Siirry pääsisältöön

yövieras




Meillä oli viikonloppuna yövieras. Se että meillä oli joku yökyläilemässä tai että joku on jossakin muualla nukkumassa ei nyt sinällään ole mitenkään kovin poikkeuksellista kolmilapsisessa perheessä, mutta tää oli toisenlainen yökyläily vaikka se päällisin puolin näyttikin ihan samanlaiselta kuin ne kaikki muut. Paitsi että meidän yövieras ei puhu meidän kanssa yhteistä kieltä muutamaa sanaa enempää. Tättistä ei jännittänyt mutta mua kyllä senkin edestä.

Anna on muuttanut tänne meidän lähistölle tammikuun alkupäivinä. Anna asuu tätinsä luona yhdessä isänsä kanssa. Annan täti on taannoin muuttanut tänne Kaliforniasta, asuttuaan sitä ennen itärannikolla. Yhdysvalloissa täti on asunut kolmisenkymmentä vuotta käytyään koulua ensin UIUC:ssa Illinois:ssa ja sen jälkeen Harvard Business Schoolissa. Anna ja Annan isä taas ovat kasvaneet ja eläneet Kiinassa. Sen tiesin jo etukäteen että Annan sisko ja äiti ovat edelleen Kiinassa, miksi Anna ja isä muuttivat tänne kesken lukuvuoden oli mysteeri johon saatiin valoa viikonloppuna.

Anna on kasvanut kiinalaisessa yksityisessä huippukoulussa. Sisäoppilaitokseen tyttö on lähetetty viisivuotiaana ja kaikki minkä täti kertoi kuullosti tällaisesta suomalaisesta pehmovanhemmasta aika hurjalta. Tarinat suurista, pimeistä makuusaleista valvontakameroineen aikuisten loistaessa poissaolollaan, häpäisyyn perustuvasta opetustavasta, paremmuusjärjestykseen asettamisesta, rangaistuksista, pienen tytön paniikista ja ahdistuksesta... katson lasta ja tunnen ihan valtavaa tarvetta ottaa toinen syliin. Anna on täällä koska vanhemmat näkivät miten lapsi kärsi koulussaan. Anna on täällä nyt kun monivuotinen immigraatioprosessi on saatu kuljettua läpi, oleskelulupaa kun joutui odottamaan pitkään. Annan isä opiskelee kieltä kolmella eri kielikurssilla ja tekee töitä supermarketissa, mitä se sitten tarkoittaakaan. Isä lähti mukaan koska niin oli lapselle parempi, rakkaudesta.

Iltalukemista tai oikeastaan kielenopiskelua, vasen sivu on englanniksi oikea mandariinikiinaksi.


Tytöillä on kivaa. Ne piirtää ja tanssii ja tulee loistavasti toimeen keskenään huolimatta Annan vähintäänkin rajoittuneesta englanninkielentaidosta, tai ehkä juuri siksi. Ilman yhteistä kieltä on vaikeaa riidellä. Aamulla tarjoilen sunnuntaiaamiaiseksi pannareita ja pekonia, tyttö katsoo kysyvästi veistä ja haarukkaa, ottaa ne käteensä väärinpäin ja yrittää seurata Tättiksen touhuja siinä onnistumatta. Pannarinpalanen luiskahtaa syliin ja siitä lattialle, Anna näyttää kauhistuneelta ja pyytää nopeasti anteeksi. Hymyilen ja ajattelen että kyllä tää oli ihan mun vika ja tarjoan apua: ”Help?” – Please! Paloittelen ruuan valmiiksi. Anna sanoo kainosti kiitos ja pistelee ruuat poskeensa. Tarjoan lisää pekonia kun se näyttää maistuvan pannareita paremmin. Muistan miten aikanaan suomalainen kansanedustaja päivitteli miten taitava hänen adoptiolapsensa olikaan osatessaan nelivuotiaana syödä puikoilla. Hymyilen ja mietin että jos olisin vaihtanut aterimet puikkoihin en varmasti olisi kohdannut samaa kysyvää katsetta. Yläkerrassa neiti törmää meidän robotti-imuriin ja katsoo sitä pääkallellaan. Se kysyy Tättikseltä hiljaa; what? Osoittaen samalla lattialla kulkevaa laitetta. Kieli loppuu kesken ja etsin netistä Roomban käyttöohjeen mandariiniksi, Anna hymyilee, katsoo mua ja sanoo: ”Aah! Okay.”

