yksin kotona kaksin

Talossa on hiljaista. Tiskikone pyörittää eilisiltaisten päivällisten laseja ja lautasia puhtaaksi, Fredde nukkuu ja mä kirjoitan Martan nukkuessa mun jaloissa pöydän alla. Lapset on yökylässä ”serkuillaan” jannujen kummivanhemmilla, ystävillä joista on kasvanut meidän perhe täällää maailmalla. Ystävilllä joiden vanhemmatkin lähettää meidänkin lapsille synttärikortit. Ystävillä joiden vanhemmat on pitäneet meidän lapsia sylissään ihan alusta asti. Ystävillä joista meidän lauma puhuu nimin auntie and uncle. Somessa näkyy ihania kuvia synttärikakuista ja iloisesta seurueesta ja kun ei sitä iltamyöhän tekstariakaan kuulunut, niin eiköhän ne jopa nukkuneet. 

Mietittiin illalla nukkumaanmennessä ettei olla taidettu olla yötä keskenämme tammikuun 2013 jälkeen, siis yli viiteen vuoteen. Silti sellainen muutaman vuoden takainen pohjaton riemu siitä että sai olla hetken ilman lapsia on poissa, ne on jo niin isoja ettei sellaista vain aikuisten aikaa edes kaipaa samalla tavalla ja toisaalta vastahan me viime viikolla oltiin keskenämme lounaalla ja sen jälkeen viinilasillisella lähitilalle ennen kuin haettiin lapset koulusta. Yhteinen aika ei enää tunnu harvinaiselta herkulta ja juhlatilaisuudelta. Päinvastoin siellä tunnelin päässä alkaa jo häämöttämään se päivä kun me ollaan taas ja aina vaan kahdestaan. 

Vankkurikaravaanin matkassa.

Meidän autotallinovi otti ja hajos jossakin vaiheessa viimeviikolla, ei tässä hässäkässä enää voi mitenkään muistaa että mikä niistä aamuista se oli kun autotallista kuului jokseenkin karmaiseva ääni joka syntyy siitä kun autotallin oven jousi katkeaa ja ovi rämähtää koko painollaan alas. Onneksi kukaan ei jäänyt alle. Onneksi ne lentelevät vaijerit eivät osuneet autoon. Autotallin ovi tosin oli aika surullinen näky. Siinä me sit seisottiin Fredden kanssa autotallissa, raavittiin päitä ja mietittiin miten auton saa ulos autotallista joka ei enää aukea. Kätevä emäntä kiipesi jakkaralle, irroitteli ne vaijerit sieltä mekanismeista, purki puolet koneistosta ja sit me nostettiin ovi kahdestaan auki, ei olis uskonut miten painava sellainen värkki on. Fredde piteli ovea supermiehenvoimin sillä aikaa kun mä peruutin auton ulos. Matkalla kouluun Tättis toteaa että olipahan ”sticky situation” – olihan se. Muutamaa tonttua myöhemmin uusi ovi koneistoineen on tulossa, joskus heinäkuulla. Kätevää. Ei todellakaan, mutta me tavallaan jo odoteltiin sen jousen katkeamista, onhan naapureilla pamahdellut niitä pitkin vuotta, tosin muilla on ollut enemmän onnea matkassa ja pelkkä jousen vaihtaminen on riittänyt.

Oli hyvä viikko. Paljon töitä. Retki eläintarhaan ja retki Yhdysvaltain historiaan neljäsluokkalaisten kanssa. 

Tokaluokkalaisten kanssa eläintarhassa. 

Kunhan päivä lähtee tästä käyntiin, on lasten hakemista, vähän töitä, partion kevätjuhlaseremoniaa, Tättiksen ensi viikon koulujuttujen valmistelua kun se oli reippaasti mennyt lupaamaan että mutsi leipoo sadalle lapselle keksejä – ai leipoo vai? -  ja illalla vielä ystäviä. Tulkoon seuraava viikko, taas askeleen lähempänä kesää.