta purkautui arviolta 100 miljoonaa kuutiota laavaa. Vuorta pidetään Yhdysvaltain toiseksi vaarallisimpana tulivuorena....
Lähetä kommentti
Lue lisää

tylsä kesä?

Tänään on high schooliin tutustuminen, tiistaina alkaa koulu, siis poikien koulu. Tättiksen opinnot alkavat vasta syyskuun lopulla, sitä ennen on viisaudenhammasleikkaus ja paljon muuta, mutta mihin ihmeeseen tämä kesä oikein katosi?  Tuntuu ettei me tehty tänä kesänä yhtään mitään. Eihän se tietenkään ole totta, mutta ei me kyllä minnekään matkustettu kun ei meillä aikuisilla ollut mitään mahdollisuuksia pitää lomaa ja olihan Tättiskin töissä. Tättis kun aloitti heinäkuussa työt autoliikkeen vastaanotossa viikonloppu assistenttina. Työtehtäviin kuuluu asiakaspalvelun lisäksi, rekisterikilpien luovuttaminen, avustaa huoltotiimiä autojen luovuttamisessa ja vastaa puhelimeen.  Oliko meidän teineillä surkea kesä? Kaverit kiersivät maailmaa, ainakin somen perusteella. Yksi vietti kesän Ranskassa, toinen Italiassa, kolmas Japanissa, neljäs ja viides risteili Alaskassa. Kesän kuvitteellinen kohokohta oli päivä saariston ruuhkassa meidän vanhempien kinastellessa siitä kannattaako yri...
Lähetä kommentti
Lue lisää

koekaniini - mukana tutkimustyössä

Puhelimen näytöllä vilkkuu liiankin tuttu puhelinnumero ”Yläkoulu – terveydenhoitaja”, on maanantai ja kello tuskin kymmentä. Tiedän jo ennen vastaamista, että mentävä on, hakemaan poika kotiin. Laitan palaverista äänet pois ja vastaan: ”Hei Alina, onko taas aika?” – Joo, ottanut lääkkeet 45 minuuttia sitten eikä olo helpota. Varttia myöhemmin harmaankalpea teini marssii huoneeseensa, sulkee verhot ja käy nukkumaan herätäkseen tunteja myöhemmin. Minä palaan mun palaveriin. Huonolla tuurilla sama kuvio toistuu myös tiistaina. Eletään helmikuun alkupäiviä ja vastaavanlaisia koulupoissaoloja on jo ehtinyt kertymään seitsemän, tammikuusta. Päänsärkypäiviä yhteensä reilu kymmenen. Laitan viestiä päänsärkypolille ja saan ajan seuraavalle viikolle.  Päänsärkypolin neurologi on ihan mieletön tyyppi. No, meidän lastensairaala nyt muutenkin on aika ihana, mutta jotenkin se miten nää kohtaa teinin ihmisenä, ei sairautena. Kyselee tietokonepelit ja elokuvat, myöntää avoimesti, että vaikka se e...
Lähetä kommentti
Lue lisää