Kasvoin itse 70-luvun Helsingissä. Mun kosketus muihin kulttuureihin oli lähinnä Neil Hardwick. Jään miettimään taas kerran mikä rikkaus meidän lapsilla on kasvaa monikulttuurisessa ympäristössä, paikassa jossa kaikki ovat jostakin muualta, Kiinasta, Intiasta, Pakistanista, Keniasta, Puolasta, Michiganistä, Brasiliasta, Koreasta, New Yorkista, Alankomaista, Ranskasta, Iso-Britanniasta, Washingtonista, Irlannista, Etelä-Afrikasta, Oregonista, Japanista, Kuwaitista, Jordaniasta, Kaliforniasta, Ruotsista, Kreikasta... ja listaa voisi jatkaa loputtomiin.



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

pikkuinen kullanmurunen, olet kamala

Partioliivin juhlakuntoon saattamiseen tarvitaan viiniä. Näillä läpysköillä kun on tarkka järjestys ja tarkat paikat liivinssä. Me telttaillaan. Tai oikeastaan minä ja kaksi lasta telttaillaan – olkkarin lattialla, koska kuka nyt tuolla karhujen ja kojoottien seassa nukkuis takapihalla – se kolmas lapsi ulostettiin käytöshäiriön takia teltasta joskus kymmenen pintaan, ja nukuttuaan ensin yläkerrassa faijansa kainalossa se pelaa nyt Minecraftia onnellisena omasta rauhasta. Kaksi telttailijaa nukkuu vielä. Tilanteen autenttisuuden lisäämiseksi alakerran ikkunat on apposen auki ja mä juon aamukahviani villapaidassa – ihan kuin oikealla leirillä. Tosin kahvi tulee keittimestä ja takapuolen alla on tuttu tuoli. Kohta ne mussukat kömpii ulos teltasta ja puolisen tuntia siitä on ihan mahdollista että kaipaan taas maanantaiaamua ja tyopaikan tasapainoista rauhaa. Mun mielikuvissa aamu on sellainen mukavan seesteinen, tehdään yhdessä ja meillä on kivaa... Käytäntö on osoittautunut olem...

kuin Harry Potterissa

- Kävitkö kotona viikonloppuna? - Kävin, tulin eilen illalla takaisin. - Miltä sodan runtelemassa Portlandissa näytti? - Oli pelottavaa! Naapurissa oli vuohijoogaa ja donitsi kauppaan oli törkeä jono.  Naurua, mutta naurun takana asuu myös huoli.  - Joko kuulit mitä ”SE” sanoi tänään? - En lue enää uutisia, tulen liian vihaiseksi… tai surulliseksi. - En minäkään. Tai, eilen luin ja itkin. Päätin taas olla lukematta. - Joko otit Covid rokotteen? - Joo. Otin. Ostin samalla Tylenolia (parasetamolia) tukeakseni omaa sisäistä autistiani.  Seurue remahtaa nauruun opettajainhuoneessa ja tunnelma kevenee taas. Keskustelu siirtyy vesisateeseen ja syksyyn ja kissoihin.  Minä luen edelleen uutisia, luen niitä useammasta lähteestä, täältä ja Euroopasta. Luen liberaaleja ja konservatiivisia uutisia. Usein pudistelen päätäni ja huokaan, mietin että miten oikeasti voi olla näin hullua tässä maassa. Virnistän kun rauhanpalkinto menee sivu suun. Tuuletan opettajakolleegoiden kanssa, ...

koulushoppailua amerikan malliin (osa 1)

Silloin joskus kauan aikaa sitten… siis oikeesti kauan aikaa sitten olin aloittelemassa abivuotta Helsingissä. Kukaan ei puhunut mistään muusta kuin kirjoituksista ja ehkä yliopistosta. Siinä opinahjossa jota minä kävin oli silloin 80-luvun loppupuolella olemassa tasan yksi yliopisto. Ihan jokainen meistä oli jatkamassa opintojaan Helsingin Yliopistossa, sitten kun sinne joskus pääsisi. Ainakin siltä se silloin tuntui. Todellisuudessa moni jatkoi lukiosta Helsingin Yliopistoon, muutama piti välivuoden tai kaksi. Joku luki ensin itsensä yo-merkonomiksi, muutama haki lastentarhanopettajaopistoon ja kai kaksi uskalsi lähteä pois Helsingistä. He lähtivät Mikkeliin opiskelemaan MBA-tutkintoa.  Tänä syksynä oma tyttäreni aloittaa täällä viimeistä vuottaan high schoolissa. Oikeasti hän opiskelee pian jo toista vuotta collegessa ja tulee valmistumaan lukiosta kädessään myös Associates Degree. Associate's Degree on Yhdysvalloissa tarjottava kaksivuotinen korkeakoulututkinto, jota suoritetaa...